Jakarta pt.1

Matkalla Suomeen meillä oli koneenvaihto Singaporessa ja koska se vaihtoaikaa oli viikko, kävimme samalla myös Indonesiassa. Kun kävin pari vuotta sitten Balilla, kiinnostuin todella paljon Jakartasta, joka on Indonesian pääkaupunki. Sen asukasluvun arvioidaan olevan reilut 10 miljoonaa ja metropolitan alueen lähes 30 miljoonaa. Se on siis todella iso kaupunki ja yhdistettynä aasialaiseen kulttuuriin, tuntuu se todella jännittävältä ja hieman erilaiselta matkakohteelta. Päällimmäisiä asioita, jotka jäivät mieleen on kaupungin kahtiajakoisuus ja saasteisuus. Siellä näki äärimmäistä köyhyyttä, mutta myös satumaista rikkautta. Ilma oli huonointa mihin olin ikinä törmännyt ja koko kaupunki oli kirjaimellisesti koko ajan jättimäisen saastepilven keskellä. En haluaisi nähdä miltä siellä pidempään eläneiden keuhkot näyttävät.

Saavuimme Jakartaan alkuiltapäivästä ja pääsimme heti majoittumaan hotelliimme, joka sekin osoittautui ihan kivaksi. Hetken levättyämme lähdimme katsomaan lähellä olevaa National Monumenttia (Monas), joka mainittiin lähestulkoon joka paikassa, josta olin Jakartasta etsinyt tietoa etukäteen. Se on keskustan alueella oleva 132 metriä korkea pylväs, jonka päällä on 50kg kultamötikästä tehty liekki. Pylvään yläosaan olisi päässyt käymään, mutta me menimme niin myöhään että se oli jo suljettu. Se ei kyllä haitannut, koska saasteen takia en usko että kovin hienoja tai kaus olisi maisemia päässytkään ihailemaan.

Pylvään ympärillä oli pieni puisto, jossa oli paljon kissoja. Niitä näkyi muutenkin paljon koko kaupungissa ja useimmilta puuttui häntä. En tiedä onko se jokin geneettinen juttu vai onko siellä sitten vain todella rajuja kissatappeluita.

Olen aika huoleton matkaaja. En ikinä välttele jääpaloja ja syön melko huolettomasti kaikkea. En ole ikinä sairastunut vatsatautiin matkalla vaikka olen matkustanut todella paljon. Siltikin vähän mietin, että uskallanko ostaa paikallista riisiherkkua, jota myytiin kadulla täysin lämpimässä. Kyseinen herkku oli riisiä, jonka seassa oli jotain tulista kasvia ja kaikki oli kääritty johonkin kasvin lehteen jota ei syöty. Aika ekologista. :) Mitään seuraamuksia ei onneksi tullut ja se oli hyvän makuinenkin. :)

siitä lähtee..

hyvää on :)

Otimme myös taksin ja lähdimme pyörähtämään alueella, jota kutsutaan vanhaksi kaupungiksi mikä ei ollut kovin ihmeellinen. Siellä oli ehkä joitain vanhempia rakennuksia, mutta se oli silti ns. normaalikaupunginosa. Tarkoitan sitä, että Euroopassa monet vanhat kaupungit tuntuvat olevan nykyään enemmän turismin käytössä, eli paljon pieniä myymälöitä, kahviloita ja ravintoloita, Jakartan vanhassa kaupungissa ei ollut taas mitään mikä olisi viitannut turismiin. Siellä oli pari ns. hienompaa rakennusta mutta loput olivat aika rähjäisiä.

Joka puolella kaupungia oli pieniä myyntikojuja. Niistä saatettiin myydä ruokaa, hedelmiä tai vaikka bensaa. Ne olivat mielestäni todella hauskoja ja söpöjä.

bensa-asema

Kaikki kadut olivat todella huonossa kunnossa, jopa keskustan alueella. Jatkuvasti siitä puuttui palasia, joiden yli piti vain loikkia. Liikenne oli myöskin aivan hullua. Kaistoja ei tunnettu vaan jokainen meni siitä mistä mahtui ja "turvavälit" laskettiin yksittäisissä senteissä.. ;)

Harmi, että kuva on tärähtänyt, mutta tuo vauva oli mielestäni vain niin mainio! :D

Vanhastakaupungista päätimme lähteä etsimään satamaa, jonka näimme kartassa. Sinne oli useita kilometrejä, mutta tykkäämme kävellä lomilla paljon ja siten yleensä näkeekin eniten. Matkalla sinne eksyimme slummeihin, joita jakartasta on huomattava osa. Siinä oikeasti näkee miten köyhästi osa ihmisistä elää. Talot, jotka on rakennettu pelkistä pellinkappaleista tiiviisti kiinni toisiinsa. Teknisestä infrastruktuurista ei paljoa merkkejä näkynyt ja esimerkiksi joki oli surullinen näky, koska siinä kellui suuria jätelauttoja.

Ihmiset, joita kohtasimme kävellessä olivat todella ystävällisiä. Kävelimme pieniä kapeita kujia useamman tunnin ja saimme kävellä todella rauhassa. Toki meitä tuijoteltiin todella paljon ja välillä kuului Hello-huutoja. Heillekin riitti se, että vastasi hymyillen hello takaisin ja vilkutti. :) Välillä kun olimme jo todella pienillä kujilla, meitä myös ohjastettiin pyytämättä ja iloisesti, mihin suuntaan meidän kannattaisi mennä. Ainoastaan pari kertaa pari pikkupoikaa yritti kerjätä rahaa. Olimme ehkä vähän turhanrohkeita, koska juuri slummeissa on suurin vaara tulla ryöstetyksi. Slummit olivat mielestäni koko matkan mielenkiintoisin osuus ja emme kokeneet oloamme uhatuksi, mutta en silti halua suoraan suositella niitä kenellekään.

Kohtasimme myös todellista ystävällisyyttä kun pysähdyimme pieneen paikallisten omaan kioskiin ostamaan vettä. Sekin oli keskellä slummialuetta ja luulen että olimme siellä varmaan ensimmäiset turistit ikinä. Sitä piti todella mukava perhe, jonka kummankin vanhemmat puhuivat jonkinlaista englantia. He kyselivät kaikkea meistä ja juttelimme heidän lapsistaan, jotka olivat todella suloisia ja melko vilkkaita. Meillä oli todella kiva pieni tauko ja juuri kun olimme lähdössä tuli perheen äiti perinteisen päähineen kanssa ja tarjosi sitä meille. Ajattelin, että no niin, nyt se pitäisi varmaan ostaa jollain rahalla sitten. Kysyin, että paljon, mutta äiti toisti vain muutaman kerran, että se on lahja, se on lahja. He siis antoivat sen meille täysin ilman mitään pienistä varoistaan. Harmittaa ja nyt oikeasti nolottaakin todella paljon, ettei meillä ollut mitään jota olisimme voineet antaa vastavuoroisesti heille. Yritän lohduttautua, että ainakin ostimme juotavaa ja lapsilla varmaan riittää kerrottavaa kavereilleen.

Lopulta harhailtuamme löysimme jonkinlaiseen satamaan, vaikka tuskin se oli se jota etsimme.. ;)

Seuraavassa osiossa sitten vähän enemmän Jakartan toisesta puolesta. :)