Koditon

Nyt on koti tyhjennetty, siivottu ja luovutettu vuokralaisille. Tuntuu käsittämättömältä miten siihen sai menemään niin paljon aikaa. Toisaalta lajittelin tavaroita ihan ajatuksella enkä vain vetäissyt kaikkea kerralla laatikkoon. Moni juttu päätyi roskiin, moni pääsi uuteen kotiin, ja itsekin sai tavallaan uutta kun löytyi esineitä joiden olemassaolosta ei tiennyt tai muistanut mitään.

Muutto vei varsinkin viimeisen viikon ajan kaiken energian ja ajatukset. Kaikki ajatukset oli kohdennettu siihen että asunnon tulee olla tyhjä ja siisti nyt menneenä viikonloppuna. Nyt olo tuntuu oudon tyhjältä ja päämäärättömältä vaikka todellisuudessa kahden viikon päästä pitäisi lentää Australiaan. Voi olla että kyse on väsymyksestäkin sillä viikolla kaikki illat venyivät pakatessa päälle puolen yön ja perjantaina pakkasimme neljään asti aamulla, ja heti lauantaina aaumulla jatkui sama homma. Anoppi tuli onneksi auttamaan siivouksessa ja hänestä oli kyllä hurjan iso apu.Tuntui mukavalta luovuttaa asunto kun tiesi että se oli niin siisti kun voi vain olla. Kaikki hyllyt ja pinnat pyyhitty, lattiat luututtu ja kaikki listoja myöten imuroitu.

Nyt on vain todella outo olo, jotenkin niin koditon.Vuokralaisemme vaikuttavat todella mukavilta ja sen puoleen ei ole mitään huolta. Eilenkin illalla tuntui vain todella hassulta ajatella, että tällä hetkellä meillä ei ole omaa kotia, ja meidän kodissamme on parhaillaan kaksi meille tuntematonta ihmistä, joille se on nyt koti. Todennäköisesti emme muuta siihen asuntoon enää ikinä, ja ehkä senkin vuoksi tuntuu nyt niin hassulta, tavallaan kuin yksi aikakausi olisi päättynyt. Toisaalta tuntuu hyvältä, että oli paikka jossa viihtyi niin hyvin, ja se tuntui omalta pikku tuvakololta tässä maailmassa.

Mukaani Australiaan lähtevät tavarat. En ole vielä punninnut paljon painaa, mutta jotenkin vaisto sanoo, että jotain on vielä ehkä pakko karsia. Laukkuni on vielä kooltaankin tavallista hieman isompaa mallia.

Eilen siis luovutimme asunnon puoleltapäivin ja todella hyvä asia, että muutto pois siitä asunnosta oli jo nyt. Olisi ollut hirveää jos samanlainen rumba ja paine olisivat olleet juuri ennen lentoa. Nyt saa rentoutua mökillä pari viikkoa, joista toinen on vielä itselläni lomaa. Onhan tässä vielä kaikkea mahdollista tekemistä pariksi viikoksi. Itseni pitää uusi migreenilääkkeiden resepti, käydä kampaajalla (oikeasti se oli viimeviikolla, mutta menin tuntia liian myöhään, hups..), käydä jostain ostamassa se haaveilemani kamera, nähdä ystäviä, pitää rapujuhlat vanhempieni kanssa ja vaikka mitä, mitä en jaksa nyt edes muistaa.

Eilen oli kuitenkin ihana ja aivan erityinen päivä sen vuoksi, että oli tullut kuluneeksi tasan vuosi tästä:

Miten siitä voikaan olla jo vuosi ja toisaalta onko siitä vasta vuosi? 

Elämäni onnellisin ja ihanin päivä, jota on aina niin ihanaa muistella.

Emme kaiken muuton vuoksi olleen kiireen ja hässäkin vuoksi lähteneet juhlistamaan ensimmäistä hääpäivää minnekään kauemmaksi, vaan menimme vanhempieni mökille, joka on meiltä vain n. puolen tunnin matkan päässä. Speciaalimpaa siitä teki kuitenkin sen, että olimme siellä yötä ensimmäistä kertaa, mikä tuntuu todella hassulta kun ajattelee että olemme olleet yhdessä yli 6 vuotta, ja meillä olisi ollut siihen aivan lukemattomia mahdollisuuksi. Yleensä jos olemme olleet mökillä, olemme olleet mieheni mökillä tai sitten vanhempieni vanhalla mökillä, jota ei vuokrata lainkaan, ja johon kaikki lapsuuteni mökkimuiston liittyvät. Päivä ja ilta meni mukavasti leväten, saunoen ja uiden, elokuvaa katsellen ja mikä tärkeintä toisen seurasta nauttien.

Tänään käymme illalla Lahdessa vieden sinne vielä muutamia tavaroita ja sitten pääsemme sinne mökille, jossa vietämme viimeiset kaksi viikkoa siitä ajasta, jonka olemme täällä Suomessa. Koska mökillä ei ole nettiä, hiljenee tämäkin blogi hieman.

Hieman ehkä sekavan tuntuinen postaus, mutta jos totta puhutaan, niin sekava olo on hieman nyt itsellänikin. Sekava, mutta oudon levollinen ja onnellinen.