Matkalla tuli otettua valtavasti kuvia sillä silloin oli nähtävää ja tykkään myös tagata paikkoja. Ensimmäisen kollaasit kuvat ovat Montrealista ja Quebec Citystä. Montealissa oli Gay Village kaupunginosassa koko pitkä katu täynnä söpöjä punaisia palloja roikkumassa ja Quebecin vanhassakaupugissa ihastelin ihanaa tunnelmaa ja arkkitehtuuria. Montrealissa tuli käytyä myös FI kisoissa.
Niagaran putoukset olivat todella upeat ja olin yllättynyt siitä miten kristallinkirkasta ja puhdasta se vesi oli. Olin jotenkin odottanut sen jostain syystä olevan mutaisempaa. Otin myös veneretken, jolla pääsin aivan lähelle putouksia ja kastuin viitasta huolimatta melko paljon. Toronto oli aivan upea kaupunki! Se nousi ehdottomasti suosikikseni kaikista kaupungeista, joissa olen vieraillut Kanadassa mukaanlukien Vancouver. Torontossa yövyimme Sheratonissa, josta meillä oli kiva näkymät (ylävasen & alhaalla keskellä) mm. suomalaisen arkkitehti Viljo Revellin suunnittelemaan kaupungintaloon. Torontossa oli myös käytävä sen ehkä päänähtävyydessä eli CN Towerissa ja otettava selfie ylhäällä.
Kävimme myös nopeasti Kanadan pääkaupungissa eli Ottawassa. Sielläkin kuvailin lähinnä kauniita rakennuksia sekä yksityiskohtia (ylävasen, keskirivi leveysuunnassa & alavasen). Tähän kollaasiin eksyi vielä pari kuvaa myös Montrealista eli aukio vanhastakaupungista (yläkeski) sekä kukkuloilla oleva oratorio (yläoikea). Kuka bongaa Helsingin etäisyyden matkanvarrelle osuneesta etäisyyskyltistä? ;)
Vielä lisää matkakuvia! :D Yksi Montrealin päänähtävyyksistä on Notre Dame kirkko (keskirivi leveyssuunnassa), joka oli aivan mielettömän upea ja koristeellinen kuten katolilaiset kirkot useasti ovat. Kuvailin myös mm. matkameikkini ja matkan loppuessa tuli otettua myös kuva minusta nauttimasta kuohuvaa sen kunniaksi.
Yllättäen myös muutamat kynsikuvat päätyivät kuviini. Ylävasemmalta China Glaze Surfin For Boys, Essie Go Ginza, Pure Ice First Love & Sally Hansen's Moonstone sekä liukuvärjäyksessä Maybellinen Pretty in Peach ja Layla Cosmeticsin The Pink Fluo. Tykkään onnenkekseistä vaikken niihin uskokaan, niin ovat ne ainakin hauskoja. Tuossa oli vielä kiva sanoma. :)
Lopuksi vielä muutama random kuva. Ginalla on erinomainen laukkumaku. Hullu lähiselfie. Hyvänmakuinen salaaatti, mustikka & banaani smoothie. Jalkapallon tapittamista. Yksi lempiannoksistani täällä paikkallisravintolassa eli mausteista kanaa, jota kääritään salaatinlehtiin. Kuukauden jännittävin asia oli Kelju Kojootin pelastaminen. Löysimme pienen loukkaantuneen kojootinpennun, jonka toimitimme hoitoon. <3 br="">3>
Follow me @mipsukka
Niagaran putoukset näyttää aina niin kivoilta kuvissa, sinne on kyllä ehdottomasti vielä joskus päästävä. Tosin haluaisin myös niin moneen muuhunkin paikkaan.. :D
VastaaPoistaKivasti olit kerännyt tähän kaikkia kuvia matkan varrelta, kiva postaus!
Kiitos Reetta taas tosi kivasta kommentista! :) Tunnen ongelmasi liiankin hyvin! :D
PoistaHelsinki 6458 km! Norppa bongasi :D \o/ jee! Tykkään kaikista tollaisista kylteistä, joissa lukee monien paikkojen etäisyyksiä, joita voi sit vertailla, se on kiehtovaa! Tykkään myös kartoista, ne on kiehtovia! :D On sulla ollut kyllä aikamoinen kesäkuu, kirsikkana kakun päällä Kelju Kojootin (joka näyttää kyllä aika paljon viattomammalta kuin piirretty kaimansa ;)) pelastus! Elämystentäyteinen kuukausi, varmasti! :)
VastaaPoistaNauti! Halein, Norppasi <3 :*
Hienosti bongasit! :* Ja hyvin sanoit, elämystentäyteinen sillä sitä se oli. :) <3
Poista