12.9.13

Kylppärin kaappi

En oikein keksinyt järkevämpää otsikkoa, koska siitähän tämä postaus käytönnössä kertoo. ;) Koen, että oma tulevaisuuteni on vielä paljon auki sen suhteen kun muutan takaisin Suomeen. Siitä voisin tarinoida pitkän postauksen verran ilman, että siinä olisi kuitenkaan päätä taikka häntää, koska ne kaikki asiat ovat omassa päässäni niin sekaisin. Sen sijaan voin kertoa, että olen kärsinyt talokuumeesta jo vuosikausia! Välillä olen siis rakentamassa mielessäni perheelleni kotoisaa omakotitaloa johonkin rauhaisaan paikkaan ja välillä taas haaveilen elämästä kivan kaupungin ydinkeskustassa kivassa kerrostaloasunnossa.

Tuohon omakotitalo haaveeseen liittyen kuitenkin yritän aina poimia ja painaa mieleeni toimivia ja ei niin toimivia ratkaisuja asumisessa. Yksi yksinkertainen, mutta kiva juttu ovat nykyisen asuntomme kylpyhuoneet. Ensinnäkin tykkään ihan hirmuisesti siitä, että meillä on Master Bathroom (suomeksi?) eli oma kylpyhuone, johon on käynti ainoastaan meidän makuuhuoneestamme. Se on kiva jos on vaikka yöpyviä vieraita, että on se oma kylppärinsä jota ei tarvitse jakaa. Ei tarvitse miettiä suihkuvuoroja tai hipsutella ympäri asuntoa pyyhkeessä. Minulle on myös hirmu iso seikka se, että minun ei tarvitse hävetä valtavaa määrää kosmetiikkatuotteta. Suomessa se vuoreni oli joissain piireissä jo vitsi ja sielläkin sentään sain sitä paljon piiloon kaappeihin. Täällä voin pitää sen oman kylppärin omana valtakuntanani ja toisen kylpyhuoneen voin varustaa ns. vierassiistiksi.

Tästä päästään (viimeinkin) toiseen juttuun, josta pidän täällä kylpyhuoneissamme. Niiden kaapistosta!
Vieraskylpyhuonetta
Tykkään hirmuisesti siitä miten hyllykkö naamioituu seinään. Sieltä se on kuitenkin äärimmäisen kätevä vetää esiin ja kaiken löytää helposti ja kumartelematta. Tykkään! Jostain tälläisestä ratkaisusta voisin tykätä joskus mahdollisesti siinä omassakin kodissa.
Master kylpyhuone on tasoiltaan ja kaapeiltaan aivan täynnä minun juttujani ja mieheni on onnekas, että on saanut tilaa edes hammarharjalleen ja partakoneelle. ;) Tämän toisen kylppärin yritän kuitenkin pitää tyhjempänä ja siellä säilytän harvemmin käyttämiäni hiusjuttuja kuten muotoilurautoja ja paplareita. Muuten olen omistanut kaapin vierasvaroille. Minusta on kivaa kun tulee matkalaisia, että heidän ei tarvitse otttaa niin paljon tavaraa mukaansa tai voin lainata jotain jos on unohtunut.
Nytkin sain idean tähän postaukseen kun odotan ystävääni Maijaa poikaystävineen kylään ja aloin katsomaan puuttuuko kaapista jotain oleellista päivittäiseen elämään liittyvää. Sovimme jo etukäteen, että turhaa hänen raahata kaikkea mukanaan Sydneystä ja itsekin vastavuoroisesti lainailin häneltä vaikka mitä käydessäni siellä. :)

Kivaa kun saa ystävän kylään! :)

5 kommenttia:

  1. Ihanaa olisi jos olisi vieraskylppäri! Tai ylipäänsä isompi kylppäri. Meillä tilanne on sellainen, että kolme naispuolista ihmistä yrittää sovittautua yhteen kylppäriin. Siinä on pakko osa purnukoista olla esim. tyttöjen omissa huoneissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä voi välillä olla peilin edessä tunkua. :) Perin mummiltani kampauspöydän, jonka sisältä nousee peili ja haaveissa olisi joskus asua siten, että löytäisin sille oman kivan paikkansa ja voisin siirtää esimerkiksi meikkini ja pari lempparihajuvettäni siihen. Silloin kylpyhuoneeseen jäisi ehkä lähinnä hiuksiin ja vartalonhoitoon liittyviä tuotteita. Eli isommissa kylpyhuoneissa on puolensa, mutta muutkin ratkaisut voivat olla ihan yhtä kivoja. :) Teillä on varmaan kiva kun voitte jakaa joitakin tuotteita, mutta sitten kaikki voivat pitää jotkut tuotteet ihan vain itsellään. :)

      Poista
  2. Teidän vieraskylppäri, sun vierasvarat <3 Oli kyllä ihanan kuninkaallinen olo olla teillä kylässä, ihanaa kun joku ajatelee noita pieniä-suuria asioita. Siitä(kin!) tuli Norpalle sellainen arvostettu olo! :*

    Ikävä kaihertaa Norpan mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit ihana vieras <3 Kohta tulee joulu ;) <3 xx

      Poista
    2. Se on niin totta, kohtahan ON joulu!!!! <3 XXX Helsingissäkin voi jo käyttää talvitakkia, kauniisti värjäytyneet lehdet kertovat luonnon ilosanomaa syksystä ja pohjoinen viima tuo terveisiä tulevalta talvelta. Jouluun on enää vajaa kolme kuukautta!
      <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)