27.1.14

Vancouverin shoppailut

Vaikkei se ollutkaan mikään shoppailureissu, niin jotain sieltä silti tarttui matkaan. Osa tarpeellista ja osa ehkä vähemmän välttämätöntä, mutta kivoja ja käyttöön tulevia silti.
Aloitetaan koruista. Olen jo jonkin aikaan katsellut aina kaupoilla uusia rannekoruja mutten ole ostanut mitään. Nyt löytyi kerralla sitten parikin uutta ja kivaa. Kivaa saada hieman vaihtelua niihin muutamaan samaan, joita käytän aina. Samoin jo Melbournessa etsin vähän isompaa ja näyttävämpää sormusta oikeaan käteeni, mutta vasta nyt oikeanlainen tupsahti eteeni. Myös korviksia tarttui muutama pari matkaan.


Löysin myös uuden kivan paidan Ever New Melbourne liikkeestä, joka oli siis juuri se australialainen Forever New nimisen ketjun paikallinen versio, josta viime postauksessa innoissani selitin. Siellä kokeilin paria villakangastakkia ja paria erilaista paitaa. Kuitenkin ainoa vaate, jonka sieltä päädyin ostamaan oli sellainen, jonka myyjä valitsi minulle. Siitä tykkään Australisassa ja täällä Kanadassa, että liikkeissä saa helpommin palvelua. Myyjiä on enemmän ja heillä on aikaa muuhunkin kuin pelkästään kassalle ja myymälän järjestelyyn. Nytkin myyjä näki millaisia vaatteita olin valinnut sovitettavaksi ja haki erikseen vielä useita samantyyppisiä vaihtoehtoja minulle sovitettavaksi. Tykkäsin tästä, koska minulla on oikeastaan vaan yksivärisiä paitoja ja kuviollinen piristää ja tuo kivaa vaihtelua siihen joukkoon. Tuossa hihat ovat vielä kivasti mesh kankaiset.
Seuraavana ostos, jota en voi millään perustella tarpeella.. ;) Minulla taitaa vain olla ongelma kenkien suhteen ja erityisesti ballerinojen, niitä on pakko ostaa aina lisää! Näissä kuitenkin yhdistyivät rakkauteni kultaan ja pitsiin. Ne vielä sattuivat olemaan puoleen hintaan ja hinta oli vain 15 dollaria + verot.
Sitten päästään jo oikeasti tarpeellisiin ostoksiin. Ensin hieman tylsästi sukkiin, mutta kuvasinpa nekin. Viimeiset reilut pari vuotta käytin ainoastaan ballerinoja ja korkkareita, joten nyt tänne kylmempään ilmastoon muuttaessa huomasin ison vajeen sukissa. Ehkä tulisi ostaa vielä lisää ihan perinteisiäkin, mutta en vain voinut vastustaa noiden pitsireunoja ja niissäkin oli tarjous kolmeen pariin.
Kaikkein eniten olen kuitenkin innoissani uudesta takista! Tarvitsin lämpimämpää takkia ja mikä onkaan parempi kuin aito villakangastakki. Takkia metsästi useasta kaupasta pitkin päivää, mutta lopulta se löytyi uudesta tuttavuudesta, Aritzia nimisestä kaupasta, jolla on useita omia merkkejä myynnissä ja tämä oli Babaton merkkinen. Heti kun marssin sisälle niin ihastuin kauppaan välittömästi. Nyt kotona tein hieman googlettelua ja selvisi, että ensimmäinen kauppa on perustettu Vancouveriin kolmisenkymmentävuotta sitten ja siitä se on laajentunut ympäri Pohjois-Amerikkaa. New Yorkissa on ilmeisesti isoin liike ja siellä aion ehdottomasti käydä tulevalla lomalla.
Ihastuin takissa sen väriin, leikkaukseen, materiaaleihin, nappeihin, tikkauksiin ja ihanan isoon kaulukseen joka näyttää hyvältä sekä auki että ylös kiinni napitettuna. Sovin samana päivänä vaikka miten montaa takkia, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta. Tässä takissa ei taas tarvinnut ostopäätöstä kauaa miettiä. :)

4 kommenttia:

  1. Nätti takki :) ehkäpä löydän itse samanlaisen, voidaan olla sitten tekstiilikaksosia isossa omenassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä menee maut yleensä niin hyvin yksiin etten ihmettelisi vaikka ompussakin päädyttäisiin joihinkin samoihin. :D En malta enää oottaa! <3

      Poista
  2. Onpas hyvät löydöt ja hienoja koruja. Se on kyllä hyvä kun ulkomailta löytää edullisia uusia koruja :) ite löysin etenkin Saksasta eurolla koruja, taidan kirjoittaa niistä myöhemmin. Ja euro oli vielä korujen normaali hinta useassakin eri liikkeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei hirveän kauaa tarvitse harkita. :) Täällä on kyllä niin paljon halvempaa kuin Suomessa saatikka sitten Australiassa oli. Euron normaalihinta kuulostaa jo aika hullulta, mutta todella hyvältä! :D

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)