Kukkuu! |
- villatakki (=Lammas): Aubin & Wills
- t-paita: hm
- housut: American Eagle
- laukku: Tory Burch (Robinson Satchel)
- kengät: Converse
- kello: Michael Kors
Voisin kirjoittaa pitkän mussutimussuti postauksen, mutta pitäydytään tällä kertaa siinä, että minua ärsyttää meillä töissä lämpötila. En oikeasti voi tajuta miten kuumaverisiä ihmisiä kanadalaiset ovat. Lämpötila pidetään tarkoituksella matalana ja eräskin henkilö on useimmiten t-paidalla töissä.. siis t-paidalla! Samaan aikaan minä aina hytisen kylmyydestä vaikka vaatetta on päällä monta kerrosta. Ennen saatoin aamuisin ennen töihin lähtöä miettiä, että mikä olisi kiva asu. Nyt täällä mietin aina vain sitä, että millä tarkenen koko päivän. Minulla on jopa pöytäni vieressä pieni lämpöpuhallin(!) ja useimmiten kaulassa Acnen Canada huivi sillä se on huiveistani isoin ja lämpimin. Silti minua paleltaa ja pahimmillaan on lopputyöpäivästä kylmettynyt olo, siis sellainen että päätä särkee ja tuntuu kuin olisi kuumetta. Tilannetta voisi piristää jos voisi ajatella, että tarvitsee kestää tätä tilannetta vain talven yli, mutta ei.. kesällä pidetään lämpötila kuulemma yhtä alhaisena sitten ilmastoinnin avulla.
Tästä päästään Lampaaseen. Olen nimennyt tuon villatakkini Lampaaksi sillä se on onneksi ihan todella lämmin. Tuntuu kuin olisi lammas selässä. :) Se on 100% hyvälaatuista villaa ja se on todella paksu. Harmi etten kehtaa käyttää sitä joka päivä.
Oi! Kohtalontoveri! Meillä on kans töissä tosi kylmä ja oon muutenki vilukissa. Mulla on pöydän vieressä irrallinen patteri ja otan kans aina isoimman huivin mukaan että saan heittää sen hartioille :D Lisäksi mulla on traditio ensin pitää puolisen tuntia sitä huivia patterilla, jotta se olisi oikein lämmin :D Silti mulla on kans loppupäivästä kuumeinen olo :/
VastaaPoista:D :D Melkoiset temput sulla :D
PoistaMä ravaan myös portaita aina töissä ihan mielelläni ja muutenkin liikun. :)
Ymmärrän hyvin, tuo viluisa ja kuumeinen olo ei ole yhtään kivaa, Norppakin on vilukissa. Lammas päälle vaan, se tulee varmasti mielellään vaikka joka päivä toihin sun mukaan! :)
VastaaPoistaHelsingissä oli jo kovin lämmin pari päivää sitten mutta nyt tuli takatalvi lumipyryn muodossa, joka päivällä toki vaihtui räntäsateeksi. Tänään ei ole enää ollenkaan niin keväisen näköistä kuin vielä vuorokausi sitten tähän aikaan eilen illalla. Mutta ei se mitään, Norppa (tai Apinaksikin kutsutaan) ja Koala ovat puuhailleet muuttoa yhteisen pesän alle! Saivat veijarit sellaisen ihanan kodin näiltä ihan samoilta kulmilta. Koala muuttaa siihen nyt ensin ja Norppa sitten perästä päin, vuoden sisällä. Voi rauhassa rakentaa omaa yhteistä pientä pesää sinne :) Mutta siis tosiaan, Norpalla vielä jää tämä oma pikkuinen pesä tähän. Sun täytyy siis ehkä tulla kylään jo seuraavalla kerralla! ;)
Paljon lämpimiä haleja!!!!! En anna sun jäätyä sinne! <3
Oi miten jänniä uutisia! Kuulostaa todella kivalta! :D <3 Ensi Suomen reissulla tulen kyllä aivan ehdottomasti kylään! :)
Poista