8.11.12

Melbourne Cup

Tiistaina siis viimein koitti päivä, jolloin oli Melbourne Cup. Laukkakisoista kaikista suurin ja se joka on jopa yleinen vapaapäivä Victoriassa. Aikaisemmin olin käynyt vain yksissä pienissä maalaislaukkakisoissa. Ne olivat todella kivat, mutta innolla odotin näitä kisoja enkä turhaan.
 Sää näytti tältä..
Näin lähelle pääsin hevosia..
Jalkoja alkoi väsyttää ja skumppa oli aivan järkyttävän ylihintaista..
Mutta silti nautin joka hetkestä! :D Vaikka pari muuta ystävää joutui perumaan, oli meillä silti yksi ihana ystäväpariskunta seurana, jonka kanssa saa aina nauraa. Lisäksi naisilla oli niin hienoja ja mielenkiintoisia asuja päällä, joita saattoi ihailla tai kummastella. Hatut ja fascinaattorit kruunasivat kaiken. Harmi ettei Suomessa ole oikein mitään tapahtumaa jossa olisi samanlainen pukeutumiskulttuuri pääkoristeineen.
Junaa odotellessa bongasin toisella puolella tytön jolla oli sama silkkimekko kuin minulla, mutta vain eri värisenä. Vilkuttelimme toisillemme kun junani tuli. :)
Isoin harmistus jäi siitä, että englannin kruununprinssi Charles oli saapunut vaimonsa Camillan kanssa katsomaan kisoja. Mieheni näki heidät vain muutaman metrin päästä kun itse olin vessassa, hieman harmitti ajoitukseni! :D Ja oliko miehelleni tullut mieleen ottaa valokuvaa? Ei ollut. ;)

Laukkakisoista jäi kuitenkin mukava muisto vaikkakin jos menisin uudelleen miettisin ehkä panostamista parempiin lippuihin. Vahvana mieleen jäi myös jokapuolelle istutetut upeat ruusut.

2 kommenttia:

  1. Menen ihan varmasti vielä joku päivä elämäni aikana laukkakisoihin, ihan varmasti! :D Näyttää niin upealta ja ennen kaikkea tyylikkäältä tapahtumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa varsinkin kun tykkäät hevosista. :D Sen takia suosittelisin sitten joskus ehkä sellaisia parempia paikkoja, joissa itse kisankin näkemiseen on parempi mahdollisuus ellei halua tunkea hulluna. ;) Tykkäsin kyllä todella paljon kun tuonne oikein piti (=sai) pukeutua. :D

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)