22.12.11

loma alkoi

Tänään oli tarkoitus mennä taas golfaamaan, jota harrastan nykyään kerran viikossa. Päädyimme lopulta kuitenkin aivan lähessä sijaitsevaan ruusutarhaan, joka on ihan kansainvälisestikin tunnustettu. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kännykällä tuli joitain kuvia napsittua. Nyt oli kyllä viimeisiä tilaisuuksia mennä niitä ruusuja katselemaan sillä niitten aika on kohta ohi. Ne olivat kyllä superkauniita ja niitä oli ihanaa nuuhkia.


Huomenna en siis mene enää töihin vaan suuntaan keskustaan kaupoille tekemään muutamia viimehetken lahjaostoksia. Onneksi olen jälleen ajoissa.. ;) Viikonloppuna jotain jo löysin, mutta kun tietää liian tarkkaa mitä haluaa, vaatii se monta ostosreissua.



Täällä on hirveästi kaikkea jouluhömpötystä. Autoissa on katoilla poronsarvia ja puskurissa punainen nenä, 1,5m lannettaan heiluttavia joulupukkeja kauppojen ovilla ja vaikka mitä kaikkea. Silti koko jouluajatus on iskenyt minuun hirmu myöhään. Jotenkin kun se oma joulu on niin erilainen ettei ehkä sen vuoksi tunnu joululta. Silti nautin kyllä jouluajatuksesta nyt kun viimein olen sen sisäistänyt. Ehkä se johtuu siitä etten ole väkisin yrittämässä tehdä tästä sellaista joulua kuin aina, koska se ei ole mahdollista. Tämä on aivan omanlaisensa joulu ja siitä pitää nauttia sellaisenaan.


Joulushoppailua Eveliinan kanssa

11 kommenttia:

  1. Ihania ruusuja!!!! Hyvàà joulua :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Oikein ihanaa joulua sinullekin! <3

    VastaaPoista
  3. Oli kieltämättä oikein hieno. Ruusutarhan yhteydessä on myös suunnaton kartano, joka on museoitu. Sinnekin on tarkoitus joskus päästä käymään. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ruusuja!!! Norppakin tykkää ruusuista. Norppa rakastaa kukkia!:D Ja hei, siellä oli kokonainen talo lahjapaketissa! Oliko se yksi sun lahjoista?
    <3: hihihi...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on joskus tainnut olla jopa kukkia hiuksissa. :) Ei ollut talo lahjoissani vaikka muita superkivoja sainkin :D

      Poista
    2. Niin on tainnut olla.:) Aa okei, ei siis se talo ainakaan tänä vuonna. ;)

      Poista
    3. se on sit varmaan ensivuonna.. ;)

      Poista
    4. Joo, niin mäkin ajattelin!:)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)