2.9.13

Väri-innostusta

Tiedättekö kun joskus aivan yhtäkkiä löytää inspiraatiota jostain niin, että se iskee ihan kunnolla. Selailin netistä asukuvia ja silmäilin mitä upeampia ja hienoja asuja eri julkkisten päällä. Minut kuitenkin pysäytti täysin kuva, joka näyttää ensisilmäyksellä melko tavanomaiselta. Ehkä se juttu olikin siinä, sillä tämän tyylin saatoin heti kuvitella kopioivani tai ainakin elemettejä siitä. Eniten kuvassa ihastuin army greenin ja burgundin yhdistämiseen väreinä. Myös tuo farkkujen sininen menee niin hyvin niiden kanssa yhteen tuossa asussa.
Kuva: DenimBlog
Ainoa ongelma on, että en muista omistavani mitään burgundin väristä ellei kynsilakkaa lasketa, eli aika heikoilla mennään. :) Myöskään mitään tuon tyyppistä vihreää ei taida löytyä paria t-paitaa lukuunottamatta. Lisäksi päätin joku aika sitten, että yritän vältellä vaatteiden ostelua ainakin seuraavat kuukaudet sillä niitä kuitenkin on jo kaapissa, ja minulla on sen tavanomaisen säästämisen lisäksi nyt pieni lisätsemppi vielä menossa sen suhteen.  Ei siis parhaimmat lähtökohdat tähän uuteen innostukseen ja ainakin näin alkuun jouduin tyytymään pariin kollaasiin, jotka loin Polyvoressa.

Värisuosikkini aina vähän vaihtelevat sen ikuisen navy sinisen rinnalla ja olen huomannut jo aikaisemminkin, että tällä hetkellä eniten kiinnostavat väreinä harmaa, army green ja burgundi. Ne muutamat vihreät paitanikin ostin juuri elokuussa hm:ltä. :)

Mitkä ovat teidän tämän hetkisiä innostuksia tai värejä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)