9.5.14

Huomenta!

Teillä onnekkailla se tosin taitaa olla jo ilta. :) Täällä vasta valmistaudutaan perjantaihin ja viikon viimeiseen työpäivään. Kiireinen päivä se tuleekin olemaan ja itsekin heräsin tänään poikkeuksellisesti jo 6.30, että saatoin hoitaa kotoa yhden puhelun itärannikolle, jossa kello on jo 3 tuntia enemmän. Yleensä tähtäilen töihin vasta 9 mikä on kyllä melkoista luksusta tälläiselle ihmiselle, joka on alkaa aina illalla piristymään kello 8 eteenpäin ja aamuisin on kuolemanväsynyt vaikka takana olisi pitkätkin yöunet. Voi kuulostaa hassulta, mutta sen verran riippuvainen olen aamukahvista, että juuri se ajatus siitä ihanasta kupillisesta saa minut nousemaan ylös sängystä. Joskus jos maito on päässyt loppumaan, tuntuu ettei koko päivästä voi tulla mitään hyvää.
Tänään joudun vielä lähtemään töistä hieman aikaisemmin, sillä minun pitää shopata syötäviä ja juotavia baby showeriin, jota hostaan huomenna. Siitä pitäisi tulla todella kivaa ja toivottavasti juhlien keskipistekin niistä nauttii. :) Ne ovat myös ensimmäiset baby showerit, joihin pääsen ikinä osallistumaan. Tuntuu, että omilla kavereilla on nyt jonkinlainen vauvaboomi menossa, mutta se alkoi vasta sen jälkeen kun muutin Australiaan enkä ole päässyt osallisiksi noihin kivoihin juhliin.

Tänään illalla menen kuitenkin kokeilemaan salibandya. Australiassa sitä harrastin, mutta täällä en ole pelaillut itse, vaan ainoastaan katsellut. Tänään on kuitenkin ilta, jossa pelailu on rentoa ja kaikentasoisille. Sen jälkeen on vielä drinkit, eli kivaa menoa perjantaille. :)

6 kommenttia:

  1. Jännää tosiaan ajatella, että siellä päivä vasta käynnistyy, ja täällä on jo ilta. Perjantai-Frendit katsottu ja nyt odotellaan sitten sitä prime time -ohjelmistoa! Norpan ja Koalan ehdoton lemppari on Tuubi, joka perustuu täysin Youtube-klippeihin! Siinä on kaksi joukkuetta, toisen kapteeni on Sami Hedberg ja toisen Janne Kataja ja niillä on molemmilla aina kaksi vierasta, juontajana on Vappu Pimiä. Siinä on erilaisia kierroksia, esim. pitää arvata, mikä kolmesta klipistä on eniten katsotuin, tai yksi joukkueen jäsen joutuu miimaamaan jonkin klipin sisällön joukkuetovereilleen. Se on niin hassua! Varsinkin, kun siinä on aika paljon eläinvideoita :) Niistä Norppa aina tykkää :D Ja Koalakin!

    Mutta ei mun kyllä oikeestaan tuosta pitänyt edes kirjoittaa, lähti ajatus harhailemaan ihan muille urille :D Kuulostaa niin kivalta, että pääset hostaamaan baby-showereita!! Sä oot varmasti niin loistava emäntä! Kivaa myös että pääset pelaamaan salibandyä taas pitkästä aikaa. On kivaa, että voi pelailla mukavassa, rennossa seurassa ja kaikille annetaan mahdollisuus osallistua :)

    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne! Sateinen Helsinki kuittaa.
    Halein,
    Norppasi :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hauskalta ohjelmalta vaikken ole siitä kuullutkaan. :D Baby showerit meni hyvin emännöimisestäni huolimatta ja samoin salibandy. Todella kivaa ollut vaikka kiireistä. :D Aurinkoisia säitä Helsinkiin, ainakin vuotuiset sademäärät ovat puolet Vancouverin määristä. ;)

      Poista
  2. Täällä toinen, joka voisi iltaisin kukkua vaikka kuinka pitkään ja aamut ovat tuskaa. Ja jolle myös se aamukahvi on elintärkeä;) Toivottavasti säilyit ehjänä salibandyssä - minun muutamat kokeiluni päättyivät kaikki jonkin asteiseen urheiluvammaan - asiaan saattoi tosin vaikuttaa se, että pelasin sekajoukkueessa;)
    Hyvää viikonloppua sinne ja onnistuneita babyshowereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma ei ole tehty meitä varten.. ;)

      Ihan ehjänä säilyin, ainoastaan sydän hakkasi kovaa ja hiki virtasi. Sekajoukkueet ovat mielestäni ihan parhaita ja sellaisissa tykkään pelata itsekin eniten vaikka välillä pallontavoitteluissa on aika paljon voimaa ja vauhtia. Ikäviä nuo sinut vammasi ja toivottavasti ei mitään kovin vakavaa. Siinäkin lajissa sattuu ja tapahtuu ja viimeksi eilen yksi tyyppi selitti minulle, että kun hän viimeksi pari vuotta sitten pelasi, päättyi se kerta siihen että hän makasi kentällä pää verta vuotaen ja matka sairaalaan.

      Hyvää viikonloppua myös sinne tai ainakin Sunnuntaita joka siellä on jo menossa. :)

      Poista
  3. Juhlakalu & Pötsi viihtyivät todella hyvin <3 Kiitos ihanista kemuista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa!! :D :D Hyvä että tykkäsit(te). :D Itsellänikin oli ihan todella kivaa.

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)