23.2.12

Kenguruiden ruokintaa

Muutama viikko sitten kun vanhempani olivat täällä, kävimme neljästään Healesville Sanctuaryssa. Se on Melbournen lähellä Healesvillessä oleva eläintarha, jossa asustaa australialaisia eläimiä. Se oli mielestäni ihana paikka, koska sinne ei oltu yritetty tunkea montaa sataa eri lajia eri puolilta maailmaa, vaan oli keskitytty kunnolla Australian eläimistöön. Niitäkin on aika paljon kun ottaa huomioon, että Australia on manner, joten tilaa ja erilaista elinympäristöä riittää.


Suosikkieläimeni Australian eläimistä on ehkäpä Vompatti! Ne ovat mielestäni todella suloisia ja jotenkin halittavan näköisiä. Työkäverini lapsuuden kaveriperheessä oli Vompatti ja hän sanoi, että se oli kuin koira. Todella seurallinen, osasi temppuja ja aina seurasi.


Myös koalat olivat tottakai söpöjä.

siinä se äänteli


Tuolla muuten kuulin ensimmäistä kertaa ikinä koalan ääntelevän ja se ei ollut söpöä! En olisi ikinä uskonut että ne ääntelevät sillein! :D En tajunnut itse nauhoittaa sitä, mutta tuossa on jonkun muun kuvaama video.

Tarhassa oli myös hirmuinen määrä erilaisia lintuja. Ensin kävimme ensin erikseen katsomassa lintujen lentonäytöksen, jossa niistä myös samalla kerrottiin paljon ja sen jälkeen näimme niitä erikseen muualla tarhassa. Lentonäytös oli kiva sillä linnut lentivät suoraan yleisön yläpuolella todella läheltä.

Kookaburra eli Isonauraja

Muutama muu eläin:

Vallabi
iso kenguru

Healesvillessä on myös oma eläinsairaalansa, jonne tuodaan esimerksi liikenneonnettumuuksissa loukkaantuneita raukkoja. Eläintarhan vieraat pääsevät myös sairaalaan ja esimerkiksi leikkaussalin seinä on lasia, jolloin saattaa päästä seuraamaan jopa leikkausta. Sellaista olisi ollut mielenkiintoista katsoa, mutta kuitenkin kiva, ettei kenelläkään ollut sillähetkellä sellaista hätää, että olisi sellaiseen joutunut potilaaksi. Sairaalassa näimme hoidossa ainoastaan yhden pussipirun eli tasmanian tuholaisen. Sitä eläintä emme muualla nähneetkään sillä ilmeisesti se on enemmän yöeläin.

Parane pian pikkuinen! <3


Päivän ehdoton kohokohta oli silti kohtaaminen kenguruiden kanssa! On ihanaa katsella niitä, mutta se että sai ihan koskettaa niitä ja ruokkia kädestä oli jotain todella ihanaa! Noiden kenguruiden turkki oli todella pehmeä ja se kun ne söivät kädestä,  niin se kuono tuntui niin ihanalta kädessä. <3

Hassua oli huomata miten ne käyttivät häntäänsä kuin lisäjalkaa
säälittää vähän tuo tyttöraukka tuossa aidan toisella puolella :D

Kotimatkan teimme kiertoreittiä, joka vie pientä vuoristotietä. Siellä näimme vielä kolmesti kengurun, jotka olivat siis ihan villejä. Se oli todella kiva päivä ja todellinen kengurupäivä. :)

13 kommenttia:

  1. Olipas veikeitä kuvia! :) Ihania elämyksiä,koalat ja kengurut niin suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä on jotain niin sydämensulattavaa <3

      Poista
  2. Voi ei miten suloisia kenguja! Ihania!<3 Mut toi koalan ääntely... Ihan kun iso koira joka murisee. :D Hahahah. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se on melkein pelottavan kuuloista! Mieti, että kävelisi jossain pimeässä metsässä ja sitten alkaisi läheltä kuulua tuollaista! :D

      Poista
  3. Voi kun oot niin onnellinen siellä kenguruiden keskellä :) Ihania!

    VastaaPoista
  4. Ihania! Voin kuvitella,että silittelit kamuja hetken jos toisenkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en olisi millään malttanut lopettaa! :D <3

      Poista
  5. Onpa viihtyisän näköinen "eläintarha". Harmi etten nyt pysty kuuntelemaan koalaa mutt täytyy palata katsomaan video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan omasta mielestäni ääni ei vastaa ulkonäköä. :D Tykkään kaikenlaisista eläintarhoista, mutta tuo oli mielestäni erityisen kiva käydä kun paikallinen eläimistö oli niin hyvin esillä. :)

      Poista
  6. OI ihanaa!! Näytät niin iloiselta! Tiedän miten eläinrakas oot. Oli varmaan upea päivä <3 t. Rituli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja sinäkin olisit niin tykännyt siitä! <3

      Poista
  7. Ooooiiii minäkin haluan paijata pikkukengua! Ja vompoa myös! Uuuui ja pikkupikkukoalaa :D Muistan kun pienenä jos oltiin paikassa, jossa oli joku poni tai muu eläin jota sai silittää, niin mä olisin jäänyt sinne koko loppupäiväksi paijailemaan, ja vanhemmat joutui aina pakottaa mut lähtemään (ne varmaan salaa toivoi että kunpa ei törmättäisi mihinkään eläimiin, hehheh:D) Mutta oi mä voin kuvitella miten ihanalta kengujen kuono tuntuu kädellä <3 ja tahdon paijailla niitä. Voin kuvitella, et me viihdyttäis tuolla iltaan asti ja henkilökunta joutuis jo "hienovaraisesti pyytämään meitä poistumaan"... "Olemme suljettu!!" :D
    Se olisi yhdenlainen Luontopolku à la Australia. Mut ilman sitä SURULLISTA Bambi-tarinaa ehkä ;)
    <3 I was here :-*

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)