9.6.13

Asu 9/06/13

On ollut sen verran kiireitä etten ole blogiakaan ehtinyt oikein päivittää normaaliin tahtiin. Meillä oli tosiaan vieraita melkein pari viikkoa, jotka lähtivät perjantaina. Perjantai-illan olinkin sitten ihan kotona "toipumassa" kaikesta kiireestä ja vietin taas oikein hemmotteluillan eli hyvää ruokaa, kylpyä, manikyyriä, kasvonaamiota ja naistelehtien selailua. :)

Eilen olin taas apuna etsimässä kenkiä kaverilleni. Nyt kyseessä oli eri kaveri kuin pari viikkoa sitten ja myöskin kohdekenkä oli erilainen. Aloin vain tuntea itseni aika huonoksi tehtävään, sillä emme nytkään löytäneet kenkiä! Eli paljon apua minusta! ;) Itselleni tuli kyllä ostettua uudet kengät. Kaupungilta menin sitten suoraan eräiden kavereideni juhliin, joissa olikin todella kivaa.

Tänään taas näimme aamupalalla eräitä ystäviämme, jotka lähtevät pitkälle lomalle ja joita näemme varmaan parin kuukauden päästä sitten seuraavan kerran. Hyvin sosiaalista menoa on siis ollut viimeiset pari viikkoa poislukien perjantai, jolloin olin tarkoituksella todella antisosiaalinen ja nautin kyllä siitä illasta. ;)

Tässä kuitenkin päivän asu:

- neule: Tory Burch
- farkut: Vero Moda
- laukku: Michael Michael Kors (hamilton)
- kengät: Bally

Vartin päästä pitääkin taas lähteä kotoa, tällä kertaa elokuviin kavereiden kanssa. :)

6 kommenttia:

  1. Nyt on mahtava asu! Raitaa sekä kengät & laukku samaa väriä. Toimii ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta kivasta kommentista! :) Rakastan raitaa ja vaikka en yleensä välitä punaisesta, niin tuossa neuleessa tykkään kun sitä on hihansuissa ja helman alaosassa ohuesti. :)

      Poista
  2. Nätti Mipsukka! <3 Ja ihana asu! Raidat on myös mun suosikeissa :) Niin ajatonta ja helppoa yhdistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonttu <3 Raidat ovat kyllä klassikkoja :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)