Etupihaan oli kaivettu isoja ja syviä lampia, tehty jokia ja useita monen metrin korkuisia vesiputouksia. Juhlissa jopa osa miehistä kalasti. Ensin ne napsivat haaveilla aivan pieniä kaloja, joita se sitten käyttivät syötteinä kalastaakseen lampiin istutettuja taimenia(!).
Takapihalla oli uima-altaita kolmessa eri tasossa. Ylimpänä oli varmaan 20 henkeä mahduttava poreallas, keskitasolla pienempi uima-allas, josta saattoi mennä putouksen läpi luolaan ja alatasolla suurin altaista, joka oli ns. infinity pool.
Päivä kului altaalla ja sen reunalla nautiskellen hyvästä seurasta, musiikista sekä juomasta ja ruoasta. Päivä oli sään puolesta myöskin täydellinen allasbileisiin sillä se oli hellepäivä ja aurinko paistoi koko ajan.
Tässä ainoaksi jäänyt kuva Kanadakynsistäni. Olin maanantai-iltana niin väsynyt, että kirjaimellisesti nukahdin sohvalle ennen aikojani. Kynnet jäivät siis tiistaiaamuun ja kiireessähän mikään ei tunnetusti onnistu. Oli ruttukynttä ja vaikka mitä ja kiireen takia päädyin sitten kuitenkin aika peruskynsiin. Nimettömässä vaahteranlehti, peukalossa muutama sydän ja muut kynnet punaista miniglitterlakkaa. Kuvassa pitelen pingispalloa sillä eilen pelasin myös elämäni ensimmäistä kertaa beer pongia, tosin omat mukini oli täytetty viinillä. Todella hauskaa vaikka yllättävän vaikeaa, mutta voitimme sentään elämäni ensimmäisen pelin ja vieläpä minun heitollani.
Aivan uskomattomat hauskat bileet ja tutustuin niin moniin uusiin kivoihin ihmisiin.
Aluksi meinasimme lähteä tänä viikonloppuna jonnekin matkoille, mutta onneksi jäimme ja saimme mahtavan kokemuksen ensimmäisestä Kanadapäivästämme.
Wow mikä ökytalo ja upea piha! Vastaa käsitystäni rikkaiden jenkkiteinien kotibileistä, vaikka tiedän kyllä, että tapahtumat sijoittuvat Kanadaan, etkä ole enää teini :)
VastaaPoistaTiedän, mutta juuri samanlainen olo minulla oli. :D Kun olin jotenkin silmät ymmyrkäisinä selvinnyt etupihasta ja loikkinut erilaisten lammikoiden yli kiveltä kivelle ja pääsin takapihalle, jossa avautui uima-altaat, järvimaisema ja DJ soittaa musiikkia parvekkeelta, oli olo ihan kuin jossain elokuvissa missä on juuri nähnyt noita bileitä. :D Taloon oli rakennettu kaikki mahdollinen ja kuviteltavissa oleva, mutta puuttuipa yksi asia nimittäin kunnon sauna. Heillä oli sellainen koppimainen _kuiva_ sauna. Tosi kivoja olivat kyllä kaikki tapaamani ihmiset eilen. :)
Poista