22.4.14

Calgary

Matkalla pysädyimme Lake Louiseen yöksi ja saavuimme Calgaryyn perjantaina. Sää oli ihan kamala, satoi lunta ja räntää ja tuuli kovaa. Ulkona ei voinut tehdä mitään ja päädyinkin vain lepäilyyn hotellilla, allasosastosta nauttimiseen sekä illalla läheisessä ravintolassa illastamiseen. Lauantai olikin sitten jo parempi ja aurinkoinen päivä ja pääsin tutustumaan myös kaupunkiin.
Ydinkeskustassa oli varsinkin yhdellä kadulla paljon vanhoja viehättäviä rakennuksia pilvenpiirtäjien katseessa. Pilvenpiirtäjistäkin osa näytti varsin uusilta ja moderneilta ja osa taas sellaisilta, että ne ovat varmaan jo muutaman kymmenen vuotta vanhoja. En varsinaisesti shoppaillut matkalla, mutta kävin pyörähtämässä keskustan ostokeskuksessa ja oi että se oli miellyttävän tuntuinen paikka. Se ei ollut yhtään tunkkaisen ja ahtaan tuntuinen paikka, vaan paljon lasia, valoa ja ilmaa jota hengittää. Yläkerroksessa oli jopa iso puutarha-alue.
Kaupunki tuntui melko pieneltä, mutta ihan hyvällä tavalla. Se oli söötti ja kompakti ja näinkin lyhyessä ajassa tuntui, että kaikki tarpeellinen tuli nähtyä. Päänähtävyyksistä kävimme katsomassa Calgary Towerin sekä Olympic Parkin, joista teen omat postaukset ettei tästä olisi tullut niin hillittömän pitkää.


Yhtään stetsonia ei valitettavasti näkynyt vaikka minulle töissäkin niitä lupailtiin ja 
Calgarya sanotaan kuulemma Kanadan Teksasiksi. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)