Täällä sataa lunta! Ensimmäistä kertaa näen sitä täällä kunnolla sen jälkeen kun muutin tänne marraskuussa. Minulla ei ole työheessani ikkunaa ja kerran minut haetttiin sieltä katsomaan ikkunasta kuinka sataa lunta. Kyseessä oli pieni räntäsade ja edes maa ei muuttunut harmaaksi rännän osuessa maahan ja muuttuen vedeksi. Tätä "lumisateen" iloa kesti silloinkin vain 5 minuuttia.
Nyt täällä on kuitenkin ihan rehellisesti sanottuna lunta!
Vancouver on ilmeisesti Kanadan lämpimin alue ja merivirroista johtuen täällä ei tule kunnon talvea vuoristoja lukuunottamatta.
Ihanaa kuitenkin, että nyt sitä lunta satoi ja siitä pitää nauttia nämä
paria päivää mitä kestää ennen kuin se on todennäköisesti sulanut jo
pois. Onnekseni minun ei myöskään tarvitse lähteä liikenteeseen sillä vain harvoilla on talvirenkaat ja loput ajelevat all seasons -renkailla, jotka kuulemma eivät kesärenkaista juurikaan eroa.
Eilen kävimme shoppailemassa minulle uusia lasketteluvaatteita ja toivottavasti ensi viikonloppuna pääsemme Whistleriin laskettelemaan. Siellä on aivan mielettömän upeat rinteet, aivan jotain alppikohdetta vastaavat. Siellä myös kisattiin kaikki alppilajit ym. kun Vancouverissa oli Olympialaiset neljä vuotta sitten. Toivottavasti suunnitelma toteutuu! :)
Voisiko tuosta lumesta saada edes pienen osan tänne Länsi-Suomen harmaaseen talveen?! Kaikki lumet sulivat pois vähän aikaa sitten ja täksi viikoksi on luvattu lähes +10 astetta lämmintä. Kamalaa tällaiselle talvi-fanille. :'(
VastaaPoistaOi voi! Itsekin tykkään, että jos on kerta talvi niin olkoon sitten ihan kunnon talvi lumineen. :) Puhallan kaikki lumisateet sinnepäin!
Poista