8.2.15

STRESSAA

Kulunut viikko oli aika rankka. Minua stressaa sekä työ että tuleva matka ja kummatkin siten jo, että pelkässä toisessa yksinään olisi kestämistä. Nukuin öitä huonosti, blogia en jaksannut edes avata ja kaikki suunnitellut lenkkeillyt jäivät väliin. Eilen se jännitys sitten purkautui ja sain pitkästä aikaa migreenin. Muistan, että jo ala-asteikäisenä lähes kaikki migreenini tulivat lauantaisin kun kouluviikko oli ohitse ja viikonloppu alkoi. Onneksi eilinen tuli sentään melko lievänä eli en oksennellut ja sängystäkin pääsin jo iltapäivällä. Se oli hyvä, sillä illaksi oli suunnitelmia ja olisi harmittanut jos ne olisivat peruuntuneet. Näin ystäviä illallisella ja sitten olimme casinolla. Vaikka odotan jo kovasti muuttoa Suomeen, niin tännekin jää ihmisiä joita tulen kaipaamaan. 

Matkasta stressaaminen on minulle uutta sillä yleensä menen aika rennosti ja vähän fiiliksen mukaan. Nyt asioita pitäisi varailla nopealla aikataululla ja lyödä lukkoon siten, että muutoksia ei voi enää myöhemmin tehdä. Juuri sen tyyppistä matkustamista taas yleensä inhoan, koska vaikka suurpiirteisiä suunnitelmia pitääkin olla, tykkään myös siitä, että niitä on vapaus muuttaa sen hetkisten fiilisten mukaan.

Jotain olen toki jo saanut aikaankin! Otin Suomesta Kilroyn kautta päälennot eli 1.3. Vancouver-Quito (Ecuador) ja 30.3. Santa Cruz (Bolivia)-Helsinki. Matkaan siis mieheni kanssa kuukauden Ecuadorissa, Perussa ja Boliviassa. Nyt kun olen selvitellyt ja tehnyt suunnitelmia, tuntuu ihan järjettömältä, että edes haaveilin lisämaista joukkoon, sillä jo noiden kolmen kanssa tekee monen asian kanssa todella tiukkaa. 

Seuraava iso päätös, joka taas helpottaisi loppumatkan suunnitelmia olisi päätös Galapagossaarista. Aluksi halusin nähdä ne, sitten hylkäsin ne ja nyt ne ovat taas ehdottomasti listalla. Kuvissa ne näyttävät aivan uskomattomilta ja todella kiinnostavilta. Mitä olen lukenut niin kaikki kehuvat niitä, ja nostavat niitä ehdottomasti yhdeksi parhaimmista kokemuksistaan. Kun vielä yksi siellä päin matkaillut tuttu kehui niitä minulle facebookissa, niin alkoi tuntua että menettäisin todella paljon jos jättäisin ne väliin. Lisäksi en varmasti enää ikinä tulevaisuudessa tulisi olemaan niitä näin lähellä valmiiksi.
Kuvat: linkki, linkki, linkki, linkki, linkki, linkki, linkki
Ainoa ongelma on, että ne ovat tosiaan vielä 1000km Ecuadorin rannikosta länteen päin ja matkat sinne tuntuvat lyhimmilläänkin vievän viikon, mikä taas syö todella paljon aikaa muusta matkasta. Ne ovat myös melko kalliit ja esimerkiksi täältä paikallisesta matkatoimistosta retkineen otettuina lähtevät hinnat n. 3 000$/henkilö eikä tämä tosiaan sisällä edes lentoja Ecuadoriin mitkä meillä tosin onneksi on. Sanomattakin selvää, että en todellakaan ala maksamaan tuollaisia summia! Nyt olen käyttänyt todella paljon aikaa netistä erilaisten (=halvempien) vaihtoehtojen tutkimiseen ja odotan myös mitä Kilroy voisi vielä tarjota. Minun pitäisi nyt kuitenkin ensin saada tähän jotain järkeä ja päivät, jotta sitten voisin varata liput Machu Picchulle. Niitäkin on tarjolla vain rajoitetut määrät per päivä.. argh.. stressaa!!!!

Onneksi kuitenkin sain tällä viikolla otettua myös rokotukset sillä nekin pitää ottaa hyvissä ajoin, jotta niiden vaikutus on matkan aikana voimassa. Nyt on suojauduttu keltakuumeelta, hepatiitti b:ltä, lavantaudilta, koleralta, otettu tehosteet jäykkäkouristukseen ja kurkkumätään ja nappeja olisi tarjolla myös malariaan ja vuoristotaudin ehkäisyyn. 
Ostin meille myös muita matkajuttuja kuten rinkat, jotka söpösti mätsäävät toisiinsa. Olemme nimittäin juuri sellainen pari, joka tykkäisi lenkkeillä samanlaisissa tuulipuvuissa. :D Olen myös jo kovasti tehnyt listaa mitä tarvitsen mukaan sillä kovin paljon en voi mukaan ottaa. Kaiken tämän muun lisäksi kävin myös yhtenä iltana läpi muuttotavaralaatikoitamme ja pakkailin niitä uudestaan. Ennen Australian lomaa pakkasin niitä vain siten, että siirrän sitten tavarat täällä uuteen kotiimme, mutta nyt kun muutankin jo Suomeen pitää ne käydä uudelleen läpi, jotta ne voi sitten lastata laivaan ja, jotta Suomen tullille voi selkeästi esittää tarkat sisällöt. Onneksi samalla löysin vaatteita, jotka haluan mukaan tälle uudelle matkalle. 

Tuntuu, että vieläkin käyn aivan kierroksilla ja en usko, että olo helpottaa ennen kuin olen saanut varattua sekä Galapagossaaret että sen Machu Picchun! Onneksi täällä on maanantai yleinen vapaapäivä, joten ei tarvitse niitä työasioita murehtia kuin vasta sitten tiistaina. 

Kyllä tämä tästä...

4 kommenttia:

  1. Asioilla on tapana järjestyä :-* <3
    T. Norppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. :) <3 Varailutkin ovat menneet taas eteenpäin.

      Poista
  2. Toivottavasti reissusi on sujunut hyvin :) innolla jo odotan reissukuviasi ja reissukuulumiasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On sujunut hyvin ja kivaa on ollut!! Varmasti sitten Suomessa ehdin postailla sekä hoitamaan myös muita rästijuttuja... ;) ;)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)