27.1.13

Australian Open

On ollut ihanaa seurata täällä Melbournessa tennishuumaa kun on pelattu Australian avoimia. Tänä vuonna olen itsekin kiinnittänyt siihen enemmän huomiota kuin viime vuonna ja kämmenet hikoillen katsonut monia tiukkoja pelejä televisosta. Enemmänkin kosketusta olen saanut mm. käymällä ennen avoimia AAMI Kooyong Classic turnauksessa, jossa pelasi mm. Lleyton Hewitt ja monia hyvin sijoitettuja pelaajia, pari kympinkin sisällä. Ehdoton huippujuttu oli kuitenkin kun kävin Rod Laver Areenalla seuraamassa niitä ihan oikeita avoimia, Grand Slam turnausta!
Kuva: Noora
Lippu ja Noora (heart)
 Pakko muuten vähän mussuttaa areenan nimeämisestä.. Myönnän etten ole kovin hyvin perillä tenniskuuluisuuksista varsinkaan heistä, jotka ovat pelanneet ennen syntymääni. Ilmeisesti herra Laver on todella kuuluisa ja arvostettua pelaaja, eikä suotta sillä onhan hän voittanut peräti 20 Grand Slamia. Areenan sisällä oli hänelle omistettu pronssitaulua, jonka vieressä oli myös toinen taulu omistettu Margaret Courtille. Tämä neiti olikin voittanut peräti 66 Grand Slamia. Aivan hillitön määrä ja hän on ollut huipulla ainakin 15 vuotta! En tiedä areenan nimeämisen taustoista, mutta toivon että Margaret Court Arena on ollut edes yhtenä nimivaihtoehdoista.. ;)
Kuvat: Noora
Tänään pelataan miesten finaali (ja sitä katselenkin tässä samalla ;)), mutta meidän pelistämme on jo melkein se pari viikkoa. Menimme katsomaan iltaotteluita jo avoimien toisena päivänä. Liput eivät olleet kalliit ja lippuja ostaessa ei tiennyt keiden pelejä pääsee oikein seuraamaan. Menimme paikalle melko hyvissä ajoin ja löysimme paikkamme. 
 
Sain sisään järjestelmäkamerani vaikka turvamiehet kyselivät siitä ja objektiivista paljon kysymyksia kun kurkkasivat kassiini. En tiedä missä menee raja objektiivin kanssa, mutta he eivät onneksi ottaneet sitä pois laukustani ja sanoin siinä oleva kiinni ihan peruskittilinssi, koska pelkäsin vielä joutuvani valinnan eteen jossa joko menisin sisään ilman kameraa tai jäisin ulos kameran kanssa. Pari minuuttia enen ottelut alkua kaivoin katsomossa kamerani esiin ja valmistuin ottamaan kuvia. Mutta.. mitään ei tapahtunut! Olin unohtanut kamerani akun laturiinsa kotona! Otti todella paljon päähän ja sätin itseäni tavattomasta tyhmyydestä. Vähän aikaa sitä siinä sitten harmittelin ja yritin sulatella asiaa, mutta lopulta päädin käydä hakemassa sen akun. Eli ulos areenalta, taksi kiinni, taksilla kotiin, taksi odottaa pihassa, kotonta akku, taksilla areenalle ja takaisin sisälle. Onneksi tähän ei kulunut liikaa aikaa ja ehdin toisen erän alkuun. Tyhmyydestä kuitenkin sakotetaan ja toivottavasti nyt opin läksyni..
Ostimme liput todella myöhään ja vaikka avoimiin olimmekin suunnitelleet jo kauan menemämme. Lippuja ostettaessa ei paikkoja ollut enää paljon vapaana ja ne vaikuttivatkin piirroksen perusteella melko huonoilta. Kaarteessa ja ylhäällä. Paikanpäällä paikat olivat kuitenkin mukava yllätys. Tennisareena ei ole kovin suuri ja paikoiltamme näki aivan mielettömän hyvin. Ylläoleva kuva vääristää hieman sillä sen perusteella kenttä näyttää pienemmältä kuin mitä se oli paljainsilmin.

Ensimmäisessä pelissä pelasivat vastakkain Bernard Tomic ja Leonardo Mayer. Tomic on australialainen ja täällä oli lehdistössä hänestä kaikista eniten puhetta. Hänestä odotetaan australian seuraavaa suurta tennitähteä vaikkakin hänellä on jo hieman kyseenalaista mainetta koskien asenteitaan. ;) Mayer taas on argentiinalainen ja peli oli kaikenkaikkiaan todella viihdyttävä. 
Yleisö kannatti villisti Tomicia ja hän pelin voittikin. Muutenkin areenalla oli loistava tunnelma vaikka kyse oli vasta alkupeleistä. Yleisö eläytyi, kannusti ja jännitti. Kyseessä oli ensimmäinen tennisotteluni ja oli hauska huomata miten erilainen se on verrattuna moniin muihin urheilutapahtumiin. Kun pallo on käynnissä ei pelaajia saa häiritä mikä tarkoitttaa sitä, että koko areenan on oltava hiljaa. Silloin ei saa huudella kannustuksia tai muita huutoja ja kännyköiden pitää olla koko ajan hiljaisella. Myöskään ihmiset eivät saa liikkua pelin aikana vapaasti. Kun pallo on meneillään ei ketään päästetä areenan käytäviltä areenalle tai ihmiset eivät saa liikkua areenalta vessaan tai viiniä hakeamaan. Kuten sanoin niin tunnelmaa silti riitti. Aina kun pisteiden ja erien välillä oli taukoa silloin vilinää riitti. Yleisö viihdytti Wally maskotti ja faniryhmät riehuivat. :)
 Ensin keltavihreinä.. sitten lakanan alle.. hei me ollaan raitavaatteissa!



Toinen peli oli naisten peli, jossa pelasivat vastakkain australialainen Jarmila Gajdosova ja belgialainen Yanina Wickmayer. Sekin oli mielestäni erittäin kiinnostava, mutta oli jännä huomata miten osa yleisöstä poistui heti miesten pelin jälkeen eikä jäänyt seuraamaan seuraavaa peliä lainkaan. 

Kannatin Jarmilaa, mutta valitettavasti hän hävisi ja vielä melko helpoilla lukemilla. Hän kuitenkin pelasi myös mixed douples (=sekanelinpeli?) pelejä yhdessä Matthew Ebdenin kanssa. Heidän pelejään näin televisiosta useita ja niitä oli kiva seurtaa. Nelinpelit ovat kuitenkin niin erilaisia nopeudeltaan ja taktiikoiltaan. He saavuttivat lopulta koko turnauksen voiton. :)

Täällä Australiassa on televisiosta tullut jokainen pääareenalla pelattu peli ja tennistä on voinut seurata todella hyvin. En tiedä miten pelejä näytetään Suomessa, mutta kiva niitä olisi seurata sitten joskus sielläkin televisiosta. :) Avoimet paikanpäällä olivat ihan mieletön kokemus ja areenat täällä siihen ovat ainakin todella hienot. :)
Epäonnistunut kuva, josta tulikin mielestäni ihan hieno lopulta
Kuva: Marianna Massey/Getty Images
Nyt kuitenkin keskityn taas paremmin illan finaalipeliin.. 
*GO Djokovic*  
;)

 

3 kommenttia:

  1. Oli kyllä tuokin aivan mieletön kokemus!!! Hienoja kuvia kyllä sait ikuistettua, ja jeeee Norppakin pääsi taas mukaan :) Ja hei, kuin "säälittävältä" näyttääkään Rodin ansiotaulu verrattuna Margaretin ;)
    <3 N

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)