30.12.11

Joulu kotona

Hirveästi en ole jaksanut jouluun meillä kotona panostaa. Olemme täällä kuitenkin vain kaksi joulua, joten koristeita emme viitsineet ostaa vaikka ne kivoja varmasti olisivatkin. Jotain jouluista meille kumminkin silti eksyi.



Yllättävin oli ehkä se että meillä on joulukuusi ja vieläpä muovinen! Ok, no ehkä se on vain 40cm korkea, mutta kuusi kuitenkin koristeineen kaikkineen. Se löytyi heräteostoksena Ikeasta ja maksoi vain 10$. Koristeina sillä on kolme eläinaiheista koristetta, jotka ovat oikeasti vanhemmilleni, mutten ehtinyt lähettää niitä heille ajoissa sekä yksi tähtikoriste,  jonka löysin talomme käytävältä. Lisäksi laitoin kuuseen joululahjaksi saamiani suklaita. Kuusi on normaalisti minulle hyvin tärkeä jouluna. Olen ihmisiä, joista muovikuuset ovat hyvin kivoja, kunhan ne eivät satu olemaan omassa kodissa ,tai sen jos lisäksi on kuitenkin aito kuusi.  Oma ideaalikuuseni jouluna olisi korkea kattoon asti, steariinikynttilät ja ei mitään hallittuja värikokonaisuuksia, vaan mahdollisimman paljon erilaisia koristeita eri vuosikymmeniltä omine muistoineen.


Yksi paketti on jo syöty ja nyt saatii vielä postissa lisää pipareita Suomesta <3
Ikea reissun alkuperäinen syy oli se, että sieltä sai ostettua glögiä ja pipareita eli jotain mikä mielestäni kuuluu suomalaiseen jouluun. Glögiä onneksi vielä löytyi, mutta piparit olivat kuulemma jo loppu. Sitten kuitenkin paljastui, että heillä oli sivuun laitettuna muutamia paketteja, joista olivat päällimmäiset piparit murtuneet. Meitä se ei mitään haitannut, kiva vaan kun sai vielä halvemmalla.. ;)


Innostuin jopa leikkelemään muutaman parisen tähden ikkunaan, jotka eivät ehkä ole lajissaan kauneimpia, mutta toivatpa silti tullessaan valkean joulun. 

Täällä joulu tuntuu loppuvan tapaninpäivään, mutta itse ainakaan en joulusta luovu ennenkuin Nuutti on sen vienyt! Eli koristeet saavat ilahduttaa vielä hetken.

8 kommenttia:

  1. onpa suloiset eläinkoristeet! :)

    VastaaPoista
  2. susanna89: niin on, tekisi melkein mieli ostaa itselleenkin vastaavat kun annan nuo vanhemmilleni. :)

    I'm Lacking: Kiitos, samoin sinulle!! :D

    VastaaPoista
  3. Oi siellä on kengu ja koala ja vieläpä herra papukaija (en tiedä tarkemmin, ou shit, siis scheisse - anteeksi, kielenkäyttöni) päässyt joulukuuseen! :D Nehän voi olla vaikka sun australialainen juttu, joka tulee pieneksi osaksi kuuseen muistuttamaan Australian ajasta <3 vai päädyitkö ostamaan koristeet myös itsellesi?
    <3: Noppe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla kakadu. :) Itselleni en ostanut, mutta mietin että pitäisikö ensijouluna ostaa pari. :)

      Poista
    2. Kakadu! Voihan kakadu!:D Sä OOT viisas - niin kuin sanoin, aina oppii jotain uutta ystäviltään! :* Ja kannattaa, ettei sitten Suomessa harmita, että olisi pitänyt... Ja voihan ne laittaa sitten jonnekin muualle, jos tuntuu ettei ne sovi suomalaiseen joulukuuseen. Mutta minä luulen, että ne viihtyisivät siinä.:)

      Poista
    3. Ainoa kun meillä ei voi olla sitä sisäkuusta ja ulkokuusessa varmasti menisivät pilalle, mutta voisihan niitä varmaan muuallekin ripustaa. :)

      Poista
    4. Ainiin tietenkin, taas mä unohdin! Kyllä mä uskon, että ne suostuisivat asettautumaan muuallekin, tarkkailemaan jouluista kotielämää.:)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)