1.12.14

CURED MEATS

Tänään päivällä muokkailin taas vähän blogia. Muutamaa juttua muutin ja pari juttua lisäsin ihan kokeilun vuoksi. Yllättävän monta tuntia siinä vierähti googlaillessa, muutoksia tehdessä, muutoksia peruessa ja taas uusia yrityksiä tehden. Käväisin myös talomme kuntosalilla, mutta muuta mainittavaa en ehtinytkään ennen kuin tapasin kaveriani kaupungilla hänen töittensä jälkeen. 
Pääasiassa shoppailimme joululahjoja hänen lähipiirilleen, mutta sorruinpa itsekin jälleen yhteen uuteen hiuslaitteeseen. Kaikkeahan pitää kokeilla..
Kaiken kiertelyn jälkeen olimme molemmat aika nälkäisiä ja menimme yhteen lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan. Kaverini on italialainen, joten jätin hänelle päävastuun tilauksesta. Päädyimme jakamaa paistettuja ja mozzarellalla täytettyjä kesäkurpitsankukkia sekä lautasen, jolla oli montaa erityyppistä lihaa kuten esimerkiksi ilmakuivattua kinkkua sekä muutamaa erilaista juustoa, oliiveja, muutamaa kasvista ja mitäköhän muuta vielä.. Jälkiruokaakin oli pakko ottaa. 
Huomiselle olen sopinut kynsitreffit erään kaverini luokse. Hän kaivaa esille omat lakkansa ja minä otan mukaan omani. Saa nähdä millaiset kynnet vielä saamme aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)