11.12.14

PIECES

Olin jo melkein unohtanut tämän pieces tunnisteen blogissani vaikka blogin alkutaipaleella koin sen hyvinkin käteväksi. Nimittäin silloin kun haluan jakaa monta pikkujuttua yhdessä postauksssa.Yllätten kuvat ovat instagramista sillä sitä olen päivittänyt lähes päivittäin kivoista tilanteista.
Kävin viikolla syömässä keskustassa olevassa Henry and the Fox ravintolassa. Erittäin hyvä ystäväni on siellä töissä ja häntä on aina kiva käydä moikkaamassa puhumattakaan, että heillä on parhaat gnocchit listallaan, joita olen ikinä missään tilannut. Oudon tästä mieltymyksestäni tekee vielä sen, että kyseessä ovat lammasgnocchit. Syön kyllä lammasta, mutta yleensä en ole siitä kovin innoissani. Outoa siis, että tuota nimenomaista annosta himoitsen jatkuvasti. Heillä on nyt instagramissa meneillään kampanja, jossa saa ilmaisen drinkin jos kuvaa itsensä joulukuusessa roikkuvan ketun kanssa ja taggaa ravintolan. Tokihan minä tämän hyödynsin.. ;)
Tässä kuvassa on taas eilinen aamiaiseni. Eräällä ystävälläni oli vapaapäivä eilen ja voucher, joka olisi vanhentunut lauantaina. Hän oli miettinyt, että hmm.. kuka olisi vapaana viikolla ja pystyisi jakamaan suklaalautasen.. Onneksi lomalaisena minulla on paljon aikaa ja sain tuon herkkuhetken itselleni. Jakamallamme lautasella oli muutama erilainen suklaapala, suklaakakkua, suklaamoussea ja kunnon vaniljajäätelöä. Se oli erittäin herkullinen. 
Käsittämätöntä, mutta totta eli hm saapui Australian markkinoille vasta vajaa vuosi sitten. Keskustan liike oli avautunut sillä aikaa kun asuin jo Kanadassa ja vaikka olen monta kertaa kulkenut liikkeen ohi, menin vasta tällä viikolla ensimmäistä kertaa sisälle. Se on aivan todella upea! Ehkä hienoin hm liike, jossa olen ikinä käynyt. Se on aivan ydinkeskustassa ja se on yhdessä Melbournen vanhoista historiallisista rakennuksia. Tiloissa on aikanaan sijainnut Melbournen pääpostilaitos, mutta kun itse asuin täällä, oli siellä paljon pieniä vähän parempia liikkeita kuten vaikkapa Acne. Nyt hm on hankkinut nuo kaikki tilat itselleen ja liike on kolmessa kerroksessa. Tuon takaseinän toisella puolella on vielä toiset puolet samanverran tilaa lisää eli liike on todella iso. 
Olen hirmu arka menemään minkään ilmaisen perässä.. jotenkin ajattelen, että myyntihenkilöitä ärsyttää vaikka se olisi heidän työtään, josta heille maksetaan palkkaa.  Sen takia olen kiertänyt Nespressomyymälänkin kauempaa vaikka siellä on ilmaiskahvila, jossa saa maistella eri makuja. Onneksi minulla on eräs ystävä, joka ei ajattele noin hupsuja ja on muutenkin rohkeampi vastaavissa tilanteissa. Se voi olla myös näitä kulttuurieroja, me suomalaiset olemme helposti varovaisempia. No nyt kuitenkin kävimme yhdessä maistelemassa sieltä yhtä peruskahveista ja toista erityisesti joulua varten tuotua makua ja molemmat olivat erittäin maukkaita. Myönnän, että kun kesällä muutan Suomeen takaisin, tekisi hieman mieli ostaa jokin kahvikone, vaikka nespresso, etten olisi aivan tavallisen suodatinkahvin armoilla.
(p.s. ystävälläni on nespresso kotonaan ja osti nytkin kahvittelun jälkeen lisää kapseleita kotiinsa, eli todellakin ansaitsimme kahvimme. ;) )
Eilen kävin myös Queen Victoria Marketin Night Marketilla, joka on siis nyt kesänajan keskiviikkoisin oleva iltamarkkina. Muutama viikko sitten söin Night Noodle Marketilla ensimmäisen soft shell crab burgerini enkä ole saanut sitä mielestäni, se oli vain niin taivaallisen hyvä. Kun eilen näin vastaavan tarjolla oli minun pakko valita se vaikka herkullisen näköisiä kojuja oli lukemattomia. Hampurilainen ehkä näyttää hieman arveluttavalta koipinensa kaikkinensa, mutta koska kyseessä on tosiaan soft shell, ei siinä ole mitään kovaa pureskeltavaa. En tiedä enkö ole aikaisemmin vain kiinnittänyt huomiota vai onko kyseessä nyt täällä jokin tredijuttu, mutta olen nähnyt viimeaikoina useissa ravintoloissa vastaavan hampurilaisen listoilla.
Kävin myös manikyyrissa ja pedikyyrissä. Ystäväni saa vauvan aivan minä päivänä tahansa ja hän halusi käydä sitä ennen laittamassa kyntensä kuntoon ja niihin shellaclakkauksen. Shellac on tavalliseen lakkaukseen verrattuna huomattavasti pitkäkestoisempi ja myös pinnaltaan todella kiiltävä. Minäkin laitoin sellaisen varpaisiini sillä olen suoraansanottuna melko laiska niiden lakkailussa. Näiden pitäisi nyt mahdollisesti kestää jopa kuukauden, mikä kuulostaa todella hyvältä. Sormienkynsiin en sitä halunnut, sillä toisin kuin useimmilla, ovat muutaman viikon kestävät kynnet pikemminkin kauhistus! Hyvä jos yleensä jaksan katsella kynsiäni edes viikkoa ilman, että olisin jo aivan kyllästynyt ja vaihtelun tarpeessa. Nyt minulla on jo kirkkaanpinkit kynnet ja viikonloppuna on taas uusia kynsisuunnitelmia.. ;)

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!! <3 Se geelilakkaus on tosiaan kyllä kätevä ja Suomessa taitaa olla oikea buumi meneillään, kun koko ajan huomaan ihmisillä geelilakattuja kynsiä! Silmäni on jotenkin tänä syksynä herkistynyt sille, ja koko ajan bongailen :D Norppa itse asiassa kokeili itsekin sitä kerran, ja olihan se luksusta... :)

    Pusuja ja haleja Norpaltasi <3 :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa kun ei tarvitse huolehtia ja varsinkin kun täällä tulee käytettyä paljon avonaisia kenkiä. :) Haleja myös sinne!!!!!! :*

      Poista
  2. Ihanan herkullista luettavaa ja katseltavaa! Oon niin onnellinen puolestasi :) Olet kuin kotonasi siellä <3 Ps.Innostuin niin noista sun kynsistä, että etsin kyllä itsellekin jotain vastaavanlaista pirtsakkuutta :) Miss you!! ♡ -Karla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Karla!! Myös mulla on ikävä!! <3 Ihanaa kun jätitte Norpan kanssa kommentteja <3 <3 <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)