15.1.13

Lähiviikon suunnitelmia

Lähiaikoina onkin hirveästi taas ohjelmaa ja oikeastaan taas tänään havahduin siihen että kaikki alkaa olla jo niin lähellä. Ensinnäkin tänään menen illalla Rod Laver Areenalle seuraamaan Australian avoimia. Kiva nähdä hyviä pelaajiakin, mutta enemmän tavoittelemaan kokemusta ja tunnelmaa. ;)
Noora valloillaan tenniksen maailmassa
Torstaina onkin sitten taas hypättävä lentokoneeseen ja matkaamme Nooran kanssa Sydneyyn! Kiva nähdä sitäkin kaupunkia, mutta ennekaikkea ihanaa nähdä ihanaista Maijjaemiliaa! Tuntuu, että siitä on jo ikuisuus kun tämä ystäväni muutti Sydneeyn vaikka ei siitä todellisuudessa taida vielä niin pitkä aika olla. ;) Onneksi ehdimme nähdä toisiamme ihan kunnolla sillä saamme myös majailla Nooran kanssa heidän luonaan. Noora lentää kotiin Sydneystä 22.1., mutta minä jään vielä nauttimaan kaupungista vielä pariksi päivää kunnes sitten itsekin palaan kotiin Melbourneen.
Instagram @mipsukka @maijjaemilia
Hirveästi taas edessä kaikkea rientoa, mutta innolla odotan sitä kaikkea. :) On ollut todella ihanaa kun on ollut paljon vieraita, ensin serkkuni Kirsi miehensä kanssa ja nyt Noora, mutta yllättävän paljon se vie myös energiaa varsinkin kun samaan aikaan on ollut myös töissä kiireinen jakso. Väsymyksen huomasin hyvin nyt esimerkiksi lauantaina kun heräsin vasta 11 jälkeen suunnilleen 11 tunnin yöunien jälkeen. Lähdimme "aamiaiselle" erääseen kivaa meksikolaiseen ravintolaan kavereidemme kanssa ja kotiin tultua aloitin siivoamista. Tunsin oloni jo siivouksen alottaessa väsyneeksi, mutta pian tuli oikein sellainen kunnon kuolemanväsymä. Lähetin Nooran yksinään kaupungille kävelemään Golden milea ja itse väsähdin sohvalle, jossa nukuinkin sitten usean tunnin päiväunet. Sitten sinnittelin muutaman tunnin hereillä puolikärttyisenä kunnes taas pääsin nukkumaan yöunia ja nukuin lähes kellonympäri. Toisaalta harmittaa että täydellisen hyvä lauantai, jolloin olisi voinut tehdä vaikka mitä meni täysin kotona, mutta toisaalta tarvitsin tuon levon, nyt on nimittäin jälleen taas paljon parempi olo. :)

9 kommenttia:

  1. Koalat on kyllä supersöpöjä! Tyhmä kysymys, mutta kuinka paljon niitä näkee siellä luonnossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tietää koalapaikat, niin paljon! :) Tuon koalan kuvasin luonnossa pari viikkoa sitten ja alueella oli koalia todella paljon. Samoissa puissakin useita ja ne eivät ole edes luonnossa arkoja eläimiä eli niitä pääsee todella lähelle. :)

      Mutta jos etukäteen tutkimatta lähtee etsimään koalia, niin sitten on todella epätodennäköistä nähdä niitä.

      Poista
  2. Voi että teillä on kivaa!! :)
    Hauskaa Sydneyn reissua! Energiaa päiviin ja jutellaan toivottavasti pian!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Onko siellä vielä sellanen +47C helle? ei ihme jos väsyttää!
    nuo kaupunkien väliset lennot on varmaan edullisia ja lyhyitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on nyt viimeisen parin viikon aikana ollut muutamamia sellaisia 40 asteen päiviä, paljon 30 asteen ja sitten joitakin 25 asteen päiviä. :) Ihan noin kovia lukemia ei ainakaan varjossa ole näkynyt. ;) Itse olen kyllä semmoinen etten kovia helteitä hyvin kestä että ei tarvi näkyäkään. :D

      En muista paljoa oma meno-paluu lippuni Sydneyyn maksoi muttei mitenkään älyttömästi. :) Otin sen halpalentoyhtiöltä ja minulla ei ole muuta kuin käsimatkatavarat. Lento kestää vain 1,5 h. :) On täällä toki pitkiäkin etäisyyksiä esim. väli Sydney-Perth ja Melbourne-Darwin ovat molemmat yli neljä tuntia. :)

      Poista
  4. Nooralle semmosia terveisiä, että hyvin on väri tarttunu! ;) Pitäkää hauskaa Sydneyssä ja terveisiä Maijalle blogin lukijalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora ilahtui kovasti ja lähetti terveisiä takaisin! :) Kerron terveisiä Maijalle ja katsotaan jos mekin ehdittäisiin taas lähiaikoina nähdä. :)

      Poista
    2. Kiitos Johanna, nyt ennätin itsekin kommentoimaan! Sydneyssä oli kyllä myös aivan mahtavaa, ja kyllähän siellä väriä tarttui vielä mukaan mm. Bondi ja Manly Beachiltä :) Eilen palasin takaisin Helsinkiin, oli aivan ihanaa päästä takaisin poikaystäväni kainaloon, jota oli jo ihan kauhea ikävä!! Muuten mulla ei kyllä olisi ollut vielä mikään kiire takaisin Suomeen :D

      Oli kyllä elämäni matka tuo kolmeviikkoinen!!!!! Suuri kiitos siitä kuuluu Mirvalle <3

      Terkkuja täältä Helsingin talvesta ;)
      Noora

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)