22.11.12

Asu 22/10/12 ja sormipäivitystä

Tänään on ollut niin kauniin aurinkoinen päivä ja olin myös innoissani, siitä että tänään viimein näin lääkäriäni, joten asustanikin tuli aika kirkas ainakin neuleen osalta. :) Sitä en olekaan käyttänyt pitkään aikaan, mutta tähän päivään se oli täydellinen. Ohut ja lyhyemmillä hihoilla, joten se ei ollut kuuma, mutta kuitenkin jotenkin kaapumainen ja suojaa tuova kun kuitenkin vähän pelotti. ;)
- neule: hm
- t-paita: hm
- farkut: Just Jeans
- laukku: LV (speedy)
- kengät: Marc Jacobs

Lääkärikäyntiin olen todella tyytyväinen. Sormi näytti hyvältä ja samoin kohta, josta ihonsiirto otettiin. Sormi on edelleen sidottuna, mutta käärekin on onneksi jo pienempi. Viikon päästä menen uudelleen ja jos kaikki näyttää edelleen hyvältä, niin saatan päästä siteestä kokonaan eroon. Uimaan pitäisi päästä jo muutaman viikon päästä (JEE!) ja ensimmäistä kynttä voin odottaa n. puolen vuoden päästä. :) Se voi olla kuulemma todella ruma, mutta siitä seuraavan tulisi olla jo sitten nätimpi, ja siitä sitten näkee jo paremmin millainen se tulee olemaan aina jatkossakin.

Vaikka siitä en iloitse, että olin niin onneton sen leipäveitsen kanssa, niin siitä iloitsen, että nyt alkaa kaikki sormen suhteen näyttämään taas paremmalta. :)

8 kommenttia:

  1. Oletpa nättinä tänään :)
    Hyvä että sormipäivitys oli positiivinen, ja hei kuule, sitten reilun kuukauden päästä uida polskutellaan yhdessä! Pidetään palloleikkejä ja ollaan hylkeitä ;) Tai mä voin olla Norppa :D

    Ja niinhän se on, että joskus on jotain käytävä oppimassa kantapään kautta... Onneksi leipäveitsi on nyt sun entinen mörkö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pian tosiaan uidaan ja sä saat hoidella kaikki veitset. :D

      Poista
  2. Voih, pikaisia paranemisia sormelle! Onneks leikkaus meni hyvin. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla jäi joskus pienenä kynsi autonoven väliin ja kynsi irtosi kokonaan. Nyt se kasvaa aina todella vahvana, mutta päässä on pieni lovi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti sattunut! Kivaa että kuitenkin ihan hyvä kynsi tuli takaisin. :) Itsekin olen niin innoissani, että siihen ylipäätään on tulossa suht normaali kynsi etten enää jaksa vaatia täydellisyyttä siltä. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)