27.4.14

Viime päivät & asu 26/04/14

Alkuviikko tuli sairasteltua ja neljän seinän sisällä pysyen ja sen vuoksi olenkin innoissani viipottanut muualla. Se on mielestäni aina ollut yksi tervehtymisen merkkejä kun ne samat seinät ympärillä alkavat ahdistaa. Myönnän tosin jääneeni koukkuun 19 Kids and Counting -sarjaan, jota tuijotin kotona ollessani paljon. Tänäänkin aamulla herätessäni mietin miltei ekana, että tuleekohan viikonloppuisin aamupäivisin niitä jaksoja. Ei onneksi tullut, joten vierottautuminen pääsee jatkamaan hyvää vauhtia.

Torstaina palailin töihin kun jäljellä oli enää hieman nuhaa ja illalla oli kirjakerhoni kokoontuminen. Kirjakerhossani on suomalaisia naisia, jotka ovat pisimmillään asuneet täällä jo useita vuosikymmeniä. Kokoonnumme aina jonkun kotona ja emäntä valmistaa keiton. Muut tuovat sitten mitä tahtovat ja itse vein esimerkiksi hieman tylsästi crackerseja ja paria erilaista juustoa. Oli kuitenkin ihan tavattoman ihanaa, että joku oli leiponut karjalanpiirakoita ja tehnyt munavoita. Siinä on herkku, jota aina kaipaan Suomesta. Olin jo yksi päivä ehtinyt hätäillä, että mämmit jäivät tältä pääsiäiseltä väliin ja mikä yllätys olikaan, että joku oli myös valmistanut mämmiä. Mielestäni mämmi kuuluu pääsiäiseen ja tekee pääsiäisestä enemmän pääsiäisen. Saan kuitenkin siitä aina hyvin nopeasti yliannostuksen ja sen pienekin nokareen kuorrutan aina runsaalla kermalla sekä sokerilla.

Tällä kertaa meillä oli poikkeuksellisesti kuukauden kirjan sijaan kuukauden kirjailija, joka oli juuri Nobelin palkinnon saanut kanadalainen Alice Munro, joka on tunnettu novelleistaan.

Perjantaina menimme Scandinavian Centeriin, jossa oli pienimuotoiset vapaat vappujuhlat. Käytännössä se tarkoitti sitä, että ruoaksi sai ostettua nakkeja ja jotain ihmeellistä perunamuusin- ja salaatin yhdistelmää, joka oli kyllä hyvää sekä tietenkin vappusimaa sekä munkkeja. Noita kaikkia herkkuja sekä kuohuviiniä tuli nautittua mikä oli kivaa sillä olen aina tykännyt vapusta. Muuten vappu jää varmaan tänä vuonna sen enemmän juhlistamatta vaikka jotain pientä pitää vappuaattona keksiä, sillä silloin on nimipäiväni. :) Viime vappuna Australiassa meillä oli kunnon vappubileet ja kylläpä tuli taas ikävä niitä kaikkia ihmisiä kun aloin niitä miettimään.
Eilen taasen liityin aamupäivästä pieneen tyttöremmiin ja meillä oli todella kivaa. Pienimmät meistä olivat ihan kirjaimellisesty tyttöjä ja siten päädyimme myös askartelukauppaan, josta päädyin hamstraamaan hirmuisen kasan glitteriä, jota suunnittelen käyttäväni kynsissäni. Nyt pitäisi sävyjen ainakaan loppua kesken ja osa on sydämen ja tähden muotoisia hieman isompia paloja. Perustelin itselleni myös, että glitterhän on käytännössä ikuista ja ties vaikka joskus innostuisin vielä askartelusta. Ihastelin myös edelleen kukkivia puita sekä nautin Bellinin ja päädyin myös itse yhteen kuvaan.

- neule: Banana Republic
- t-paita: hm
- housut: American Eagle
- kengät: Andiamo
- huivi: Diane von Furstenberg
- laukku: Michael Kors (hadley)
- aurinkolasit: Prada

Illalla bongasin myös ensimmäisen kojootin


Oli todella jännittävää nähdä se, mutta toivon että se pysyy todella todella kaukana kissastamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)