30.12.14

JOULULOMAILUA

Jouluaaton jälkeiset päivät ovat kuluneet tosi mukavasti. Monilla kavereilla on ollut myös paljon vapaata ja sen takia onkin tullut pyörittyä vaikka missä ja touhuiltua paljon. Aina ei ole edes kamera muistunut mukaan. Tässä vielä kuitenkin vähän jouluisia kuvia, vaikka oma jouluni on jo tältä kerralta päättynyt. Täällä se ei vain ole samanlaista kuin kotona.. ;) Suomessa juhlin joulua aina sinnikkäästi loppiaiseen saakka enkä tahdo sietää ihmisiä joiden joulu on ohi 27.12 tai pahimmillaan jopa 24. päivä sen jälkeen kun lahjat on jaettu..ARGH!!! 
Ruotsinkirkolla!
Melbournen kaupungintalo
Joulun kohokohtia ovat olleet ystävien kanssa vietetyt hauskat päivät, niin rannalla, puistopiknikeillä, kodeissa kuin kaupungillakin. Meillä oli myös jouluaattona puhetta erään ystäväni kanssa jouluperinteistä. Kerroin suomalaisista kuten joulusaunasta ja hän kertoi paikallisista. Katolilaisia on täällä todella paljon ja heille on yksi perinteisistä jutuista keskiyönmessu. Hetken mielijohteesta menimme mekin sinne ja olihan se jotenkin todella juhlavaa. Iso katedraali oli ihan täynnä porukkaa ja meillekään ei enää riittänyt edes istumapaikkoja. Se oli mielenkiintoista sillä se on aika paljon teatraalisempaa kaikkine suitsukkeineen ja pappien "askelkuvioilla". Sen lisäksi, että paljon piti seistä oli myös jännä kun pari kertaa piti kaikkien mennä polvilleenkin. Kiva erilainen kokemus tähän jouluun täällä. Kivaa on ollut myös nauttia muista jouluisista jutuista täällä kuten piparkakkutalonäyttelystä, jossa oli Melbournen maamerkkejä sekä Myerin tavaratalon kuuluisasta jouluikkunasta.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Hyvää uutta vuotta teille sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa myös sinne teidän perheellenne! <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)