28.6.13

Fidzi - Coral Coast

Vajaan parin viikon lomallamme yövyimme aina vain muutaman yön yhdessä paikassa ja sitten vaihdoimme paikkaa. Se kannatti aivan ehdottomasti sillä paikoissa oli kumminkin yllättävänkin paljon eroja ja lomalta sai paljon enemmän irti. Ausseille tuntuu olevan aika yleinen paketti ensin viikko Coral Coastilla ja sitten viikko Denaraussa. Sellaista meillekin ensin tarjottiin, mutta se tuntui niin tylsältä, että teimme myös hieman omia suunnitelmia. Ensimmäiset kolme yötä otimme kuitenkin matkatoimiston kautta Coral Coastilta Hideaway Resort & Spa nimisestä hotellista. Halusimme nähdä tätä Coral Coastia ja se tuntui mukavan rauhalliselta paikalta aloittaa loma.


Majoituksena meillä oli Beachfront Villa, josta avautui näkymä kivasti suoraan merelle. Muutenkin se oli ihan kiva ja se oli myöskin todella tilava kahdelle henkillölle sohvaryhmineen. Hauskaa siinä oli se, että kylpyhuoneesta avautui ovi "takapihalle", jossa oli pieni amme kahdelle. Siinä oli kivaa käydä iltaisin ja ihailla samalla tähtitaivasta.

Hideaway oli sellainen ihan kiva perusresortti, jolla oli pitkä rantaviiva ja paljon kaikkea ohjelmoitua toimintaa halukkaille. Suurin osa ohjelmasta tosin järjestettiin resortin sisällä. Ohjatusta toiminnasta osallistuin puutarhakierrokseen ja sunnuntaina oli mahdollisuus käydä paikallisessa kirkossa. Koko toimitus oli luonnollisesti Fidzin kielellä, mutta oli mielenkiintoista kuunnella miten paikalliset lauloivat siellä sillä omalla fidziläisellä tyylillään. Se olikin oikeastaan ainoa kosketus mihinkään paikalliseen koko paikassa. Muut vieraat, joista 99,9% tuntui olevan ausseja, viihtyivät ainoastaan resortin aitojen sisäpuolella eikä siellä kyllä oikeastaan muuta tekemistä ollutkaan. Kylässä ei nimittäin ollut mitään kauppoja vain ainoastaan asutusta, mutta kävimme siellä vähän kävelemässä.


Puutarhakierros oli mielenkiintoinen kaikkine kauniine kukkineen, mutta itse pidin sen kookososuudesta. Resortin alueella nimittäin ihan oikeasti suurin vaara ihmisille on kookospähkinöiden tippuminen päähän! Sen vuoksi puutarhurit tiputtelevat niitä koko ajan palmuista huonojen oksien ohella. Lopussa pysähdyimme juuri tälläisen puutarhun kohdalle joka kiipeile puissa ja kaikki saivat itselleen oman kookoksen juotavaksi. Oli hyvää ja suoraan palmusta! ;)




Kolme päivää kuluivat silti nopeasti ja ei ihme! Ympäristö oli kaunis ja rauhallinen ja resortin henkilökunta erittäin mukavaa. Pääsin lomatunnelmaan samantien ja päivät kuluivat kirjaa lueskellen ympäristöstä nauttien mikä onkin lukutoukan unelma. Huomasin myös nukkuvani vuorokaudessa huomattavasti enemmän kuin normaalisti ja joka päivä oli pakko ottaa päiväunet vaikken mitäään rasittavaa tehnytkään.







Minä ja pokkarikameran laturi alkaa olla taloudesamme jo pieni vitsi. Unohdan nimittäin aina ottaa sen laturin mukaan! Sen takia meillä onkin siihen yhteen kameraan jo kolme eri laturia ja kaksi akkua. Nyt pidin erityistä huolta siitä, että pakkaan sen laturin varmasti mukaan ja ei naurattanut yhtään kun sitä laturia ei löytynyt matkalla enää rinkasta! Muistan kun heräsin rinkan kaatumiseen matkalle lähtöä edeltävänä yönä ja ilmeisesti se tippui silloin rinkasta enkä huomannut sitä. Asia harmitti minua todella paljon ja lopulta päädyin ostamaan resortista uuden kameran. Onneksi se ei ole aivan hukkaostos sillä vanha kamera oli jo alkanut välillä temppuilemaan ja uusi kamera on vesitiivis mikä oli hauskaa snorklaillessa. Normaalikuvia ottaessa kuvista tulee helposti todella tummia ja valotusta kannattaisi käsisäätää kokoajan, mutta kaikenkaikkiaan silti ihan kiva kamera.
Hotellin edessä kasvoi korallia ja kameraa pitkin heti testailla snorklaillessa.







Muitakin eläimiä näkyi. Rannalla nimittäin jolkotteli välillä koiria ja ihanaa seurata miten nekin nauttivat merestä ja rantaelämästä. :) Liskoja näkyi luonnollisesti paljon, mutta sammakoiden määrä yllätti. Pimeän tulessa niitä nimittäin alkoi aina kerääntymään pihavalojen ympärille ja niitä oli paljon!


Coral Coastin jälkeen meillä oli suunnitelmissa viettää yksi yö Denaraussa ennen kuin seuraavana päivänä meiltä lähti sieltä laiva kohti pienempiä saaria. Matkaa sinne oli lähes kaksi tuntia ja taksi hotellilta olisi maksanut FJ$ 140 eli vähän vajaa 60€. Tiesimme kuitenkin, että oikeasti saisimme saman matkan murto-osan hinnalla paikallisten liikennevälineillä. Ihan resortin vieressä olikin bussipysäkki, josta meni puolentunnin välein paikallisbusseja Nadiin, joka on ihan Denaraun vieressä. Ilmeisesti kuskit eivät ole kuitenkaan ihan tottuneet turistiasiakkaisiin sillä reitillä, sillä kun yritin huitoa bussia pysähtymään, morjesti kuski vain minulle ja ajoi ohi pysähtymättä. :D Olimme kuulleet, että myös ihan paikallisten autoihin voi liftata kyytiin. Koska matkalla pitää aina olla hieman seikkailumieltä, huidoimmekin seuraavaksi ihan tavallista tila-autoa pysähtymään. Se sattui olemaan onneksi sellainen, jossa paikallinen mies vain otti ihmisiä matkan varrelta kyytiin pientä korvausta vastaan ja jätti näitä myöhemmin saman tien varteen näiden haluamiin kohtiin. Hyppäsimme kyytiin ja pääsimme Nadiin asti vain FJ$ 14 hinnalla ja matka oli taatusti hauskempi. Autossa oli mielenkiintoinen sisustus ja koko matkan ajan soi Fidziläinen popmusiikki. :)

Sellainen oli siis matkan alkuosa ja koska Fidzillä oltiin, niin oli pakko ottaa pakollinen turistikuva yhdestä Fidzin tunnetuimmasta (ja lähes ainoasta) vientiartikkelista :)

4 kommenttia:

  1. Vau mitä kuvia! Olipa kiva lukea tätä, tuskin koskaan kuitenkaan pääsen noihin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fidzi on kyllä todella kaukana Suomesta. Täältä Melbournestakin sinne oli matkaa vielä viitisen tuntia. :D

      Poista
  2. Ihanan näköistä! Tää on kyllä aina ollu yks mun top 5 haavekohteista...maybe one day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eksyt sinne niin suosittelen ehdottomasti Yasawa saaria. Ne ovat todella kauniita ja vastasivat paljon enemmän vielä mielikuvaani Fidzistä kuin vaikkapa tuo Coral Coast vaikka ihan nättiä oli sielläkin. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)