4.1.13

Boxing Day Shopping

Hirveästi en näissä alennusmyynneissä shoppaillut, mutta oli silti heti boxing daynä kauppoihin rynnättävä. :) Metsästämiäni hameita, mekkoja tai shortseja en valitettavasti löytänyt vaikka useita sovittelin ja eräs kauan kuolaamani ihana laukku ei alennuksessa ollut, mutta sen nyt arvasinkin ja kaupassa se nököttää edelleen.

Kävin keskustan isoissa tavarataloissa ja meno oli siellä jälleen kerran aivan hullua! Esimerkiksi Myerissä piti jonottaa liukuportaisiin. Katutason liukuportaisiin oli muodostunut 3 jonoa, jotka kaikki olivat useamman kymmenen metriä pitkiä. Liukuportaissa oli myös ala- ja yläpäässä turvamiehet vahtimassa että liukuportaiden käyttö on turvallista, ihmiset eivät yritä alapäässä tunkea itseään liikaa portaisiin ja että yläpäässä eivät jää seisomaan portaiden eteen. :D Sovituskoppeihin en aina edes jaksanut odottaa, vaan paria kokeilin oman t-paitani päälle ja pari ostin sokkona. Onneksi ei tullut yhtään hutia.

Ei mitenkään yllättäen, niin paitoja löytyi paljon helpommin kuin niitä hameita. Nyt kesään ne tulivatkin enemmän kuin tarpeeseen ja nyt ehkä uskallan heittää niitä huonoimpia ja paremmat päivät nähneitä roskiin. ;)
- 2 paitaa Tommy Hilfigeriltä
- 1 paita Piperiltä
- 1 paita Urbanelta
- 1 paita Ralph Laurenilta (Denim & Supply)
- 2 korvakorut David Lawrencelta

Piperin paita on todella värikäs, mutta jonkinlainen väri-innostus edelleen jatkuu, joka sai varmaan alkunsa Stereosonicista ja siitä seikasta että nyt on kesä! :D Muuten huomaa että raitamaniasta kärsin edelleen ja pahasti (kuinkakohan monta raitapaitaa kaapistani löytyy yhteensä ;) ). Myöskään lempiväriäni ei ole varmaan vaikea päätellä. ;) Harmaa t-paita on materiaaliltaan aivan superpehmeä ja v-aukkoisia t-paitoja kaapistani ei montaa ennestään löydykään, mikä on sinällään hassua koska olen aina niistä tykännyt. Korvakoruja käytän päivittäin ja uskon että noista kahdesta parista ja varsinkin niistä kultaisista tulee aivan uudet suosikkini! :)
Tykkään myös uusien paitojeni pienistä yksityiskohdista. Urbanen paidassa on nätti erikoisempi kaulus, toisessa Tommyn paidassa on sitä rakastamaani kultaa ja kiva napit ja toista taas piristää pieni punainen tikkaus jokaisessa raidasssa. :)

2 kommenttia:

  1. Hyvännäköiset hankinnat!
    Mua ei kyllä varmaan edes olisi saanut sellaiseen ruuhkaan. :D

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)