30.8.12

Australia VS. Suomi

Sain viimeinkin tehtyä erään toivepostauksen eli Australian ja Suomen vertailua keskenään. :) Tämä ei ole ihan helppoa ja tätä postausta ei kannata ottaa turhan vakavasti. Moniin kohtiin vaikuttaa varmasti se, että asun juuri Melbournessa ja monet plussat ovat enneminkin Melbournen plussia. Lisäksi olen aikaisemminkin miettinyt, että monet asiat jotka täällä katson olevan huonommin, eivät välttämättä ole todellisuudessa sen huonommin kuin Suomessa, vaan kyseessä on lähinnä tottumiskysymys. :) Mutta aloitetaan sillä Australian haukkumisella sillä positiivisuuteen on mukavampi lopettaa. ;)

Australian miinukset:
  • Ekana tulee mieleen niinkin arkinen asia kuin ovien aukeaminen väärään suuntaan. Täällä ovet aukeavat sisäänpäin mikä on mielestäni erittäin huono varsinkin yleisissä vessoissa. Kun kopit ovat muutenkin jo erittäin pieniä, ei asiaa ainakaan auta se, että ovi aukeaa sisäänpäin ja joudut keplottelemaan oven ja vessanpytyn välistä laukkuinesi siten ettet koske mihinkään. Samoin vähän inhottaa kun käsienpesun jälkeen joutuu vielä koskemaan sen vessan pääoven kahvaan, jotta saa sen vedettyä auki.
  • Käteisen jatkuva tarve.  Kun on Suomessa tottunut elämään pelkästään korttien varassa, ei millään muistaisi ja jaksaisi koko ajan kantaa käteistä mukana. Täällä erittäin yleistä, että kaupoissa on vähimmäissumma, jonka suostuvat veloittamaan kortilta, muuten heille kelpaa ainoastaan käteinen. Kaikissa paikoissa ei kelpaa kortti lainkaan.
  • Ravintoloista saa vain yhden laskun. Suomessa on tottunut siihen, että kun menee ravintolaan esimerkiksi kavereiden kanssa, saa jokainen oman laskunsa ja maksaa vain oman osuutensa. Täällä se ei ruokaravintoloissa ole käytännössä mahdollista vaan periaate on yksi pöytä=yksi lasku. Tästä palataan taas siihen, että on oltava käteistä mukana, jotta voi maksaa oman osuutensa sille joka maksoi koko laskun kortilla ellei satu olemaan se itse. Muita vaihtoehtoja on tietenkin tehdä myöhemmin kavereiden välisiä tilisiirtoja tai sitten vain päättää että toinen tarjoaa seuraavalla kerralla.
  • Rakentaminen tai pikemminkin talojen eristys. Melbournessa on talvella verrattain kylmää ja lämpötila voi päivällä olla 10-15 välillä. Talojen eristys on kumminkin mielestäni sitä luokkaa kuin joka päivä olisi hellelukemat. Ikkunat ovat täällä yksinkertaiset ja hirveästi ei taida villoja seinissä olla. Tämä tarkoittaa, että kaikki se lämpö mitä puhaltimilla (yleisin lämmitys) saa aikaan katoaa todella nopeasti magpielle (harakkaa vastaava lintu) ja taloissa vetää. En sano todellakaan, että tarvitsisi samalla lailla rakentaa kuin huomattavasti kylmemmässä Suomessa, mutta jonkin verran enemmän voisi mielestäni panostaa energiatehokkuuteen. Sama auttaisi myös kesällä jolloin viilennetty sisäilma ei karkaisi ulos.

Australian plussat:
  • Olen erittäin rakastunut paikalliseen kahviin ja kahvilakulttuuriin. <3 Täällä kaikki kahvi on espressokahvia ja parempaa kahvia ei voisi olla. Suodatinkahviin olen törmännyt ainoastaan Suomi- ja Ruotsitaloilla ja pakko myöntää, ettei se oikein maistunut kun on kuukausia juonut vain muuntyyppisiä kahveja. En tiedä miten siihen pitäisi sopeutua takaisin Suomessa sitten.. ;) Kahviloita täällä on jokanurkalla ja jokaisella on oma tunnelmansa. Myös sisustukseen monesti panostetaan, jotta erottuu joukosta ja voi niitä herkkuja mitä vitriineistä löytyykään.. :P
  • Ihmisten kanssa alkaa täällä paljon helpommin juttelemaan kuin Suomessa ja muutenkin ilmapiiri tuntuu jotenkin paljon rennommalta.
  • Vahvan dollarin takia Australia ei ole halpa shoppailukohde, mutta voi että täällä olisi shopattavaa! :D hm puuttuu, mutta esimerkiksi lenkäkenkäkauppani Aldo löytyy ja monen monta muuta suosikkiliikettäni. Luksusta etsiville löytyy mm. Chanelin, Pradan, Burberryn, Guccin, Ballyn, Coachin, Versacen, Bvlgarin ja Salvatore Ferragamon liikkeet. Pelkästään Louis Vuittonilla on Melbournessa 3 liikettä.
  • Kuohuviinistä olen tykännyt aina, mutta täällä olen alkanut nauttimaan ja arvostamaan myös muun tyyppisiä viinejä. Australia on kuuluisaa viineistään ja eristyisesti Victorian (missä asun) ja South Australian osavaltiot. Viinitilavierailuilla ja maistelemalla olen oppinut löytämään omat suosikkirypäleeni, jolloin viinejä on helpompi valita ravintolassa tai kaupassa. En vieläkään kehuskelisi olevani mikään viiniasiantuntija, mutta kiva että sentään jotain on oppinut. ;) Viinejä on tarjolla jokapaikassa ja jopa pubeissa on omat viinilistansa.
  • Tykkään myös palvelusta, jota täällä saa niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Myyjiä on todella paljon ja heitä ei tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa. Apua saa helposti ja kysymättäkin, mutta rauhassakin saa olla jos ilmoittaa vain katselevansa. Paikallinen tippisysteemi ravintoloissa tuntui aluksi ehkä hieman vaivaannuttavalta, mutta jotenkin ehkä sen vuoksi täällä tarjoilijat tuntuvat usein yrittävän enemmän ja saavat asiakkaankin hyvälle tuulelle.
Siinä muutamia. :) Tälläisistä listoista saisi vaikka miten pitkiä mutta nuo seikat tulevat yleensä ensimmäisinä mieleeni jos eroavaisuuksia pitäisi miettiä Oma asenteeni on että vaikka kaikki ei menisi kuten on tottunut tai haluaisi, niin valittaminen ei auta ja helpompi on vain yrittää sopeutua. :)

Kuva: healthymuscle

3 kommenttia:

  1. miten päädyit Australiaan? kauanko asut siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni tyon kautta. :) Olen nyt asunut vuoden Australiassa ja viela olisi toinen vuosi edessa. :)

      Poista
  2. Tämähän oli kiva postaus, ei ihan perus turistijuttuja. Hyvä tietää! :)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)