14.11.14

Mukana olevat laukut

Ennen tänne lähtöä tein Postauksen, jossa kovasti mietin mitkä laukut oikein pakkaisin mukaan. Muutamat olin jo päättänyt, mutta muutaman kohdalla vielä vähän arvoin.. Lähes kolme kuukautta on kuitenkin melko pitkä aika yhdessä paikassa ja sen takia en halunnut lähteä matkaan vain yhdellä tai kahdella laukulla.. ;) 


Mukana on siis peräti kahdeksan laukkua jos mukaan laskee rantakassin sekä weekenderin (josta jälkimmaisestä tehty postaus näköjään roikkui vahingossa taas etusivulla puoli päivää kun korjasin sen kuva-asetteluja). Ne pari muuta laukkua joiden kohdalla vielä vähän arvoin ovat jo muissa kuvissa vilahtaneetkin, mutta ajattelin vielä silti tehdä niistä tässä koonnin.

LV:n Speedy tuomaan vaaleutta tummien keskikokoisten laukkujen keskelle..
Michael Korsin designermalliston tummanruskea Darrington, joka nielee sisäänsä uskomattoman määrän tavara..
Tory Burchin Robinson joka saffiano nahan vuoksi kestää sään kuin sään ja myös tummansininen väri on piristävä poikkeus..
Rebecca Minkoffin haaleanpinkki Mini M.A.C kun mukaan haluaa vain pienen ja söpön olkalaukun..
LV:n Milla tummaksi iltalaukuksi tai kun lähtee käymään lähikahvilassa eikä jaksa raahata muuta kuin rahaa ja kännykän..
Australialaisen Forever New vaatemerkin kaunis helmikoristeltu clutch vaaleaksi iltalaukuksi...
LV:n Keepall Bandouliére 55 Mon Monogram, joka toimi käsimatkatavaralaukkuna lennoilla ja jonka kanssa matkaan Sydneyyn, mutta muuten jää varmaan lepäilemään vaatehyllylle.. 
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä hm:n rantakassi, jonka raukan unohdin yhteiskuvastakin. Vaikken ole auringonpalvoja tulee sille varmasti käyttökertoja lähirannalla tai mahdollisilla puistopiknikeillä.. 
Eiköhän näillä laukuilla pärjäile tämän reissun!
Mieli vähän tekisi ostaa jokin kiva Mimcon laukku täältä, mutta yritän malttaa mieleni ellei täydellinen yksilö tule vastaan superalessa!! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)