14.6.13

Lähtötunnelmissa

Juttelin 1,5 viikkoa sitten äitini kanssa Skypessä ja hän kysyi, että milloin te lähdittekään sinne matkalle? Aloin miettiä ja ajattelin, että joskus kuukauden päästä.. sitten tajusin, että matkaanhan on alle 2 viikkoa! Nyt siihen on enää alle vuorokausi sillä lento Fidzille lähtee huomenna aamulla. :)
Kuva
 Suunnitelmissa on olla ensimmäiset 3 yötä Coral Coastilla, sen jälkeen harrastaa saarihyppelyä viikon verran pienemmillä saarilla ja viimeiset 2 yötä olla Denaraussa. Coral Coastin tulisi olla todella kaunista seutua upeilla rannoilla ja aika siellä meneekin varmasti nopeasti. Tuo viikon saarihyppely on koko reissun suurin kysymysmerkki, mutta myöskin asia jota ehkä odotan eniten. Fidziltä saa nimittäin ostettua passeja, jotka oikeuttavat kulkemaan pienillä saarten välejä kulkevilla veneillä. Ennen kun pääsee veneeseen, tulee majoitus seuraavasta paikasta olla jo varattuna, sillä monet saarista ovat todella pieniä ja majoitusmahdollisuuksia on erittäin rajoitetusti. Muutenkin kun pääsaarella on upeita hotelliresortteja, on näillä pikkusaarilla majoitukset alkeellisempia ja monesti vain pieniä bungaloweja. Kuitenkin juuri näillä saarilla odotan kohtaavani eniten sitä aitoa Fidziä ja luonnonkauneutta.
Kuva
Denarau on taasen ihan pelkkä turistirysä. Kuulemma ei mitään paikallista tai omaa, pelkästään suuria hotelliresortteja ja rannatkaan eivät ole luonnonrantoja, vaan man made eli keinotekoisia. Jopa matkatoimisssa sanoivat, että siellä voi oleskella ilman, että tietää edes olevansa Fidzillä, koska ihan samanlaisia turisteille rakennettuja paikkoja on maailman pullollaan.

Ehkä sanomattakin selvää, että Denarauta en hirveästi odota vaikka toisaalta hyvä nähdä sekin. Se on lähellä lentokenttää, jolloin lähtöpäivänä ei tarvitse hätäillä pääseekö jostain useamman tunnin päästä kinttupolkuja pitkin varmasti ajoissa lentokentälle. Siellä meillä on myös melkoisen hyvä hotelli, että varmasti se pari päivää menee mukavasti vaikka altaalla loikoillen.  :)
Kuva
 Muutenkin aion koko matkan ottaa vain rentoutumisen kannalta. :) Juuri tuon saarihyppelyn takia en ota matkaan edes matkalaukkua, vaan sain kaveriltani lainattua 60 litran rinkan. Mukavampi kulkea sellainen selässä kun raahata hiekkaa pitkin epätoivoisesti raskasta laukkua. Rinkkamatkailua olen viimeksi harrastanut silloin kun kirjoitusten jälkeen lähdin parhaan ystäväni kanssa reilaamaan (pusuja saaralle). Samanlaista matkaa tästä ei tietenkään tule, mutta jotenkin jo pelkkä lähtöfiilis on erilainen ja jotenkin huolettomampi. Päätin etten myöskään ota järjestelmäkameraani mukaan, vaan kuvailen pelkällä pokkarilla ja tietokone ei ikinä ollut mukaan lähdössäkään. Tavaraa vain minimaalisesti mukaan mikä onneksi noin lämpimässä ilmastossa on helppoa.
Kuva
Aion viilettää koko loman hiukset sekaisin, hiekkaa joka paikassa ja hymy kasvoilla! :)

10 kommenttia:

  1. OIIII FIJI!
    Ihan parasta:)
    Laitoin sulle muuten yhden kysymyksen maililla, ootkohan huomannut sen? :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa teille!! ♡ oi että,nauttikaa ja rentoutukaa!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ja hauskaa lomaa teille! <3 Relax and enjoy! ;)
    Miss you!!!

    VastaaPoista
  4. Oho,jäi mainitsematta keneltä tuo viesti oli :D <3: Karla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelin, että ehkä saattaisit olla sinä mutten voinut olla ihan varma :D <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)