Brisbanessa vietettyjen häiden lisäksi meille jäi vielä pari päivää vapaata ja ne vietimme Sunshine Coastilla Noosassa ja Fraser Islandilla. Viime lomallamme kävimme Brisbanen lisäksi mm. Gold Coastilla Surfers Paradisessa ja sen takia halusin nyt nähdä sen "toisen rannikon". Selvennykseksi, että Brisbane sijaitsee australian itärannikolla Queenslandin osavaltiossa. Brisbanen alapuolella olevaa rannikkoa nimitetään Gold Coastiksi ja yläpuolella olevaa Sunshine Coastiksi ja molemmat ovat alueita, joilla sijaitsee useita eri kaupunkeja.
Etukäteen sää ei ollut lupaavin. Jätin taakseni Melbournen, jossa oli meneillään kuuma jakso ja lämpötilat olivat 30-40 välillä ja aurinkoa riitti loputtomiin. Brisbaneen ympäristöineeen taas oli luvattu jokapäivälle sateista ja lämpötilat alle 30. Itse en kylläkään loputtoman kuumaa edes hyvin kestä eli luvatut lämpötilat eivät olleet ongelma, mutta se sade.. Ensinnäkin kenenkään hääpäivälle ei toivo tietentahtoen sadetta ja rantaloma sateessa ei myöskään kuulosta parhaimmalta. Ehkä kuitenkaan kun odotukset eivät olleet hääppöiset, niin eivät pienet pilvet tai sadekuurot jaksaneet häiritä kun tilanne ei ollutkaan niin paha kuin olin odottanut. Sadetta kyllä näkyi jokaisena päivänä, mutta niin näkyi myös aurinkoa.
Noosassa oli käynyt kavereitani ja olin kuullut muiltakin siitä niin paljon hyvää. Se on pieni kaupunki, joka tuntuu elävän paljon turismin varassa. Itsekin tykästyin siihen paljon ja aikaa olisi mennyt siellä enemmänkin kuin ne pari päivää. Ajanpuutteen vuoksi vietin lähinnä aikaa vain päärannalla, sen läheisellä kadulla missä oli kauppoja ja ravintoloita ja hotellin uima-altaalla.
Aallot rannalla olivat aivan valtavia! Ja minäkin joka rakastan isoja aaltoja, tunsin välillä kauhunsekaista iloa kun yli parimetrisiltä tuntuvat aallot alkoivat murtua aivan kohdalla! Sukeltelin niihin aivan innoissani ja välillä pienempien aaltojen kohdalla yritin vain pysyä pystyssä. Muutamia kertoja menin aaltojen alla aivan mukkelis makkelis ja muutamia kertoja murtuvat aallot iskivät niin lujaa, että olin aivan varma isoista mustelmista. En ole ikinä ollut niitä, jotka haluavat maata tuntikaupalla hiekalla, vaan itse rakastan juuri meressä leikkimistä.
Toisena päivänä teimme retken Fraser Islandille. Se on maailman
(ei siis ainoastaan eteläisenpallonpuoliskon.. ;)) suurin hiekkasaari ja se on myös Unescon maailmanperintölistalla. Koska kaikki saaren tiet ovat hiekkateita, ja siis tarkoitan tosiaan hiekka, en sorateita, ei saarella saa ajaa muilla kuin nelivetoautoilla. Turistityhtiöillä oli käytössään customoidut nelivetoautot, joihin mahtui reilut 10 henkilöä kerralla. Niissä reissu sujuikin erittäin mukavasti ja kun katseli millaisessa määrässä irtohiekkaa autot välillä möyrivät niin en enää ihmetellyt miksei tavallisella autolla päässyt saarelle.
Nousimme sellaisen kyytiin jo Noosassa ja saarelle mentiin lautan kyydillä. Sää ei aamulla ollut parhain josko ei huonoinkaan. Tykkäsin katsella upeaa hieman myrskyistä merta ja taivasta pilvineen, ja oli upeaa kun auto ajoi aivan rannalla.
Sää kuitenkin alkoi nopeasti parantua ja kun pääsimme Lake McKenzielle, olikin sää jo mukavan aurinkoinen. Se on isohko järvi saarella ja se on todella puhdasvetistä ja kirkasta vettä. Siellä oli paljon uimareita ja turisteja ja olihan se itsekin sinne pakko pulahtaa. Kun on kotoisin tuhansien järvien maasta ei kuitenkaan ehkä osannut arvostaa järveä niin mahdottoman suurena ihmeenä. Itse asissa kun valitsimme retkenjärjestäjää kysyin, että onko kaikilla uiminen Lake McKenziessa, eikö kellään ole mahdollisuutta uida sen sijaan meressä? Minulle vastattiin, että Lake McKenzieta pidetään saaren päänähtävyytenä, olin vain että OK. ;)
Se mikä saaressa yllätti oli se, että se oli suurimmaksi osaksi sademetsää. Itselläni oli mielikuva hiekkasaaresta vain kasana hiekkaa. Siellä on kuitenkin paljon metsää ja myös eläimiä. Saari on kuuluisa erityisesti dingoistaan ja siellä elää myös villihevosia eli brumbieseja. Odotin kovasti, että olisin nähnyt edes vilauksen villista dingosta, koska ihastuin niihin paljon eräällä eläintarhareissulla täällä, jolloin sain sellaiselta jopa suukon. Luonnossa ne ovat kuitenkin ihan oikeasti petoeläimiä ja saarella oli monessa kohtaa niistä varoituksia ja kaikki piknikalueet oli aidattu, jotta ruoka ei houkuttaisi niitä. Kymmenisen vuotta sitten ne valitettavasti raatelivat erään pikkupojan kuoliaaksi, jonka jälkeen saaren dingokantaa vähennettiinkin voimakkaasti.
Eläinsaaliikseni jäi ainoastaan jokin aika isohko lisko ja kookaburrat. Olen aina tykännyt kookaburrista ja muistan, että jo lapsuudessani se oli ainoa lintu jonka tiesin Australiasta. Ne ovat tunnettuja hillittömästä naurustaan, mutta sitä en tiennyt että ne ovat myös aikamoisia rosvoja jos saavat tilaisuuden. Kun söimme leirintäalueella lounasta tuli yksi kookaburra nappaamaan pihvin suoraan pöydästä, jonka se sitten jakoi kavereidensa kanssa. Luonnossa ne ovat kuulemma myös erittäin taitavia nappaamaan käärmeitä.
Retkeen sisältyi myös pieni kävely sademetsässä, jossa opas kertoi kasvistosta ja eläimistöstä. Osa kävelyreitistä oli suljettu sillä puu oli kaatunut ja rikkonut polun. Kun olimme päässeet takaisin autoon, opas sanoikin että nyt kun olette taas täällä, niin voin kertoa käärmeistä. Sen jälkeen hän kertoi kaikista käärmeistä, joita esiintyy alueella ja yksi on mm. maailman myrkyllisin maakäärme taipaani. Googlettelin muuten vielä, että varmasti muistin sen oikein ja törmäsin erääseen listaan maailman 25:stä myrkyllisimmästä käärmeestä. Sen listan mukaan niistä 20 asuu Australiassa ja top 10 oli pelkästään Australialaisia lajeja. Onneksi olen täällä itse nähnyt luonnossa ainoastaan Pythonin ja sehän ei ole edes myrkkykäärme. :D
Pian olikin jo paluumatkan aika ja ajoimme taas rantaa pitkin. Meri oli aivan erinäköinen kun sää oli parantunut ja oli myös enemmän laskuveden aika. Pysähdyimme iltapäiväteelle ja samalla sai myös pomppia hieman rannalla.
Sellainen oli pieni mukava minilomani! :)
