21.12.13

Joulumyymälä

En vielä ehtinyt tutustumaan Kanadalaiseen tapaan viettää joulua, mutta tuntuu aika samanlaiselta kuin mikä on mielikuvani amerikkalaisesta joulunvietosta elokuvien perusteella. Paljon kaikkea tavaraa joka paikassa ja hirmuiset valoviritelmät.

Valoviritelmät olivat hauskoja ja piristäviä sillä Vanvouverin seudulla ei yleensä lunta ole ja keli muistuttaa aikalailla sellaista Suomen marraskuuta eli kylmää, pimeää ja sateista. Toinen juttu on, että joulutavaraa myydään aivan joka paikassa. Kävin eräs ilta Potters nimisen ketjun yhdessä myymälässä. Joulun aikaa se muunnetaan aina joulumyymäläksi normaalin puutarhamyymälän sijaan ja sen mainostetaan olevan British Columbian suurin. 

Siellä oli aivan tajuttomasti kaikkea joulutavaraa ja nappasin muutaman kuvan. Ärsyttää kun kuvat näyttävät aina ihan ok kännykän näytöllä ja sitten tietokoneella niistä puolet on tärähtäneitä ja loputkin vaan huonoja.. Mutta joulumieltä.. ho ho ho!!!



Se oli ihan hauskaa pyörähtää siellä ja ensi joulu onkin suunnitelmissa olla Kanadassa. Nyt on ollut niin paljon uutta ja pyöritystä etten yhtään saanut joulumieltä sieltä. Ehkä ensi vuonna sitten hullaannun senkin eestä.. (staying positive!)

6 kommenttia:

  1. Voi mahoton millaista siellä olikaan! En ole minäkään ikinä tuollaista nähnyt (paitsi Pariisissa vähän sinne päin eräänä jouluna...) Täällä Barcelonassa on onneksi aika hillittyä tuo joulukrääsämarkkinointi, eikä joululaulujakaan soitella joka paikassa. Varmaan kun on katolinen maa, seimellä ja niillä kolmella tietäjällä on suurempi merkitys kuin joulupukilla. Mukavaa joulua sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä esimerkiksi sana harras ei olisi sana jota käyttäisin kuvaamaan tunnelmaa tuolla. Aikamoista kulutusjuhlaa ja voi olla, että seuraavat sähkölaskutkin saattavat olla joillakin aika karuja. ;) Itse tykkään ns. joulukrääsästä mutten siinä mielessä että kaikki pitäisi koko ajan uusia, vaan siten että koristeita on eri vuosikymmeniltä ja niihin liittyy sitten niitä muistoja. :) Jouluisin tykkään perinteistä. :)

      Kivaa joulua myös sinne ja kiva kun kerroit, millaista siellä on! :) Olisi mielenkiintoista nähdä joulua katolilaisessa maassa. Australiassa harmittaa kun muutimme kuukautta ennen kuin kaverini meni naimisiin siellä ja ne olivat katolilaiset häät.

      Poista
  2. Ihanaa jOulukrääsää :) Valot, värit ja iloiset, veikeät hahmot kieltämättä piristävät harmaata arkea. Onneksi olet nyt täällä saanut sitä turvallista, lämpöistä, iloista ja rauhallista Joulutunnelmaa rakkaimpien ihmisten keskellä. Ensi vuonna nämä muistot ja nuo erilaiset veikeät ukkelit ja eläinhahmot varmasti piristävät jo ihan eri tavalla... ;)
    <3 Norppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti totta. :) Sitten siihen paikkaan on päässyt jo enemmän sisään ja saanut luotua omat ympyränsä. :)

      Poista
    2. Onpa kaikkea ja paljon :)) Kivaa tapaninpäivän jatkoa sinulle!

      Poista
    3. Kiitos :) Sieltä päätyi useampi juttu myös vanhempieni kuuseen. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)