Vancouverin saari on todella kaunis paikka, siellä on paljon luontoa ja kauniita maisemia. Se on myös todella suuri pinta-alaltaan eikä siis mikään pikku luoto. Lunttasin wikipediasta sen pinta-alan, joka on 32 132 km2. Nähtävää siellä riittäisi vaikka miten moneen reissuun ja tuntui, että itsekin näin jo vaikka mitä ihan tällä yhden yön reissulla. Lauantaina otin lautan mantereen Horseshoe Baysta ja sillä matkasin 1h 40min saarella sijaitsevaan Nanaimon kaupunkiin.
Nanaimon kaupungista otimme suunnan kohti toisella puolella saarta sijaitsevaa Tofinon pikkukaupunkia. Meillä ei ollut mitään kiirettä ja pysähtelimme matkalla aina muutamia kertoja ihailemaan maisemia kun siltä tuntui.
Alunperin oli ollut suunnitelmissa tehdä pientä patikointia, koska saarella on upeita hikingreittejä. Ne jätin kuitenkin ikävä kyllä välistä sillä olin ollut perjantain ja osan torstaita kotona kipeän olon vuoksi ja ajattelin, että parempi ottaa vielä rauhallisesti. Lisäksi kyseessä oli todella kuuma viikonloppu! Nanaimossa ja sieltä ajellessamme oli lämpötila koko ajan reilusti yli 30 astetta. Huomaisin jo kotona pakatessa myös etten omista enää lähes mitään hellevaatteita. Valitsin sitten jälleen supervanhan luottomekkoni, jonka olen itseasissa saanut eräältä ystävältäni jo käytettynä. Olisi ehkä aika shoppailla...
En ymmärrä miten joku uskalsi hyppiä kiviltä veteen. Vesi oli kylläkin superkirkasta, että kai hän näki pohjaan mahdollisien kivien varalta, mutta tuosta kohdasta ei ollut pitkä matka putouksiin ja virrat saattavat olla joskus yllättävänkin voimakkaita.
Kyseessä oli kyllä ihana pysähdys. Keskellä erämaata aivan yllättäen avautui tuollainen jokimaisema ja suuria kiviä ja kalliota pitkin oli helppo kävellä. Varmaan talvisin kun sataa koko ajan, on joki monta kertaa leveämpi ja villimpi.
Lisää kuvia ja juttuja myöhemmin. :)
Upea paikka!
VastaaPoistaNiin on! Haluaisin jo takaisin ja jonnekin eripuolelle saarta. :)
Poista