3.1.14

Uusi Vuosi ja asu

Täällä ollaan takaisin Kanadassa. Sunnuntaina saavuin, maanantaina takaisin töissä ja tiistaina olikin jo uudenvuoden aatto. Se hiipi vähän yllättäen, mutta onneksi kaikki järjestelyt olivat jo hoidettu muiden toimesta ja jäljelle jäi vain mukaan hyppääminen.

Eräs toinen pariskunta oli varannut meille hotellin Vancouverista ja tehnyt pöytävarauksen The Observatory nimisestä ravintolasta, joka sijaitsee Grouse nimisellä vuorella. Ravintola sijaitsee päälle kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja sinne päästäkseen piti mennä gondolihissillä mikä lisäsi hauskuutta. Ylhäällä oli myös lunta ja muutenkin paikka oli valaistu todella kauniiksi. Ravintolasta oli myös kauniit näkymät Vancouveriin ja sen valoihin.

Ravintolassa illastimme valmiilla usean ruokalajin menulla, nautimme hieman kuplivaa ja pidimme hauskaa ja juhlistimme vuoden vaihtumista. Kuvia ei valitettavasti oikein ole sillä en ikinä tunnu oppivan sitä, että vaikka vihaan salamaa, ovat ilman sitä otetut kuvat todella rakeisia ja tärähtäneitä jos valoa ei ole riittävästi. ;)
- mekko: George
- laukku: YSL (belle du jour)
- kengät: Bianco

Tykkään tuosta mekosta todella paljon. Se kuului alunperin eräälle ystävälleni Australiassa, mutta ostin sen häneltä juuri ennen muuttoa. 

Aina kun vuosi vaihtuu sitä miettii päättyvää vuotta ja myöskin uutta alkavaa. Toisesta tietää täsmälleen millainen se oli ja toinen on vielä arvoitus. Jos tämä uusi alkanut vuosi olisi edes puoliksi yhtä hyvä kuin edellinen, olisin jo tyytyväinen.

4 kommenttia:

  1. Kaunis asu!! Iltanne kuullosti ihanalta, näin uutta vuotta pitäisikin juhlistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna. :) Muistan ainakin myöhemminkin mitä tein juuri tuona uutena vuotena. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)