3.2.12

Lana Del Rey kansissa

Tein jokin aika sitten postauksen johon linkitin muutaman Lana Del Reyn Videon. Sen löytää tästä!

Olen jotenkin täysin koukuttunut hänen musiikkiinsa ja huomaan kuuntelevani sitä lähes päivittäin youtuben kautta (arvatkaa kuka soi nyt taustalla?!). Nyt myös hänen Born to Die albuminsa on julkaistu ja se on saatava. Haluaisin nähdä hänet myös livenä, vaikka vähän olen ollut pettynyt niihin live esiintymisiin, joita olen netistä nähnyt. Mikä on totuus?

Musiikin lisäksi myös hänen persoonansa on minusta mielenkiintoinen. Olen yrittänyt lukea hänestä lähes kaiken mitä olen löytänyt, mutta siltikin tuntuu vaikealta muodostaa hänestä kunnon mielipidettä. Toisaalta se lisää hänen viehätystään.


Tänään luin, että hän on Britti Voguen maaliskuun numeron kannessa ja tykkään tuosta kansikuvasta. Se on värimaailmaltaan hempeä, muttei ole lähelläkään vaisua. Hieno kampaus, hieno meikki, ihana Vuittonin mekko, kivat korut ja Lanan voimakas katse. Ostoslistani vain pitenee, nyt kun siihen on lisättävä myös tuo lehti.

Lana on aikasemminkin poseerannut mm. Billboard lehden 2012 tammikuun numeron kannessa ja sen sisäsivuilla.


Muutenkin tykkään katsella kuvia hänestä, en tiedä mikä niissä on niin kiehtovaa. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo hänen kohdalla tullessaan.


Kuvat: MagXone & Huffington Post

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)