4.9.11

Queen Victoria Market

Tänään kävimme Queen Victoria Marketissa, joka suuri kauppa-alue. Siellä on omat alueensa mitä erilaisempaa tavaraa sisältäville myyntipöydille sekä omat alueensa vihannes-, hedelmä, liha- ja kala-, sekä muille elintarviketiskeille. Jännä yksityiskohta on se, että alueella on sijainnut aikanaan haustausmaa ja väitetään että siellä nykyään kummittelee..


Olen aina tykännyt hirveästi kauppahalleista ja -toreista. Yleensä kaikilla matkoilla tykkään käydä sellaisissa ihan vain katselemassa. Tuollakin tuntui että sieltä olisi saanut ostettua käytännössä mitä tahansa vaikka suuri osa tavarasta onkin ihan roinaa ja siellä näkyi myös todella paljon kaikkea piraattituotteita. Lihapuolella yhdessä myyntitiskissä oli kokonainen sianpää ja kasa siansorkkia, jotka olivat jotenkin hieman inhaa, mutta mielenkiintoista katseltavaa. Jotenkin aivan eri asia syödä lihaa, joka on vaikka jauhettu jauhelihaksi, kun nähdä jokin helposti tunnistettava osa oikeasta eläimestä.






Tästä oli pakko ostaa vihreää pestoa, mikä on heikkouteni

Paikassa oli varsinkin ruokapuolella todella mukava tunnelma. Kaikki tuotteet vaikuttivat myös hyvin tuoreilta ja myytävänä oli paljon sellaisia erikoisuuksia joihin en ole täällä vielä tavallisissa kaupoissa törmännyt. Kun joskus pääsemme grillaamaan haemme ehdottomasti tuolta kaikkia ihania tarvikkeita.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Sama juttu mulla, haluan aina kiertää paikallisen kauppahallin. Vaikka ne sianpäät ym. onkin aika ällöttäviä ja joskus hajutkin ovat kamalia.

    VastaaPoista
  2. Tavallaan aina välillä toivon että sieltä löytyisi jotain todella erikoista vaikka ne saattavatkin olla ikävän näköisiä.. ;)

    VastaaPoista
  3. Mä muuten tunnustan sua mun blogissa, käy katsomassa :)

    VastaaPoista
  4. Mä ostaisin kaikki noi tahnat! Tulee ihan Kreikka mieleen. NAM :)

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä ihan yhtä hyvän makuista kuin miltä näyttikin :P

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)