10.10.14

The Maze Runner

Viikolla ajelimme elokuvateatterin ohi ja samalla sain idean mennä elokuviin. Pyörivistä elokuvista ainoa ajallisesti sopiva oli 5 min aikaisemmin alkanut The Maze Runner mikä oli loistava ajoitus sillä ei jäänyt yhtään odottelua ja ainoa mitä missasimme oli osa mainoksista. Elokuva on sekoitus tieteis-, toiminta- ja jännitysfilmiä ja täytyy sanoa, että tykkäsin kyllä. :) Se oli paikoitellen miltein liiankin jännä ja jätti nälän jatko-osaan. Elokuvahan perustuu kirjasarjaan ja nyt taistelen kovasti, että malttaisin jättää ne ostamatta.

Traileri:

Tykkään myös siitä miten älyttömän halpaa täällä on käydä elokuvissa. Nytkin koska kyseessä ei ollut mikään erikoisnäytös (vip, 3D, jne.) maksoivat lippumme yhteensä ainoastaan vähän reilut 12 dollaria mikä on euroissa alle kympin. :)

Odotan kyllä sitäkin, että pääsen Melbournessa taas katsomaan elokuvia Gold Class näytöksissä (Postaus!), jotka ovat melkoista luksusta verrattuna tavan näytöksiin. En tiedä huomaatteko te kuinka innoissani olen tulevasta lomasta, koska mainitsen siitä jatkuvasti! :D Omassa mielessäni kaikki siihen liittyvät asiat pyörivät ihan jatkuvasti ja ihanaa kun saatoin lomasta kertoa jo täällä blogissakin eikä tarvitse kaikkea pitää vain itsellään. 

2 kommenttia:

  1. Esikoinen on aivan hurahtanut näihin kirjoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi ei ainakaan auta hillitsemään ostohimoani. :D Varmaan ovat hyviä koska elokuva oli ihan hyvä ja kirjat ovat aina parempia. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)