4.5.14

#InstaApril

Päätin koota tänne osan instagram kuvistani huhtikuulta. Osa on päätynyt aihepiireiltään postauksiinkin, mutta paljon jää myös blogin ulkopuolelle.
Yksi kivoimpia juttuja pääsiäisreissullamme oli se, että näimme villejä hirviä sekä villejä paksusarvilampaita, joista jälkimmäisiä tosin ensiksi luulin vuorivuohiksi. Näistä minulla olisi parempia ihan kamerallakin otettuja kuvia. Tuli myös pitkästä aikaa käytyä keikalla. Kyseessä oli kaverin kaverin bändi, joka soitti kivaa rokkia ja muutenkin tunnelma keikalla oli hyvä. Päädyimme jopa ostamaan fanipaidat. :D Selfie on vain perus selfie, jossa näkyy myös hyvin peililasien hauskuus.
Huhtikuussa tuli käytä kahdesti laskettelemassa. Vancouverin kaupungin kupeessa olevassa laskettelukeskuksessa Grouse Mountainilla sekä USA:n puolella Mt. Bakerilla. Oi miten rakastankaan laskettelua harmi vain, että kausi päättyi jo.
Pääsiäislomalla kävimme Calgaryssa, mikä oli hirmu kiva reissu.
Kynnet ovat aika usein esiintyneetkin blogissa. Tykkään todella usein lakkailla kynsiä eri väreihin ja lakkakokoelma vain kasvaa kun löydän uusia mielenkiintoisia värejä, joita ilmankin varmasti silti pärjäisin. Tykkään ylipäätään keräillä meikkejä ja vaihtelen hirveästi tuotteita.
Tykkään kahvista ihan todella paljon ja juon sitä monta monta kupillista päivässä. Sen takia olenkin erittäin tyytyväinen, että se päätyi ainoastaan kahteen kuvaan koko kuun aikana ja niistä toinenkin oli erikoiskahvi eikä se tavallisen skinny latte.
Nimipäiväni oli aivan mahtava vain sen takia, että olin koko päivän aivan tavattoman hyvällä tuulella. Sinällään se oli aivan tavallinen päivä, että olin töissä ym. mutta pienillä asioilla juhlistin sitä. Ostin mm. ensimmäistä kertaa Starbucksista kakkutikkarin, jolloista olen katsellut ja himoinnut jo kuukausia. Illalla kiertelin parin kaverin kanssa kaupoilla ja sen jälkeen menimme syömään ja nimipäivädrinkeilleni. Täällä ei ole lainkaan nimipäiviä ja juhlanaiheestani oltiinkin kateellisia. Lupasin etsiä heille suomalaisesta nimipäiväkalenterista heidän "suomalaiset nimensä", jotta voimme sitten seuraavaksi juhlistaa niitä.

Siinä siis osia huhtikuustani. :) 
Instagramissa olen nimimerkillä mipsukka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)