Blogini alkuaikoina blogissani näkyi paljonkin netistä bongattuja muotikuvia, mutta viimeisen vuoden aikana ne ovat vähän kuin jääneet. Edelleen selailen niitä paljon, mutta kun tuntuu, että blogiin on niin paljon muutakin tungettavaa ei niille ole oikein jäänyt tilaa.
Juon täällä parhaillaan aamukahviani ja valmistaudun töihin vaikka työpäivä jää lyhyeksi sillä lähden tänään pienelle matkalle loppuviikoksi ja varmaan sen takia tuo Net-a-Porterin The Trip kolahti tähän hetkeen erityisen hyvin. Ihana tunnelma ja ihania vaatteita.. rentous ja vapaus...
Omaan matkaani sisältyy tänään n. 8 tuntia autossa ja ehkä oma matkani ei tule menemään noin ruusunpunaisissa tunnelmissa, mutta olen silti aivan intona. Rakastan automatkoja ja lisäksi pääsen kunnolla kiinni kirjaan, jonka juuri aloitin eli Edward Rutherfurdin Paris. Matkani kohde on Idahossa, USA:n puolella ja yllätyin kun kävin siellä aikaisemmin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kaduilla ja varsinkin baareissa näkyi paljon stetsoneita sekä cowboy bootseja, jihaa!!
Kuvat: I Know What You Wore
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)