27.2.14

Mustat mattakynnet kimalteella

Minulla on aina jotkut lakat kynsissä vaikka inhoankin niiden poistamista. Nämä kynnet lakkasin perjantaina aamulla sen jälkeen kun Leijonat olivat hävinneet Ruotsille. Häviö harmitti sen verran että ihan vain jo dramaattisuuden vuoksi pukeuduin sinä päivänä kokomustaan kynsiä myöten. ;) T-paita oli ainoa poikkeus ja se oli Team Finn paitani sillä kannatusta ei lopeteta vaikka häviö tulisi.. hah hah ;)
Cíaten aluslakka, OPI Suzi Skis In the Pyrenees, Cíate Ride My Rocket, OPI mattapäällyslakka
Alunperin nämä kynnet olivat aivan tavalliset mustat ja kiiltävät, mutta sunnuntaina aloin jo kyllästymään niihin. En kuitenkaan jaksanut poistaa niitä sillä ne olivat hyvässä kunnossa aivan pientä kulumaa päissä lukuunottamatta. Lakkasin kynnen kärjet uudestaan mustalla, jonka jälkeen lakkasin nimettömän ja peukalon muutaman kerran uudella Ciaten hilelakalla. Sen jälkeen lakkasin kaikki kynnet mattapäällyslakalla nimettömää lukuunottamatta. Tänään aamulla lisäsin vielä uuden kerroksen mattalakkaa sillä jotenkin se mattaisuus aina alkaa katoamaan ja kiiltoa tulla tilalle.
Otin nämä kuvat näistä kynsistä nyt sillä niihin on jälleen alkanut tulla pientä kulumaa kynsien päihin kuten kuvista näkee. Ajattelin poistaa nämä ja lakata uudet, mutta... laiskuus iski! Eivätköhän nämä vielä ainakin päivän kynsissä mene. :)

25.2.14

Fendin ja Louis Vuittonin ostokset

Kun esittelin osaa New Yorkin shoppailuistani oli siellä myös kuva paperikasseista, joissa toisessa luki Fendi ja toisessa Louis Vuitton. Molemmat näistä ostoksista kuuluivat niihin etukäteen suunnittelemiini ja onneksi sainkin molemmat.

LV:n ostos oli todella pieni ja lähinnä hauska matkamuisto. Idean siitä nappasin Nooran blogista ja hänen matkastaan New Yorkiin. Kyseessä oli tietenkin Louis Vuitton ikioma matkaopas tuohon Isoon Omppuun. Niitä on tehty kokonainen sarja maailman eri kaupungeista ja mikä on parempi paikka ostaa sellainen kuin yhdestä kohteesta. Hintaakaan tuolla opuksella ei ollut veroineen kuin 40 dollaria.
Kirjassa kerrotaan eri kaupunginosista, ravintoloista, hotelleista ja tietenkin shoppailusta. Hauskaa oli myös löytää kirjasta maininta Aritzia nimisestä kanadalaisesta ja alunperin Vancouverista lähteneestä liikkeestä, jonka löysin muutama viikko sitten ja josta hehkutin täällä blogissakin. Koska Louis Vuitton tuli alunperin kuuluisaksi juuri matkatavaroistaan, oli mielestäni hauskaa että kirjan loppupuolella on myös opasteet kuvien kanssa miten mikäkin tavara oli paras pakata.
Ystäväni suunnitteli meille jo uutta matkaa New Yorkiin ja varmasti sen teemmekin. Meillä on vain vielä pientä erimielisyyttä minä vuonna se tulee tapahtumaan. ;) New York on niin ainutlaatuinen kaupunki, että vain tiedän että tulen matkustamaan sinne vielä monta kertaa jos saan elää vanhaksi asti.

Toinen ostokseni oli upea Fendin huivi, josta olen haaveillut jo kauemman aikaa. Käytän paljon huiveja ja olen halunnut laadukkaan ja suurikokoisen huivin. Aluksi mietin Louis Vuittonin shaalia, joka on mielestäni todella kaunis ja tulee monissa upeissa väreissä. Mietin värivaihtoehtoja monta kertaa ja lueskelin netistä kaikkea mahdollista niihin liittyvää. Kävin myös monta kertaa liikkeissä katsomassa miltä värit näyttävät luonnossa. Lopulta aloin kuitenkin miettimään, että ehkä haluaisin jotain harvinaisempaa tai ainakin Suomessa.


Silloin löysin vastaavan huivin Fendiltä ja rakastuin siihen välittömästi! Se on myös upean suuri neliönmallinen huivi. Tykkään myös siinä siitä, että vaikka siinä on Fendin logo todella näkyvästi esillä, ei se ole kuitenkaan kaikille tunnettu. Louis Vuittonin logon kun puolestaan tunnistavat lähes kaikki. Väriksi valitsin tietenkin lempivärini sinisen ja mielestäni tuo navy on myös äärimmäisen monikäyttöinen.

23.2.14

Lunta!

Täällä sataa lunta! Ensimmäistä kertaa näen sitä täällä kunnolla sen jälkeen kun muutin tänne marraskuussa. Minulla ei ole työheessani ikkunaa ja kerran minut haetttiin sieltä katsomaan ikkunasta kuinka sataa lunta. Kyseessä oli pieni räntäsade ja edes maa ei muuttunut harmaaksi rännän osuessa maahan ja muuttuen vedeksi. Tätä "lumisateen" iloa kesti silloinkin vain 5 minuuttia.

Nyt täällä on kuitenkin ihan rehellisesti sanottuna lunta!
Vancouver on ilmeisesti Kanadan lämpimin alue ja merivirroista johtuen täällä ei tule kunnon talvea vuoristoja lukuunottamatta. Ihanaa kuitenkin, että nyt sitä lunta satoi ja siitä pitää nauttia nämä paria päivää mitä kestää ennen kuin se on todennäköisesti sulanut jo pois. Onnekseni minun ei myöskään tarvitse lähteä liikenteeseen sillä vain harvoilla on talvirenkaat ja loput ajelevat all seasons -renkailla, jotka kuulemma eivät kesärenkaista juurikaan eroa.
Eilen kävimme shoppailemassa minulle uusia lasketteluvaatteita ja toivottavasti ensi viikonloppuna pääsemme Whistleriin laskettelemaan. Siellä on aivan mielettömän upeat rinteet, aivan jotain alppikohdetta vastaavat. Siellä myös kisattiin kaikki alppilajit ym. kun Vancouverissa oli Olympialaiset neljä vuotta sitten. Toivottavasti suunnitelma toteutuu! :)

21.2.14

Brooklyn Bridge

Yksi nähtävyyskohteistamme oli Brooklyn Bridge. Sielläkin olin aikaisemmin jo käynyt, mutta sieltä on niin kivat maisemat että niitä on kiva aina katsella uudestaankin.
Sujautimme metrolla Brooklyniin ja sieltä kävelimme sillalle ja siltaa pitkin takaisin Manhattanin puolelle. Samaan aikaan aurinko oli laskemassa mikä värjäsi taivasta kivasti ja se laski kivasti vieläpä Vapaudenpatsaan viereen.
Pituutta sillalla on n. 1.8km mikä vähän yllätti kun jälkikäteen sitä tarkastin. Se ei nimittäin kävellessä tuntunut yhtään niin pitkältä vaikka kylmyyden takia jossain vaiheessa jo toivoinkin olevani pois sillalta.

Kylmyys tuolla sillalla oli aivan todella jäätävää ja en edes enää muistanut miltä todellinen kylmyys tuntuu. Laskeskelin matkan aikana, että yhtä kylmissä lukemissa olen viimeksi ollut kolme vuotta sitten. Nytkään pakkasasteita ei sinällään ollut paljoa, mutta tuolla sillalla kova tuuli teki siitä paljon vielä kylmemmän. Kaipailin pipoa sillä tuntui, että otsanahka jäätyy kalloon, reidet olivat täysin pinta- ja läpikylmät ja menetin jo muutamasta varpaasta tunnon.

Kaikesta huolimatta se oli silti sen kaiken arvoista. Kyseessä on kaunis ja ikoninen vanha riippusilta ja maisemat sillalta ovat todella kivat.




Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka vaikka samaa haluan kyllä sanoa niin monesta muustakin kohteesta tuolla Ompussa. ;)


19.2.14

Asu 19/02/14

Kuten ehkä tiedätte, olen aika innokas jääkiekkofani maajoukkuetasolla pelattaessa. Sen takia tänään kello oli soimassa jo vartin yli 4 yöllä Suomen peliä Venäjää vastaan varten. Se oli ihan superjännittävä ja loistava peli!

Voitonhuuman vuoksi on asunikin tänään Suomihenkinen.

- t-paita: Cartoon Network (Cotton On)
- villatakki: Aubin & Wills
- housut: American Eagle
- kengät: Michael Michael Kors
- kello: Nixon
- laukku: Michael Kors (Darrington)

Australiasta ostamani piirrossarja Adventure Timeen viittaava t-paita on ns. Suomipaitani sillä tuon voi kääntää suomeksi Team suomalainen ja väritkin sopivat paremmin kuin hyvin. Myös kynteni lakkasin sinisiksi, korvakorut ovat valkoiset ja jopa luomiväreinä käytin tänään sinisiä värejä. Kun aloin seiskaluokalla meikkaamaan säännöllisesti, käytin tottakai lempiväriäni sinistä todella paljon ja sen aikaisella meikkaustyylilläni oli lopputulos aika järkkyä. Jotain olen kai vuosien varrella oppinut, mutta sinisestä luomiväristä on jäänyt kammo. Tänään kuitenkin poikkeus Suomihuumassa! :D Kengiksi valitsin nuo Korsin kultaiset tennarit, koska kulta edustaa voittoa ja samaan sarjaan voi laittaa myös kultaisen kellon valinnan. Laukun valintaa ei selitä mikään muu kuin, että vain tykkään tuosta laukusta todella paljon. ;)

Saa nähdä mitä töissä tykkäävät asustani, ei varmaankaan jää epäselväksi että Suomi on pärjännyt jossain. ;) Olisi mahtavaa kohdata Kanada jääkiekkofinaalissa, mutta saa nähdä ja ainakin ensin on meillä Ruotsin kaato edessä. Todella upeaa olivat myös sprinttimitalit tänään hiihdossa! Vielä lisäsyytä pitää Suomilippua korkealla! :)

17.2.14

"Kotona" taas

Hyvästelin ystäväni New Yorkin lentokentällä pari päivää sitten ja lensin takaisin Vancouveriin. Puolitoistaviikkoa meni todella mukavasti mahtavassa kaupungissa upean ystävän kanssa.
New Yorkissa Central Parkissa. Laskin, että kuvassa näkyy myös peräti 3 uutta ostostani. ;)

Kivaa oli silti palata takaisin tänne. Viikonloppuna ehdin jo tutustua paremmin läheiseen pikkukaupungiin, jossa on kuulemma varsinkin kesäisin paljon turisteja ja kävin myös parin tunnin lenkillä. Ehkä kyseessä on enemmän henkinen juttu, mutta aina kun palaan matkalta kotiin haluan ihan ensimmäiseksi suihkuun ja pestä hampaat ja pian alkaa myös tehdä mieli liikkumaan, jotta saa verenkierron jäsenissä normaaliksi.

Nyt minun pitää ihan 10 minuutin päästä lähteä töihin, mutta yritän tehdä pari postausta tuosta isosta omenasta. Olen yleensä ihan sairaan huono tekemään matkapostauksia, koska otan aina liikaa kuvia ja sitten en jaksa/osaa valikoida niistä kivoja kokonaisuuksia. Nyt lupaan kuitenkin taas yrittää!

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

10.2.14

New Yorkin shoppailuja

Shoppailtua on tullut aika mittavasti, mutta niin oli suunnitelmissakin. Kun varasimme ystäväni kanssa matkaa syksyllä, aloin jo silloin miettimään mitä tarvitsemaani voisin jättää Nykin shoppailuihin. Australiassa oli kalliimpaa kuin Suomessa ja vaikka Kanadassa on taasen halvempaa, on USA:ssa vieläkin halvempaa. Varsinkin amerikkalaisissa merkeissä on hintaeroa Suomeen paljon. Vielä kun suuri osa ostoksistani on Woodburyn Common Outletista sekä Manhattanin Century21:sta voisin melkein lainata ystävääni: "Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin." ;)

Yksi listallani olleista asioista olivat Kate Spaden korut. Tykkään niistä todella paljon ja Woodburyn outletissa ne olivat vieläpä -40%. J.Crew kiinnosti lähinnä neuleiden kannalta, mutta sieltä lähti lopulta mukaan vain yksi rannekoru sekä pari kilpikonnanväristä hiusklipsua.

Listallani oli myös hopeanvärinen kello joltain merkiltä. Olen todella koukuttunut rannekelloihin ja koska en ottanut yhtään kello matkaan mukaan, on olo ollut välillä todella orpo. Huomaan jatkuvasti katsovani kelloa ranteesta sekä hipelöiväni toisella kädelläni rannetta, jossa on yleensä kello. Hopeinen kello minulta puuttui kokonaan ja nyt voin pitää kelloa myös niinä päivinä kun haluan pitää hopenvärisiä korujani. Uudessa kellossani on kuitenkin myös ripaus tuttua ja rakasta kultaa, joka tuo kelloon kivasti lämpöä ja tavallaan linkittää kellon myös vihkisormuksiini etteivät ne ole aivan eri värimaailmasta. ;) En tiedä ymmärtääkö kukaan mitään tästä selityksestäni sillä yleensä olen sairaalloisen tarkka eri metallisävyjen sekoittamisesta. Jos minulla on esimerkiksi laukku hopeisilla yksityiskohdilla, en voi pitää kultaisia koruja tai vaikka takkia jossa on kultaisen napit ja niin edespäin.. Tässä kellossa kuitenkin tykkään juuri tuota kaksivärisyydestä sekä sinisestä taustasta.

Olisin ehkä alunperin halunnut jonkun toisen merkkisen kellon kuin Michael Kors ihan vain vaihtelun vuoksi, mutten voi mitään sille, että aina kun ihastun johonkin kelloon, on se juuri tuolta merkiltä. Outletissa valikoimaa oli hopeisissa kelloissa todella huonosti, mutta onneksi löysin tuon yhdestä Manhattanin liikkeestä.
Ehkä prosentuaalisesti hinnassa mitattuna paras löytöni on ollut ehdottomasti Brian Atwoodin upeat kiiltonahkakorkkarit, jotka löysin Century21:sta. Olin erään kenkähyllyn vieressä kun myyjä tuli kantaen uusia kenkiä. Niistä nuo olivat ainoa pari tuolta suunnittelijalta ja mielettömällä tuurilla ne olivat vielä omaa kokoani. Alkuperäinen hinta oli vähän päälle 400$, josta tupla-alennusten jälkeen jäi hintaa 40$. Käsittämätöntä. Olen aina tykännyt korkeista koroista ja mantelikärjistä, ja nuo ovat väriltään ihanat neutraalit, joten ne sopivat niin moneen juhla- ja ilta-asuun.


Toinen yksi suosikkilöydöistäni on Guccin värimaailmaltaan neutraali huivi, jonka löysin Woodburysta. Se tuli heti tarpeeseen sillä en yhtää osannut ennakoida, että täällä on oikeasti näin kylmä verrattuna Vancouveriin! Takkini on ihan lämmin, mutta on hyvä, että olen saanut jotain myös kaulaa lämmittämään.
Kynsilakkaintoilijana minun on myös pakko esitella suloiset Ciatén minilakat, jotka ostin Sephorasta. Siellä oli tarjous, jossa sai valita kolme eri sävyä edulliseen yhteishintaan ja minä päädyin noihin. Perusvärejä minulla on ennestään hyvä valikoima ja Ciaté onkin kuuluisa lähinnä erikoisuuksistaan.
Tässä oli kuitenkin vasta osa ostoksistani. Varmaan en kaikkea esittelekään, mutta muutaman varmaan näytän vielä jossain vaiheessa myöhemmin.. ;)

Battery Park

Menimme ystäväni Mintun kanssa Battery Parkiin, josta lähtevät myös lautat vapaudenpatsaalle sekä Ellis Islandille. Itse olen käynyt molemmissa jo aikaisemmin ja lauttamatkalle ei ollut sen takia erityistä hinkua. Oli kivaa kuitenkin ihailla vapaudenpatsasta vaikkakin pienenä tuolta puistosta. Oli iltapäivä, mutta sää oli sumuisen pilvinen ja aurinkokin paistoi ohuen verhon takaa. Mielestäni sää oli silti kaunis ja toi omaa tunnelmaansa.

Minttu on yksi vanhimpian ystäviäni ja olen tuntenut hänet vähintään sen neljännesvuosisadan (hui!) verran. On ollut kivaa treffata vanha ystävä kohteessa, joka on suunnilleen puolessa välissä meille kummallekin.

 Minttu teki myös läheisempää tuttavuutta erääseen oravaan. Hetki ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen alkoi orava kirjaimellisesti kiivetä ystävääni pitkin samaan aikaan kuin varoitin, että sillä saattaa olla vesikauhu. Itse tykkään oravista ja mielestäni ne ovat söpöjä, mutta aina kun näen niitä en voi olla muistamatta erästä sisaruskaksikkoa, jotka ovat ystäviäni, ja jotka rinnastavat oravat rottiin. Heidän mielestään myös pulut ovat kuin siivellisiä rottia. :D
Vaikka aina vähän ikävöin miestäni kun olemme erossa, olen silti nauttinut tästä lomasta niin paljon! 
Parasta siinä on myöskin se, että se ei ole vielä lopussa. :)