23.4.12

Mornington Peninsula

Viikonloppuna ehdin olla kaikkialla muualla kuin kotona, mutta välillä juuri sellainen kivaa onkin. :) Lauantaina päivä meni kokonaan erään ystäväpariskunnan kanssa kierrellessä Mornington Peninsulan alueella. Siellä on paljon viintitiloja ja kivoja rantakyliä.

kuka löytää kuvasta koiran? ;)

Eräällä viinitilalla oli aivan ihana Hero niminen koira. Aluksi se vaikutti hieman vanhalta ja väsyneeltä vaikka ottikin mielellään rapsutuksia vastaan. Sitten se innostui kuitenkin aivan mielettömästi kun sille alkoi heittää keppiä. Se teki mielettömiä sprinttejä sen perässä ja toi keppia aina vain uudelleen ja uudelleen terassille välillä parin vaativan haukun kera. :D

Maasto on myös aika kumpuilevaa ja pysähdyimme eräälle kivalle näköalapaikalle ennenkuin ajoimme alas rantaan. Viimeistään siinä kohdin minua alkoi kaduttaa etten jaksanut ottaa järkkäriä mukaani vaan kuvailin pikku pokkarillani. :)


Sorrentossa pysähdyimme vielä kahville ja sitten kävimme ihailemassa maisemia Back Beachillä, joka avautuu avomerelle päin. Aikaisempi ranta oli Port Philipin lahden puolella.
Kokeilin vähän pokkarini panoramaominaisuutta
Rannalla oli hääpäri

Oli kyllä ihana päivä! Näki taas kaikkea uutta ja kivaa ja sai nauttia myös kivasta seurasta. :)

10 kommenttia:

  1. Oijoi! Ihania kuvia, jostain syystä toi simpukkakuva sai mut hykertelemää. Meri tuoksuu tänne asti :)

    VastaaPoista
  2. Näyttipä ihanalta teidän päivä, ja kauniit maisemat ei täältä kyllä etsimällä lopu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan, hirveä kuume olisi vain nähdä kaikkea lisää! :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On kyllä ja kivaa kun sinne ajaa Melbournesta tunnissa eli se on ihan lähellä ja matkallakin on vaikka miten paljon pieniä kivoja paikkoja jos ei aja motarin kautta. :)

      Poista
  4. Oi, Sorrento ja Mornington Peninsula ovat kyllä aivan ihania! Monta viinitilaa koettavana, kivoja rantoja ja ajoreittejä. Pelkästään maiseman vaihto rentouttaa. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Tuo oli toinen kertani samalla alueella mutta kun menimme aivan eri reitteijä ja paikkoja, oli kokemus aivan erilainen. :)

      Mukavaa viikonloppua sinulle ja yritetään järjestää taas vaikka tapaamista viinilasillisen ääressä. :)

      Poista
  5. Kylläpä on huikeita maisemia ja teidän päivä kuulosti kyllä tosi kivalta. :)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)