Aamu ei olisi oikein huonommin voinut alkaa. Koko eilisen päivän juilinut päänsärky oli yön aikana ehtinyt muodostua kunnon jyskytykseksi. Onneksi minulla on juostavat työolot ja kunnon lääkkeet. Sain jäädä kotiin parantelemaan oloani ja menin töihin vasta iltapäivään.
Tekemistä riitti täksi illaksi sillä meille saapuu huomenna vieraita Australiasta. He ovat meillä yhden yön ennen kuin lennämme kaikki yhdessä Montrealiin. Töiden jälkeen piti käydä kaupasta hankkimasta ruokatarpeita ja olin aivan poikkiväsynyt. Olisin halunnut vain nukkua jo autossa ja kotiinpäästyä otinkin nokoset. Sen jälkeen heräilin kuitenkin aivan superpirteänä! Olen touhuillut ympäri taloa, järjestellyt paikkoja ja siivoillut.
Kaupasta hankin myös uuden kynsilakan, Essien Set in Stonesin. Minun on pitänyt hankkia se jo jonkin aikaa, mutta kun taas eilen näin sen Kirsin blogissa muistin tänään poimia sen ostoskoriin.
Kauppareissun ja pienen siistimisen lisäksi vieraisiin ei onneksi tarvitse hirveästi etukäteen varautua. Vierashuone ja vieraskylpyhuone odottavat molemmat valmiina käyttäjiään.
Todella kivaa saada vieraita ja kivaa päästä näkemään Montreal. Kaikki kehuvat sitä aivan ihastuttavaksi kaupungiksi ja ranskalaisuus kuulemma näkyy siellä hyvin. Vieraamme ovat todella innokkaita moottoriurheilun suhteen, joten ohjelmassa on käydä katsomassa myös Formula Ykkösten GP ensi viikonloppuna.
Ihanaa matkaa sinulle!
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Uskon, että hauskaa tulee. :)
PoistaNoniin, sit pääset silläkin mantereella korkkaamaan F1-kisan, ei huono!! Pienet tirsat on myös aina kivat, kun väsyttää. Kivaa myös, että teillä on ollut kivaa ohjelmaa viikonloppuna! Hauskaa päivää sinne!
VastaaPoistaTerkuin Norppa-neiti
Oli vieläpä hyvä kisa ja meidän aussit pääsi ihan televisolähetykseen asti aussilippunsa kanssa. :) Kivaa viikonloppua! <3
Poista