13.4.14

Mt Baker

Eilen kävin laskettelemassa aivan mielettömän upeissa maisemissa! Ajoimme vajaa pari tuntia rajan toiselle puolelle USA:an ja Mount Baker nimiselle vuorelle. Se sijaitsee kansallispuiston keskellä ja jo pelkät ajomaisemat olivat todella upeita. Sääkään ei olisi ollut voinut olla parempi, lämmintä ja aurinko porotti taivaalta! :)
Täällä alkaa laskettelukausi olla pian lopuillaan ja sen takia olin tällä viikolla jo toista kertaa laskettelemassa. Viikolla kävin ihan vain töiden jälkeen Grouse Mountainilla, joka sijaitsee aivan Vancouverissa. Sieltä on todella upeat maisemat Vancouverin kaupunkiin, mutta muutenhan se on aika pieni.. ei ehkä Suomen mittakaavassa, mutta ehdottomasti näin Pohjois-Amerikan mittakaavassa. Mt Baker on myös pienempi paikka verrattuna esimerkiksi Whistleriin, mutta silti aivan mieletön kohde enkä enää ihmettele miksi monet paikalliset tuntuvat suosivan tätä Whistlerin kustannuksella.
Itse rakastuin Mt Bakeriin sen mielettömien maisemien vuoksi ja myöskin sen vuoksi, että siinä oli jotain luonnonmukaisuutta. Hankala selittää, mutta rinteitä ei oltu rajailtu perinteiseen tyyliin. Rinteiden keskelle oli jätetty puita ja muutenkin tuntui, että rinteet olivat rajautuneet sen mukaan missä ihmiset olivat alkaneet laskea, kuin verrattuna, että joku olisi vain päättänyt rinteiden sivurajat ja sitten hakannut kaikki puut niiden väliltä. Tietenkin puuttomat rinteet ovat turvallisempia, mutta.. laskettelut nyt ei ole muutenkaan turvallisin laji. Toinen asia mikä aluksi ihmetytti oli se, että tuolihisseissa ei ollut lainkaan turvakaiteita. Yleensä kun hissiin istutaan, nostetaan ylhäältä eteen kaide, mutta tuolla niitä ei ollut missään! Hissit menivät välillä aivan todella korkealla maanpinnalta, mutta ei kai niistä sitten kukaan tipu.. :D
Sijainti kansallispuistossa vaikuttaa myös siinä mielessä, että missä Whistlerin ympärillä on miljoona hotellia, kauppaa ja ravintolaa, Mt Bakerilla on vain lippujen myyntipiste, välinevuokraamo ja ravintola. Uskoisin, että muuta ei saa rakentaa. Jollekin joka haluaisi lasketella vaikka koko viikon, olisi tuo hotellien puuttuminen tietenkin harmi, sillä rinteisiin joutuisi joka päivä ajamaan kauempaa, mutta minä tykkäsin siitä. Meiltä oli kuitenkin varsin kohtuullinen matka sinne ja lasketellessa oli tunne, että oli keskellä jylhää luonnonkauneutta ja kaikkea ei oltu tuotteellistettu loppuun saakka.

Rakastan laskettelua aivan mielettömän paljon ja onhan se vielä aina hauskempaa kun sitä pystyy harrastamaan upeissa maisemissa ja upeissa rinteissä! :)

2 kommenttia:

  1. Miten ihanat maisemat!! Kyllä kelpaa laskea :) T. toinen lasketteluhullu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmi että kausi alkaa olla täällä jo kohta ohitse vaikka tuolla oli vielä paljon lunta ja nimenomaan sitä luonnonlunta. :D Eipä varmaan kyllä ainakaan eteläisessä Suomessa kauaa enää lasketella, niiin vähäluminen talvi kuulemma :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)