23.10.11

"Ensimmäiset" kengurut

Ensimmäiset-sana on otsikossa lainausmerkeissä sen takia, että tottakai olen joskus nähnyt kenguroita eläintarhoissa. Olen myöskin nähnyt niitä jo aikaisemmin täällä Australiassakin, tosin myytävänä pelkkinä nahkoina marketissa ja viimeisimmäksi sen vuoksi että nuo olivat tarhassa. Ensimmäiset villit kengurut odottavat siis edelleen pongaustaan. (..ja itseasissa en ole edes varma olivatko nuo ehkä wallabeita, mutta jos niillä on pussi ja ne pomppii, ovat ne minun kirjoissani kenguruita! ;) )

Mutta olihan se silti sykähdyttävää nähdä nuo söpöläiset! Ne sattuivat olemaan aivan MotoGP radan vieressä ja pongasin ne kun olimme kävelemässä kohti autoa. Muut ihmettelivät mihin yhtäkkiä vain katosin porukasta, mutta mieheni oli osannut arvata että luultavasti näin jossain jotain eläimiä, ja niinhan se olikin! Kokonaisen lauman kenguruita! :)



Kengurut eivät tuntuneet paljoa melustä häiriintyvän vaan olivat aivan kaikessa rauhassa. Ne eivät olleet aivan lähellä, mutta onneksi kameralla sai zoomattua melko hyvin. Ne ovat mielestäni todella hassun näköisiä eläimiä kun niitä alkaa oikein kunnolla katsomaan. Pitkä vahva häntä, isot takajalat ja pienet etukäpälät ja mahassa tasku!


Olisi ihanaa päästä myöhemmin ajelemaan maaseudulle ja toivottavasti nähdä niitä ihan luonnossa. Täällä on myös eläinkeskuksia, joissa eläimiä pääsee silittelemään tai pitämään sylissä ja suunnitelmissa on ehdottomasti vierailla jossain sellaisessa paikassa kun on aikaa.

11 kommenttia:

  1. Hih, miten suloisia toiset ovat <3 <3 :)

    VastaaPoista
  2. Söpöjä.. :) Itsekin haluaisin joskus vielä nähdä kenguruita, olivatpa ne villejä tai ei :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti vielä joskus näet. :)

    VastaaPoista
  4. ihania :) kaipaan itsekin takasin Australiaan!

    VastaaPoista
  5. Missä päin Australiaa olet ollut? :D

    VastaaPoista
  6. Myö mennään sit kyllä silittämään jokainen eläin ku tullaan :D Menispä aika vielä vähän nopeemmin.. :)

    VastaaPoista
  7. Sydneyssä kerran käynyt, joten villi kenguroita en ole myöskään päässyt näkemään.

    VastaaPoista
  8. Ihania! <3 Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
  9. Heini: Ihan varmasti! Kunhan saat vain raahattua ne luusi tänne.. ;) <3

    maija: En ole siellä itse ehtinyt vielä käymäänkään, kuulemma todella hieno kaupunki sekin. :)

    Riina: Kiitos samoin sinulle ihana! <3

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavaa, kyllä se sun siippa tietää katoamisesi syyn :D Oot ihana!! <3 <3

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)