Calgaryn torni on rakennettu 1960-luvulla ja sillä on kokonaiskorkeutta 191m. Se ei ehkä mielestäni ole torneista kauneimpia, mutta kyllä se helposti tavoittaa aina katseen. Oli kivaa, että pääsiäisviikonlopusta huolimatta siellä oli aika vähän ihmisiä eikän lainkaan tungosta. Se sijaitsee aivan keskustassa ja yhdeltä sivulta avautuu maisema keskustan korkeisiin pilvenpiirtäjiin ja muilta puolilta kaupungin laitamiin. Vaikka Calgaryssa on yli miljoona asukasta, näytti minun silmiini siltä, että asutus ja kaupat sijaitsevat hyvin pienellä alueella.
Tornissa oli yhdessä kohtaa lasilattia ja pari ensimmäistä sekuntia sen päällä tuntuivat jotenkin huimilta. Aucklandin Sky Towerissa oli samanlainen ja koska se on paljon korkeampi torni, tuntui maisema sen alhaalla jotenkin epätodellisemmalta. Galgaryn tornissa kaiken vielä hahmotti paremmin.
Käytin myös tilaisuutta hyväkseni leikkiä kameran miniatyyriasetuksella. Yleensä se ei oikein toimi normaaleissa kuvissa, mutta nyt kun oli oikeasta korkeutta ja etäisyyttä, näyttävät maisemat oikeasti kuin pienoismalleilta.
Ikäähän minulla on muutaman vuoden päästä jo 30, mutta en silti vaan edelleenkään malta olla kuvauttamatta itseäni eläinten kanssa tai jopapehmoeläinen! Ne ovat niin sööttejä ja nuo olivat tornin aulassa tervehtimässä vierailijoita
Mielikuvakseni Calgarystä jäi mukava keskikokoinen kaupunki, jossa on nähtävää ja tekemistä juuri sopivasti pitkäksi viikonlopuksi. Siellä on paljon vanhoja kalkkikivestä rakennettujat taloja sekä uusia ja kiilteleviä pilvenpiirtäjiä. Silti päällimmäiseksi fiilikseksi jää jotenkin 80-luku enkä oikein tiedä miksi. En Suomesta lentäisi pelkästään Calgaryn lomalle, mutta ehdottomasti kiva kohde jos käy täälläpäin muuallakin. Vieressähän ovat myös Kanadan puolen kalliovuoret, missä taas riittää myös vaikka mitä nähtävää ja enenkaikkea tekemistä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)