19.8.13

Itse kotona, Omppu lomalla

Tuntuu jännältä kun postailuintoa olisi, mutta sitten omat välineet siihen puuttuvat. Joskus mainitsin että meillä on pokkarikameraan 3 eri laturia ja siltikin jouduin Fidziltä ostamaan uuden kameran, koska minulla ei ollut siihen vanhaan laturia mukana. Siinä oli jo hieman huonoa tuuriakin sillä sillä kertaa oli huolellisesti pakannut sen mukaan, mutta se oli tippunut yöllä rinkan päältä.. Tämä siis pohjustuksena käsittämättömään huonoon "tuuriini" latureiden suhteen...
Kuva: we heart it
En voinut uskoa sitä todeksi kun tajusin jättäneeni läppärini latauspiuhan Suomeen! En ikinä hukkaa mitään muuta tavaraa mihinkään. En siis ole niitä joilta on unohtunut vaikkapa aurinkolaseja kahviloihin tai jää tavaraa hotellille. Paitsi.. nyt muistin että Cairnsin matkalla unohdin kännykänlaturini hotelliin, mutta onneksi menimme parin päivän kautta sen saman paikan ohi ja sain sen haettua. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa kun tajusin ettei se kannettavan laturi ole oikeasti mukana. Suunnittelin jo uuden ostamista tai että vanhempani voisivat postittaa sen tänne. Jälkimmäinen olisi toiminut, mutta posti tänne on aika turkaisen hidas ja kokemuksen kautta myöskin epäluotettava. Onnekseni tänne on tulossa tällä viikolla yksi työkaveri, jonka mukana minun pitäisi saada se. Voi olla, että jo perjantaina on omppunikin siis lopetettava jo lomailu.  Pääsen käsiksi sen sisällä oleviin kuviin ja pääsen naputtelemaan omalla tutulla näppäimistöllä. Sen vannoin, että tämä on viimeinen kerta kun unohdan minkään laitteen laturin!

8 kommenttia:

  1. Unohdin myös itse kameran laturin kotiin, kun olimme lähdössä muutama vuosi sitten matkalle Pariisiin. Jouduin sitten ostamaan uuden laturin Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kaikists hölmöintä tässä jutussa oli, että luulin pakanneeni laturin mukaan laukkuuni, mutta olinkin vain epähuomiossa pakannut mukaan kasan USB-johtoja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah hah, kiva että muillekin sattuu :D Sinäkin kuitenkin ihan selvästi yritit parhaasi.. ihan kuin minä sen viimeisimmän kameranlaturin unohduksen kanssa. :)

      Poista
  2. Oho, sattuuhan sitä :) Ihanan värinen Omppu sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sattuu, vain vähän liian usein minulle näiden latureiden kanssa. ;) Lainasin tuon kuvan we <3 it -sivustolta, mutta saman näköinenhän se omani on. Tuossa kuvassa on kyllä jokin ihana harmonia sen ympärillä. :) Tuon sävyisiä kuvia näkyy aina välillä muuallakin ja mietin aina, että onko ne saatu jo kuvausasetuksilla vai käytetäänkö siihen jotain erityistä suodatinta kuvankäsittelyssä.

      Poista
  3. Voi kökkö... mutta ehkä Omppu piilotti sen jotta voi lomailla? :D
    Ei vaan,tosi mälsä homma! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän sitä ihan realistisena mahdollisuutena! :P

      Poista
  4. Voihan latureita! Ne kyllä sitten joskus osaa olla ihan väärässä paikassa! Liittyen siihen, muistan erään kerran Australian avoimissa, kun akku oli päättänyt ottaa vapaaillan järkkäristä... ;) Sillon se oli ikävä juttu, mutta nyt mukava lisäjuttu, mitä muistella <3

    Haleja Norpalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah.., olinkin unohtanut jo sen. Muistin ottaa sen järkkärin mukaan, mutta unohdin että olin siirtänyt akun sen sisältä laturiin.. Silloinkaan ei naurattanut yhtään, nyt jo ehkä hieman hymyilyttää. :) Onneksi siitäkin tuli kuitenkin mahtava ilta ja ei se laturikaan ollut sitten lopulta kuin taas taksimatkan päässä.

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)