30.5.14

Jennit ja Dahliat

Melbournessa en juuri muissa liikkunutkaan kuin balleriinoissa ja ajoittain korkokengissä. Talvikengistä ei siellä paljon tarvinnut murehtia. Sen takia balleriinoja on kaappiini eksynyt melko paljon, mutta valitettavasti mitkään eivät ole ikuisia. Tein pientä inventaariota ja päädyin kaikkein risaisimmat heittämään kylmästi roskiin mikä oli kaltaiselleni hamsterille vaikeaa. Ehkä ns. "pihakenkiäkään" ei tarvi viittä paria enempää.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kun luopuu jostakin, tulee tilaa uudelle. Taannoiselta USA:n reissulta ostin peräti kolmet uudet kengät.
Ensimmäiseksi ostin tumman violetit, vähän luumuväriset ballerinat Cole Haanilta, jotka kulkevat mallinimellä Jenni. Kuulostaa suomalaiseen korvaan aika mukavalta. :) Minulla on Tory Burchilta pari paria balleriinoja, joissa on vähän samantapainen kuminauharesori ja olen todennut ne todella mukaviksi käyttää. Tykkään sellaisesta tossumaisesta fiiliksestä mikä niillä tulee.
Coachilla minulle kävi siten, miten en muista tapahtuneen pitkään pitkään aikaan.. en osannut päättää väristä joten lopulta päädyin ostamaan molemmat. Iskin ensin silmäni noihin ruusukultaisiin baltsuihin, mutta niistä ei löytynyt kokoa vaikka varastosaldon mukaan niitä olisi pitänyt olla yksi pari. Sovittelin sitten noita kultaisia ja ne näyttivät ihan älyttömän kivoilta jalassa. Rakastan keltakultaa ja noissa se on vieläpä ihanan haalea eikä mitenkään voimakas. Sinnikäs myyjä kuitenkin etsi vielä niitä ruusukultaisiakin ja lopulta ne löytyivät varauksesta, joka oli jo tosin rauennut kun joku ei ollutkaan noutanut niitä.
Cole Haan on minulle merkkinä melko tuntematon ja mielestäni on enemmän tunnettu miestenkengistään. Yhden päivän tepustelulla olen jo kuitenkin aivan vakuuttunut noista kiiltonahkabaltuista, niin mukavat! Coachin laukut eivät ole taas ikinä minua sytyttäneet vaikka yritän kuinka avoimin silmin niitä aina katsella, mutta tykkään todella paljon merkin koruista ja myös kengistä. Omistan yhdet ballerinat entuudestaan Coachilta ja niiden perusteella uskalsin nyt ostaa kahdet kerralla lisää. Tälläinen harakka ei vain pystynyt vastustamaan metallin kiiltoa, joten Dahliat pääsivät muuttamaan tähän kotiin. :)

27.5.14

Kiireinen

Kiireinen ja sitä kautta hieman huonon omatunnon bloggaamisestaan omaava henkilö ilmoittautuu!

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoista juoksua. Viime viikon maanantai oli Victoria päivä ja siten yleinen vapaapäivä. Reissasimme USA:n puolelle treffaamaan mieheni sukulaisia ja samalla näimme todella kivoja paikkoja ja maisemia. Olen myös juossut useita iltoja mieheni harrastuspiireissä, viettänyt twilight leffamaratoni-iltoja kavereideni kanssa sekä käynyt kirjakerhoni kokouksessa, johon en edes ehtinyt lukea kirjaa.. Onneksi niissä kokoontumissa on se luettava kirja useimmiten pienemmässä roolissa.. ;)
Postattavaa olisi vaikka miten paljon varsinkin matkoilta, mutta myös pari haastetta on odottaa edelleen kärsivällisesti, että saisin jotain aikaan. Tekstiä vaille, mutta kuvat valmiina olisi myös postauksia Urban Decayn naked-paleteista, kynsistä sekä kenkähaaveiluista ja -ostoksista.. Huh! Mutta kokemuksia halusin näiltä parilta Kanadan vuodelta ja hyvä, että nyt saan niitä enkä vietä kaikkia iltoja tietokoneella. :)

Nämä kuvat ovat juuri siltä pitkältä viikonlopulta ja otimme lautan välille Edmonds-Kingston. Lauttamatka oli todella lyhyt, mutta kiva ja vaikka jono lautalle oli pitkä, säästimme sillä muussa ajoajassa paljon.

Kiireet jatkuvat vielä, mutta tänään sain onneksi väliin yhden koti-illan ja lepoa. Rientämiseni ovat olleet kivoja, mutta myös väsyttäviä. Tänään mietin yhdessä kohtaa päivää, että onneksi kohta tulee viikonloppu kunnes tajusin, että on vasta maanantai (NOOOUUU!!!!!) ja tänään aamulla olin herättyäni todella kiukkuisella tuulella, joka onneksi alkoi lientyä heti kun sain kahvihampaani upotettua tuohon siunattuun juomaan.

Kivaa viikonjatkoa kaikille! :) 

14.5.14

Eläinkohtaamisia

Minulla on vieläkin pari postausta pääsiäislomaan liittyen, jotka olen halunnut julkaista ja tässä niistä se eläimellisempi. Jos lintuja ei lasketa, törmäsimme (emme kirjaimellisesti) kahdesti villieläimiin matkalla Calgaryyn. Aika hyvä saldo kun tuntuu, että Suomessa ei juuri ikinä näe autolla ajaessa rusakoita tai lintuja isompia, mikä toisaalta liikenneturvallisuuden kannalta voi olla hyväkin.
Hirvien suojatie ilmoissa
Ensimmäinen kohtaaminen oli hyvää tuuria. Mieheni kysyi haluaisinko nähdä Banffin keskustan, jossa hän oli ollut lomalla joskus kauan sitten. Silloin hän oli oli nähnyt jopa hirven kaupungin keskustassa. Emmin kuitenkin asiaa ja ehdimme juuri mennä liittymän ohi kun päätin, että tietenkin haluan nähdä sen. Onneksi vähän matkan päästä tuli kuitenkin vielä uusi vähän pienempi liittymä samaan kaupunkiin. Olimme sitä tietä ehtineet ajella vähän matkaa kun bongasimme hirvet. En meinannut uskoa hyvää tuuria.
Hirvet aterioivat täysin tyyninä tien laidassa eikä meidän läsnäolomme vieressä tuntunut häiritsevän niitä lainkaan. Melkoisen kesyjä tapauksia.
Toinenkin eläinkohtaaminen oli onnekas sillä Golden kaupungissa päätimme hakea Tim Hortonsista kahvit ja käännyimme yhtä liittymää liian aikaisin. Liittymän jälkeen edessämme oli hiljainen soratontti, jossa näimme jotain vuohen sukulaisen näköisiä eläimiä. Molemmat ajattelimme niitä ensin maatalouseläiminä kunnes tajusimme ettei tontilla ole mitään aitaa.
Luulin niitä aluksi vuorivuohiksi, joita siellä myös elää, mutta kotona googlettelin niiden olevan paksusarvilampaita. Niitä oli kokonainen lauma ja nekään eivät juuri tuntuneet ihmisistä välittävät. Ne ylittivät teitä ja siltoja hiljakseen ryhmänä. Aina jos joku nuoremmista meinasi eksyä tai lähteä väärään suuntaan, haettii se päättäväisesti takaisin. Ketään ei jätetty jälkeen tai hylätty.
 Joskus toivoisin vielä näkeväni mustakarhun luonnossa. 
Se vasta siistiä olisikin!

13.5.14

Baby Shower

Lauantaina talossamme oli baby showerit. En ollut ikinä ollut aikaisemmin sellaisissa edes vieraana, mutta onneksi meitä oli kolme henkilöä järjestämässä ja kaikki sujui hyvin. Itselläni oli ainakin todella kivaa jos järjestelyitä hoitaessa ja kaikki huipentui lauantaisiin juhliin.
Pari vierasta joutui peruuttamaan tulonsa ihan viime hetkillä, mutta meitä oli silti kiva joukko koolla. Tunnelma oli mukava, rento ja vapautunut. Pääasiassa juhlat olivat vapaata seurustelua ja herkuista nautiskelelua, mutta meillä oli myös muutama leikki, joista yksi oli bingo, jota pelasimme parikin kierrosta. En edes huomannut, että minulla oli jo bingo ollut jo jonkin aikaa, kun joku toinen huusi bingo ja sitten vieruskaverini alkoi katsomaan minun lappuani, että miten kaukana bingo olisi ollut minulla. Minulle annettiin silti palkinto, joka oli lahjakortti Starbucksiin vaikken mielestäni sitä ansainnut sillä en ollut edes huomannut bingoani.
Minä ja kaksi muuta järjestäjää ostime yhteisen lahjan ja teimme äityispakkauksen. Suomi taitaa olla ainoa maa, jossa sellaisia jaetaan ja ne kaksi kaverianikin olivat ihan silmät pyöreinä tutkiessaan listaa mitä kaikkea äidit Suomessa saavat valtiolta.

Itse juhlakalukin oli todella sädehtivät eikä uskoisi, 
ettei laskettuun aikaan ole enää kauaakaan aikaan. :)


9.5.14

Huomenta!

Teillä onnekkailla se tosin taitaa olla jo ilta. :) Täällä vasta valmistaudutaan perjantaihin ja viikon viimeiseen työpäivään. Kiireinen päivä se tuleekin olemaan ja itsekin heräsin tänään poikkeuksellisesti jo 6.30, että saatoin hoitaa kotoa yhden puhelun itärannikolle, jossa kello on jo 3 tuntia enemmän. Yleensä tähtäilen töihin vasta 9 mikä on kyllä melkoista luksusta tälläiselle ihmiselle, joka on alkaa aina illalla piristymään kello 8 eteenpäin ja aamuisin on kuolemanväsynyt vaikka takana olisi pitkätkin yöunet. Voi kuulostaa hassulta, mutta sen verran riippuvainen olen aamukahvista, että juuri se ajatus siitä ihanasta kupillisesta saa minut nousemaan ylös sängystä. Joskus jos maito on päässyt loppumaan, tuntuu ettei koko päivästä voi tulla mitään hyvää.
Tänään joudun vielä lähtemään töistä hieman aikaisemmin, sillä minun pitää shopata syötäviä ja juotavia baby showeriin, jota hostaan huomenna. Siitä pitäisi tulla todella kivaa ja toivottavasti juhlien keskipistekin niistä nauttii. :) Ne ovat myös ensimmäiset baby showerit, joihin pääsen ikinä osallistumaan. Tuntuu, että omilla kavereilla on nyt jonkinlainen vauvaboomi menossa, mutta se alkoi vasta sen jälkeen kun muutin Australiaan enkä ole päässyt osallisiksi noihin kivoihin juhliin.

Tänään illalla menen kuitenkin kokeilemaan salibandya. Australiassa sitä harrastin, mutta täällä en ole pelaillut itse, vaan ainoastaan katsellut. Tänään on kuitenkin ilta, jossa pelailu on rentoa ja kaikentasoisille. Sen jälkeen on vielä drinkit, eli kivaa menoa perjantaille. :)

6.5.14

Ruusukynnet

Perjantaina kokeilin ensi kertaa taiteilla kynsiini ruusuja ja ensikokeiluksi olen näihin erittäin tyytyväinen. Ruusuihin on parikin eri metodia, mutta valitsin sen helpomman tuntuisen, joka on hieman samanlainen kuin leopardinpilkkujen teko. Ensi kerralla ehkä tosin kokeilen tehdä ruusuista hieman suurempia, jolloin niistä saisi tehtyä tarkemmat.
Lakkoina minulla oli Sally Hansenin Earl Gray (vaaleanharmaa pohja), Essien Power Clutch (nimettömän pohja), kukissa Mecca Cosmetican Vogue Sorbet, Wet'n Wildin Dreamy Poppy ja terälehdissä Sally Hansenin I-Rush Luck.

Ruusut sopivat muutenkin kivasti kevääseen ja kesään. :)

Lake Louise

Matkalla Calgaryyn päädyimme pysähtymään Lake Louise nimiseen paikkaan yöksi. Se on todella kuuluisa paikka kalliovuorilla ja usein näkyy kuvissa upean kirkkaana järvenä, jota ympäröivät komeat vuoret. Ehdimme sinne todella myöhään illalla ja seuraavana aamuna ajoimme vielä itse Lake Lousin rannalle. Siellä sijaitsee myös kuuluisa hotelli The Fairmont Chateau Lake Louise, jonka ensimmäiset osat on rakennettu jo 1800-luvun puolella.
Vancouverin alueella asuessa aina unohtaa miten erilainen ilmasto muualla Kanadassa on vaikka siitä kuuleekin. Vancouverissa lumi on talvellakin pieni harvinaisuus ja sitä on yleensä kuulemma enintään pari viikkoa koko talven aikana. Vielä kun muistelen, että Suomessakin pääsiäisenä on lumen sulaminen jo täydessä vauhdissa, niin en ihan hahmottanut miten talvi vuoristossa vielä onkaan.  Meille tosin sattui vielä ihan rehellinen huono tuurikin meille sattui. Koko automatka oli hyvin sateinen ja kaikki pilvet roikkuivat matalalla. Lake Louisessa satoi sitten jo ihan kunnolla lunta. Jäi koko kuuluisa järvi näkemättä, ainakin siinä mielessä miten sitä perinteisesti matkataan katsomaan.
Se ei haitannut liikaa sillä ehtii sinne vielä uudestaan jos todella haluaa ja Lake Louise oli kuitenkin meille ensisijaisesti vain yöpymispaikka. Mikä teki siitä kuitenkin todella kivan pysähtymispaikan oli lounastaminen The Fairmont Chateau -hotellissa. Koko paikka vain henki arvokkuutta ja perinteitä. Lisäksi siellä oli hauskoja alppimaisia vivahteita. Miespuolisia työntekijöitä polvihousuissa ja sulkahatuissa ja peuranpäitä seinillä.







Toivottavasti ehtisin käymään tuolla myös ihan kesällä. :)

5.5.14

Pientä piristystä

Tuntui, että tarvitsin pientä piristystä tähän sateiseen päivään ja mikä kivempi kuin uusi kukkamainen hajuvesi. Kyseessä on Marc Jacobsin Oh, Lola! niminen tuoksu. Se on eau de parfum, joten se on voimakkaampi kuin eau de toilette. Kun tuoksu on myös voimakas jo itsessään, riittää siitä helposti yksi suihkaus ja se säilyy iholla pitkään.

 Oh, Lola! is a new take on our original Lola fragrance. 
Oh, Lola! is flirtatious and charming with a sparkling personality. 
 It leaves you feeling light-hearted and youthful.

Top Notes: Pear, Effervescent Raspberry
Mid Notes: Peony, Magnolia, Cyclamen
Base Notes: Sandalwood, Tonka Bean, Vanilla



Nyt meikkipöytääni koristaa ainakin yksi kukkanen jokaikinen päivä.