29.6.12

Nolo julkkisihastus

Varmaan meilla kaikilla on joku julkkis, jonka tekemisiä tykkäämme seurata suuremmalla mielenkiinnolla kuin muiden. Jokainen juttu mikä sattuu eteen on luettava ja jokaista kuvaa tutkii kauemmin ja tarkemmin kuin muiden kuvia. On iloinen kun toinen onnistuu jossain ja kun hänellä menee huonosti niin se harmittaa.
Minun tapauksessani on ehkä harmillista, että tämä julkkis tuntuu töppäilevän koko ajan ja jatkuvasti. Elämä ja erityisesti ura on ollut  laskussa pitkän aikaa ja aina kun tuntuu, että nyt on pohjalla, niin ei.. jotain uutta ongelmaa tulee. Muistan kun joskus vuosia vuosia sitten tästä tähtösestä povailtiin Hollywoodin uutta supertähteä. Nyt tuntuu, että ne ajat ovat kaukana ja faninkin on tunnustettava ettei tuota tavoitetta ehkä ikinä saavuta. Lapsitähden aikuistuttua on hänellä ollut ongelmia alkoholin, huumeiden, syömishäiriöiden ja virkavallan kanssa. Takana on jopa vankilassa vietettyjä päiviä ja edelleen hän on ehdonalaisessa.

Mielestäni hän on myös aina ollut ehdottomasti yksi kauneimmista ja upeimmista naisnäyttelijöistä. Viimeaikoina tuota hohtoa on ikävä kyllä himmentäneet kauneusleikkaukset, jotka ovat mielestäni ainoastaan syöneet hänen kauneuttaan. Mikä siinä onkaan että joku niin kaunis ei näe kauneuttaan vaan ainoastaan virheitä, joita sitten yrittää huonolla menestyksellä korjailla? Uskon kyllä että samaa vikaa löytyy meistä kaikista ja se on ominaista varsinkin naissukupuolelle.
Viimeaikoina olen ollut erityisen innoissani hänen puolestaan, sillä hänellä on ollut parikin työtä hiljaiselon jälkeen. Varsinkin elämänkertaelokuva Elizabeth Taylorista on saanut paljon huomiota ja olen niin tyytyväinen, että hän onnistui nappaamaan siitä pääosan itselleen. :) Skandaaleilta ei ole vältytty näidenkään kuvausten aikana vaan siihen on sisältynyt mm. auto-onnettomuutta ja pyörtymisiä. Sanokoon kuka muu mitä tahansa, mutta mielestäni hän on lahjakas näyttelijänä. Hänen pitäsi saada vain muu elämänsä kuntoon.
Toinen uusi elokuva on nimeltään First Point, joka vaikuttaa sekin mysteerisellä tavalla kiehtovalta. Kyllä nyt fania hemmotellaan. <3 ;)



I love you LiLo!!! <3
Kuvat: weheartit
Video:fashion copious

9 kommenttia:

  1. "Mikä siinä onkaan että joku niin kaunis ei näe kauneuttaan vaan ainoastaan virheitä, joita sitten yrittää huonolla menestyksellä korjailla?"

    Niinpä, monesti kauneusleikkaukset vaan pilaa ihmisen ulkonäköä. Samoin oon katsonut Lemmi, kosi, vältä -ohjelmaa jossa Brittinuoret (ja vähän vanhemmatkin) kuluttavat rahansa "feikkiyteen" eli hiusten- ja ripsienpidennyksiin, meikkeihin, itseruskettaviin jne.. Yleensä sitä itseruskettavaa on ihan hirveästi ja meikkiä pitää sutia tietysti mielettömästi. En ymmärrä miten he tuntevat itsensä kauniiksi. Mua ainakin ahdistaisi sellainen pakkelikerros. Toki jokainen tekee silleen, kun itse haluaa, mutta yleensä kaikki niistä on paljon nätimpiä kevyessä meikissä tai meikittä.

    Sarjassa nuoret kertoo välillä vinkkejäkin ja kuinka kaikkien pitäis olla feikkejä :D ja pitäsi käyttää esim. tekoripsiä. Miksi, jos on tyytyväinen omiin ripsiinsä? Jossain jaksossa yksi kertoi, että käyttää kynsiliimaa jos ripsiliima sattuu loppumaan ja monet kiinnittävät meikin hiuskiinteellä. Ihan järkyttävää.

    VastaaPoista
  2. heh, menin ihan muuten vaan katsomaan tv-ohjelmatietoja kun näin yks päivä Perjantai on pahin (löytyy hyllystä) mainoksen ja huomasin, että tänään tulee tv5:lta Just my luck -elokuva missä Lindsay on myös. Mulla on ollu toi leffa joskus, mutta taisin antaa sen pois :(. Pitää varmaan laittaa tallennukseen se tänään :).

    Oon joskus kattonut myös ton leffan missä Lindsay on ihan lapsi vielä (eli toi kuva missä sillä on noi keltaset vaatteet :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt ehkä pari osaa sitä samaa sarjaa ja kieltämättä aika järkyttävää menoa. :/ *mitä oranssimpi sen parempi ja sen tyytyväisempiä*

      Mä oon nähnyt myös sen parent trapin (ja monta muutakin). Tuntuu hassulta kun toinen on siinä vielä ihan lapsi ja jollain tavalla niin viattoman tuntuinen. :) Pitää muuten katsoa tuo Just my luck nyt myös jostain kun sen mainitsit. ;)

      Poista
  3. Oi, muistan kyllä sun LiLo ihastuksen. Muistatko kun väiteltiin Jennifer Annistonista ja Angelina Joliesta? Sä olit team Jennifer ja mä team Angelina. Nykyään en enää Angelinasta niin välitä :) Mutta en kyllä Jenniferistäkään.

    Mä seuraan Natalie Portmania. Natalie on niiiin kaunis ja lahjakas näyttelijä :)
    t. Tituli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah hah.. minuakin tuntuu nykyään lähinnä ärsyttävän molemmat, mutta Angelina silti vielä enemmän.. ;) Natalie Portman on kyllä kaunis ja lahjakas. :)

      Poista
  4. IHANAA, että kirjoitit tästä aiheesta, todella originali postaus! LOVE IT! Itse kuuntelin juuri Justin Bieberin Boyfriend biisiä ja pakko myöntää että oli ihana biisi ja aika flirttaileva, joten ihastuin hieman, mutta enhän sitä ole uskaltanut kenellekkään sanoa ;) Lisäksi ihailen Megan Foxia jostain syystä :D
    http://boudoir-pini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah hah :D Oli pakko kuunnella se biisi kun mainitsit sen ja perään kuuntelin Selena Gomezin love you like a love song. Ei ehkä normaalia omaa makua, mutta erittäin viihdyttävää silti välillä. :D Ihanaa, että sinäkin uskalsit tehdä paljastuksia. <3 :)

      Poista
  5. Eilen ois tullut se Perjantai on pahin, harmi kun en muistanut katsoa. Onneksi se on mulla hyllyssä, mutta jostain syystä tulee nykyään tosi harvoin katsottua leffoja :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä ja tykkään hirveästi myös Jamie Lee Curtisista mikä on siinä. :) Itse olen huomannut, että minulla ei monesti riitä keskittymiskyky katsoa elokuvia televisiosta. Jotenkin ne mainoskatkot katkoo aina niin pahasti, että sitä alkaa puuhailemaan jotain muuta samalla kuten surfailemaan netissä. Elokuvissa on kiva käydä tai sitten jos niitä tallensi kovalevylle. :) Jälkimmäiseen meillä ei ikävä kyllä ole täällä mahdollisuutta.

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)