16.8.11

Matkakuulumisia

Ollaan nyt Singaporen lentokentalla. Helsingin paassa itketti todella paljon kun jouduin hyvastelemaan vanhempani. Siina vaiheessa iski vasta kunnolla tajuntaan, se etta olemme nyt oikeasti lahdossa ja kauemmaksi aikaa. Lisaksi Helsingissa oli lahtoselvityksessa ongelmia viisumini kanssa, se ei ollut koneella hyvaksytyssa tilassa. Matkaan kuitenkin paastiin ja lento Singaporeen meni todella hyvin ja nukuin suurimman osan matkasta.

Taalla singaporessa jouduimme etsimaan heti ensimmaisena transit-tiskin, koska en saanut helsingissa lippua ollenkaan Singapore-Melbourne valille viisumiongelmien takia. Tiskilla se onneksi hoitui ja ongelmaksi selvisi se, etta koska nimessani on aakkosia pisteilla, olivat ne passissa muodossa ae, mutta viisumi oli pelkka a ilman pisteita. Virkailija onnistui kuitenkin ilmeisesti korjaamaan sen, mutta kertoi samalla etta lentomme Melbourneen on peruttu, koska se kone ei ikina pystynyt edes lahtemaan Lontoosta, josta se oli tulossa. Saimme uudet lennot, jotka menevat Brisbanen kautta. Singaporessa tuli taas melkein tunti lisaa odottelua ja olemme Melbournessa perilla noin 6 tuntia aiottua myohemmin.

Silti se ei haittaa, fiilis on jotenkin todella hyva! Rakastan matkustamista niin paljon, etta nyt olo on vain taynna intoa! Toivotaan etta loppumatkasta menee suunnitelmien mukaan ja hyvin! :D

2 kommenttia:

  1. Uskon että on ollut koskettava hetki kentällä, itse olisin myös vollottanut samassa tilaneessa.
    Hyvä että matka pienten mutkien jälkeen sujuu, vaikka hiemn myöhemmin olette perillä. Jaksuja teille sinne, matkaväsymystä on varmasti ilmassa lentojen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Silloin siinä kyllä iski todellisuus. Perille päästiin onneksi hyvin. :)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)