29.2.12

Hiustuotteet: Tuuheuttavat

Huomasin, että ihmeellisesti sitä on taas kaikenlaista purnukkaa löytänyt tiensä puolessa puolessa kylpyhuoneeseen. Muutamia tuotteita toin Suomesta, mutta näköjään sitä on täälläkin ehtinyt jo vaikka mitä ostella. Ajattelin siis, että voisin tehdä pienen postausarjan eri tuotteistani kategorioittain ja aloitan niistä tuuheuttavista. :)


En käytä samaa shampoota joka pesulla ja yleensä valitsen hoitavan shampoon ja hoitoaineen. Silloin kuin kaipaan kuitenkin erityisesti tuuheutta hiuksiin käytän siihen alusta asti omia tuotteitaan. Shampoona ja hoitoaineena on tällä hetkellä menossa Lee Staffordin My Big Fat Healthy Hair. En ole ehtinyt käyttää tuotteita kuin muutaman kerran, mutta ne ovat olleet ihan lupaavia. Ei ehkä niin räjähtävää eroa kuin tuotteen lupauksissa (I'm shocked), mutta hiukset tuntuvat kuitenkin selkeästi ilmavimmilta kuin hoitavien tuotesarjojen jälkeen, jotka tosin helposti tekevätkin hiuksista raskaita.


Tuuheutta tuovia suihkeita minulta löytyy tällä hetkellä kolmea erilaista ja huomasin juuri, että kaikki ovat Tigin, mutta vain sen eri tuoteperheistä. Ne ovat Bed Head Superstar, S factor Body Booster ja Catwalk Sexed-Up. Superstarista minulla on ollut joskus myös shampoo ja hoitaine, jotka mielestäni toimivat tuon suihkeen kanssa hyvin. Sen tuoksu voi olla ihmisiä kahtiajakava, mutta itse pidän sen karkkimaisesta makeasta tuoksusta. Pidän myös siitä, että se on hoitoaine jolloin se toimii myös hoitavana tuotteena. Sexed-Up on kaikista vastaavista kokeilemistani tuotteista lempparini! Sen kanssa olen huomannut kaikkein tuuheuttavimman vaikutuksen ja pidän myös siitä että sitä voi käyttää myös kuiviin hiuksiin eikä ainoastaan kosteisiin. Body Booster on hankinnoistani uusin ja olen tainnut ehtiä käyttää sitä vain kerran. En vielä osaa sanoa siitä mielipidettäni, mutta muuten olen tykännyt S factor linjan tuotteista todella paljon, joten en usko että tuokaan tuo pettymystä.


Kuivashampoot ovat mielestäni aivan parhaita jos haluaa tuuheutta! Ne tuovat selkeästi lisää tekstuuria ja nostoa juuriin. Tällä hetkellä minulta löytyy Lee Staffordin Poker Straigtht ja Batisten Original. Noista kahdesta Batiste on ehdoton suosikkini ja mielestäni jopa parempi kuin Klippoteket, jota minulla on joskus ollut. Batistea on montaa erilaista eri värisiin hiuksiin ja eri tuoksuilla, mutta ainakin toistaikseksi olen pysynyt ihan tuossa Originalissa. Plussaa on myös se, että se on mielestäni edullinen hinnaltaan.


Schwarzkopfin Osis+ Dust It hiuspuuteri menee vähän samaan kategoriaan kuivashampoiden kanssa. Sitä tulee käytettyä aika harvakseltaan koska koen, että kuivashampoolla saa suunnilleen saman tuloksen ja se on mielestäni helpompi käyttää. Tuo hiuspuuterikin on kuitenkin hyvä ja sillä saa hyvin nostetta juuriin, joka pitää hyvin. Muotovaahtona minulla on Sunsilkin Plumped up volume. Se on mielestäni ihan ok perusmuotovaahto, joka on hyvä varsinkin föönatessä ja tupeeratessa. Minulla on ollut joskus myös volyymia tuovia hiuslakkoja, mutta niissä ajaa mielestäni saman asian ihan peruslakkakin, jossa on vahva pito.

Noita tuotteita yhdistelemällä saan omiin hiuksiini selkeää tuuheutta ja ne auttavat hallitsemaan niitä paremmin. Ne ovat loistavia jos haluan pitää hiuksia auki, mutta antavat myös enemmän työstettävää jos haluan joskus panostaa enemmän kampaukseen, jossa hiukset ovat kiinni.

4 kommenttia:

  1. Mulla latistuu hiukset tosi helposti, jos käytän vähänkään liian hoitavaa shampoota tai hoitoainetta. Toi Lee Stafford voisi olla kiva kokeilla. Huomasinkin yllätyksekseni, että kyseistä merkkiä myy mm. Nelly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne tekee. Itselläni ovat vain vielä niin ohuet ja hennot hiukset, että ilman hoitavia ne menevät nopeasti huonoon kuntoon. Pientä tasapainolua. :D Muistaakseni Lee Staffordia saa Suomesta ostettua myös Kicksistä. :)

      Poista
  2. Itsellänikin on tuo Schwarzkopfin hiuspuuteri, jota myös minä käytän aika harvakseltaan, koska mielestäni sillä ei saa tarpeeksi hyvää tulosta helposti. Ihan jees tulos vaatii aika paljon vaivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on niin ohuet hiukset, että pienenkin kohotuksen jo huomaa. :D Todella hyvän tuloksen tosin itsekin saan yleensä vain kampaajaystäväni avustuksella. ;)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)