Herkät, skipatkaa
seuraava kappale:
Olen huomannut,
että kun jokin ei neitiä miellytä ja asia ei pian korjaannut, alkaa päitä
putoilla, ihan kirjaimellisesti. En tiedä tekevätkö kaikki kissat samaa, mutta Gina
tykkää aina irroittaa saaliinsa pään. Nytkin meitä odotti takakuistilla kurre
raukka suurilla silmillä, pää erillään ja ruumis osittain syötynä. Aikaisemmin
saman kohtalon ovat kokeneet hiiret, mutta jotenkin tuo orava kävi erityisen
sääliksi. Kissat ovat petoeläimiä vaikka niiden suloisuutta seuratessa se
monesti unohtuukin. Säälitti kyllä hieman jättää Ginakin yksikseen lomamme
ajaksi vaikka tiesin, että sitä ruokittaisiin sillä välin. Meidän aikanamme
siitä on kuitenkin tullut melkoisen hemmoteltu ja paljon huomiota saava kissa.
Olemme muutamissa asioissa jopa karsineet omista mukavuuksistamme, jotta tuo
perheemme kuningatar olisi tyytyväinen. Uskon kuitenkin, että nyt kun olemme
palanneet ja Hänen Arvonsa etuisuudet ovat palautettu, ei mestauksia tule
ilmaantumaan hetkeen.
Arki iski heti
kasvoille, siten että aamulla oli taas työpäivä ja nyt illalla piti käydä
täyttämässä tyhjä jääkaappi ja vähentää matkan aikana syntynyttä pyykkivuorta.
Mikään noista ei kuitenkaan tuntunut rasittavalta, sillä niin hyvällä
fiiliksellä olen edelleen siitä lomasta. Juuri tuollaisia lomien tulisi olla
vaikutuksiltaan! Montralin F1 kisa ja alkupäivät siellä meillä oli
suunniteltuina pitkään, mutta reissun loppuosaa aloimme kunnolla
suunnittelemaan vasta muutamaa päivää ennen reissua ja suunnitelmia muokkasimme
vielä reissussa ollessamme. Ihmisiä monesti ihmetyttää tapamme vain mennä
fiiliksien mukaan, mutta se on se tyyli mikä meille sopii. Ei tule harmituksia,
jos kaikki ei menekään kuten oli suunnitellut, tai jos huomaakin, että oli
varannut johonkin paikkaan liikaa tai liian vähän aikaa. Nytkin huomasimme
tykkäävämme Torontosta niin paljon, että otimme siellä extra yön ja vastaavasti
vähensimme sellaisen Ottawasta. Kuvia ja postauksia olisi tuolta reissulta
vaikka miten paljon, mutta päätin etten tee niistä hirveää sumaa seuraavaksi
pariksi viikoksi, vaan julkaisen matkapostauksia pitkin kesää muiden postausten
väliin blogin monipuolisuuden vuoksi.
Kaiken
reissaamisen jälkeen tuntuu hyvältä viettää koti-iltaa kaikkien omien
tavaroiden ympäröimänä, lomaa muistellen ja seuraavaa suunnitellen. Tiistai
1.7. on täällä yleinen vapaapäivä ja sen takia on mahdollisuus johonkin pitkään
viikonloppureissuun. Enää pitäisi vain päättää minne sitä haluaisi.
Oi vitsit! Siellähän vietetään mun synttäreitten vuoksi yleistä vapaata xD
VastaaPoista..ja kissat, mitä petoja!!
Onhan se merkittävä tapahtuma! Kiitos Satu tästä! :D
Poista